Tänään siis päättyi Helsingin Messukeskuksessa Kevätmessut 2015 -tapahtuma, ja ehdin vielä viimeisenä päivänä mukaan minäkin. Nythän on tarkoitus tänä vuonna tehdä piha kuntoon, niin ei ole oikein varaa jättää käymättä… Näin ajattelin mennessäni.
En kuitenkaan arvannut millainen informaatio-ähky paikalla odotti, joten 4-tuntinen visiitti oli erittäinkin hyödyllinen. Olisi ollut todellakin harmi, jos en olisi ehtinyt itse ihan paikan päälle.
Pengerkivetyksiä ja puutarhavalaistuksia lähdin erityisesti katsomaan, ja niitä löytyi. Puutarhan valaistukseen liittyen teen varmasti vielä jatkokertomukset kesällä, sitten kun asennukset on menossa ja/tai tehtynä – sillä nyt löysin jotain sellaista tee-se-itse -systeemiä, joka on helppo modifioida ja asentaa itse. Jotain tällaista olen aina halunnut.
Poikkesin myös kahdella aurinkoenergia -ständillä – ja niistäkin teen oman jutun joskus myöhemmin, nyt ei kaikki millään mahdu tähän samaan (muuten tulee lukijoillekin informaatioähky). Lopussa kävin vielä omaan ammattiini liittyen kuuntelemassa pari luentoa, toinen sisäilmaan liittyen, jonka järjesti Sisäilmayhdistys, toinen luento oli juristin esitys asuntokauppojen/kiinteistökauppojen sudenkuopista. Sen järjesti Asianajotoimisto Allianssi Oy.
Tässä messujen antia valokuvien muodossa:

Kulkuaukon pieliin voisi asetella kirsikkapuut, niin kuin tässä on tehty standille vievän väylän varteen?

Kaasulla toimiva Flame Tower terassien lämmitykseen. Hienosti hyppii kaasuliekki tornissa. Lisätiedot www.flametower.fi. Hinta löytyy googlella eri jälleen myyjiltä, noin 200 euron kieppeillä näyttäisi maksavan.

Roskakatos meiltä vielä puuttuu portin pielestä. Jos ei itse jaksa nikkaroida, niin tässä olisi ihan kivat mallit. Katoksen voisi uudelleen maalata talon väreihin, eli valko-vihreäksi. Ainakin isompi katos on säädettävillä eli jatkettavilla metallijaloilla. Lisätiedot www.rikkakatos.com

Rikka-katoksen eri malleja.

Nämäkin näyttäisi omassa pihassa tosi upeilta – ja varsinkin jos maalaisi nämä vielä talon väreihin.

Pihakivetyksiä ja kukkapenkin reunuskiviä.

Melkoisen kokoinen palju. Tässä on varmaan loroteltu puutarhaletkulla vettä vähän pidempi tovi, kun tämä allas oli messuosastolla täytetty?

Lisää pengerrystä.

Tällä samalla kivellä voisi tehdä pihapolkuja ja pengerryksiä – vähän niin kuin tässäkin on tehty?

Pylväsvalaisin.

Tällaisen reunuskiven tai reunusmuurin päälle voisi vaikka istahtaa… Eikä taatusti kaadu muuri kumolleen?

Merikiviä – ihan kauniitä nämäkin, ehkä näille keksisi useitakin eri käyttökohteita. Ihan vaikka sisätiloihin kukkaruukkujen mullan päälle?

Valotiiliä pengerrykseen – suuntaus alas.


Lisää valotiiliä – kuvassa suuntaus suoraan eteenpäin, mutta näitä on saatavilla myös lipalla, joka kääntää valokeilan alaspäin.

LIsää pengerryskiveä.

Erilaisia kuvioita ja värisävyjä pihakivetyksessä.

Kolmella eri värisävyllä voi rakennella vaikka minkälaisia kuvioita… Ja näitä siis saatavilla mm. Starkin kautta.

Biltemakin on yllättävän hyvä ostopaikka viherpeukaloille.

Karhulla hintaa 320€. Karhun kasvojen ilmettä myöden tosi hieno!

Airamin Easy Connect -valaistus pähkinänkuoressa. Tämä on nyt sellainen tee-se-itse -systeemi, jollaista olen aina halunnut, ja nyt tuntuu että löysin.

Tässä Easy connect step-by-step…

… ja jatkoa edelliseen. Systeemiin kuuluu siis kauko-ohjaus mahdollisuuskin!

Täältä löytyy lisätiedot, jossa myös muutaman minuutin You-tube video, että miten homma käy… Ja näitä siis saatavilla ainakin Espoon keskuksen K-raudasta.