DIY – köynnöskaari villiviinille

Vielä yksi pikkujuttu ennen kuin alan täyttämään istutusaltaita – eli köynnöskaari, joka yhdistää altaat toisiinsa. Nikkaroin sellaisen tässä työpäivän päätteeksi tänään, ja näin se kävi.

Piti tietysti ensin hakea myös muutama metri painekyllästettyä kakkos-kakkosta Byggmaxista ja muutama pilarikenka Biltemasta siinä matkan varrella. Kaikki muut tillbehöörit minulla olikin nurkissa jo valmiina olemassa, eli käytin rakentamisesta jääneitä ylijäämiä.

Kakkos-nelosen päihin lisäsin pilarikengät, joita saa Biltemasta edullisesti, ja joiden ensisijainen käyttötarkoitus on betonivaluun upottaminen. Tolppakenkä työnnetään maahan, ja sellainen olisi tietysti ollut toinen vaihtoehto, mutta ne ovat yleensä puoli metriä pitkiä, ja niitä on vaikea saada uppoamaan kovaan hiekkamaahan.

Kakkos-nelosen päihin lisäsin pilarikengät, joita saa Biltemasta edullisesti, ja joiden ensisijainen käyttötarkoitus on betonivaluun upottaminen. Tolppakenkä työnnetään maahan, ja sellainen olisi tietysti ollut toinen vaihtoehto, mutta ne ovat yleensä puoli metriä pitkiä, ja niitä on vaikea saada uppoamaan kovaan hiekkamaahan.

Sitten kietaisin vielä vähän patolevyä puun suojaksi, vaikka toki painekyllästetty puu kestäisi ehkä muutenkin. Nämä seipäät on siis tarkoitus tunkea tai upottaa juuri tehtyihin kukkapenkkeihin / istutusaltaisiin.

Sitten kietaisin vielä vähän patolevyä puun suojaksi, vaikka toki painekyllästetty puu kestäisi ehkä muutenkin. Nämä seipäät on siis tarkoitus tunkea tai upottaa juuri tehtyihin kukkapenkkeihin / istutusaltaisiin.

Miten saa tolpat symmetriseksi ja poikkipuut vaakatasoon? Vatupassilla ja luotilangoilla se onnistui mielestäni aika hyvin, ainakin silmämääräisesti lopputulos näytti hyvältä.

Miten saa pystytolpat symmetrisesti samaan kulmaan ja poikkipuut vaakatasoon? Vatupassilla ja luotilangoilla se onnistui mielestäni aika hyvin, ainakin silmämääräisesti lopputulos näytti hyvältä.

Sitten porailin muutaman 20mm reiän puoleen väliin puuta. Ja tähän tuli puolapuiksi lattialämmitysputkea, joka on jäykkää ja joka on 20 mm paksua.

Sitten porailin muutaman 20mm reiän puoleen väliin puuta. Ja tähän tuli puolapuiksi lattialämmitysputkea, joka on jäykkää ja joka on 20 mm paksua.

Lattialämmitysputket paikoilaan, ja kiristys kuormaliinoilla, jotta ne kaikki menisi pohjaan asti omassa kolossaan.

Lattialämmitysputket paikoilaan, ja kiristys kuormaliinoilla, jotta ne kaikki menisi pohjaan asti omassa kolossaan.

Tämmöinen siitä nyt sitten tuli. Seuraavaksi pitää katsoa ymmärtääkö villiviinit yhtään sen päälle, että millainen kiipeilypuu niille on rakennettu.

Tämmöinen siitä nyt sitten tuli. Seuraavaksi pitää katsoa ymmärtääkö villiviinit yhtään sen päälle, että millainen kiipeilypuu niille on rakennettu.

Sama istutusaltaasta katsottuna. Altaan pohjalla on Airamin Easy Connect kaapeleita tulevia valoja varten.

Sama istutusaltaasta katsottuna. Altaan pohjalla on Airamin Easy Connect kaapeleita tulevia valoja varten.

Nyt sitten alkaa istutusaltaiden täyttö. Tässä ramppi kottikärryjä varten.

Nyt sitten alkaa istutusaltaiden täyttö. Tässä ramppi kottikärryjä varten.

EDIT 29.06.2015:
Vaimoni sanoi, että meille ei tule villiviiniä, vaan tulee joku kärhö. No niin tai näin, joku kiipeilijäkasvi kuitenkin… Minulle käy mieluummin miten vain. Enkä minä kasveja niin kovin hyvin edes tunne.

DIY – tee se itse!

Kesällä 2014. Tässä kuvassa raksaimuri tuettu kahdella kottikarryllä ja putki teipattu tikkaisiin kiinni, ja menossa on ampiaispesän hävitys autokatoksen kattorakenteista:

Kun raksaimuri oli hurissut puolisen tuntia, kaikki pesässä olleet ja pesälle palanneet ampparit olivat pölypussissa.

Kun raksaimuri oli hurissut puolisen tuntia, kaikki pesässä olleet ja pesälle palanneet ampparit olivat pölypussissa.

Parhaimmillaan DIY:T – eli ”do-it-yourself” -projektit siis ”tee-se-itse” -projetktit ovat yleensä jotain pientä, näppärää tai hyvin oivallettua, jonka jokainen voi tehdä vaikka ihan itse. Tai ammattimiehen avulla, jos toteutus vaatii esim. sähkötöitä.

Lopputuloksena on monesti aivan upea. Jotain, joka usein on myös kätevä tai kaunista katseltavaa. Aivan huipputapauksessa DIY:n eli ”tee-se-itse” -keksinnön avulla voi myös säästää rahaa tai vaivaa.
Joku on muuten joskus sanonut, että mikään ei ole niin kekseliäs kuin insinööri… Paitsi tietysti toinen insinööri!
Löydä sinäkin oma sisäinen insinöörisi – löysihän Spede Pasanenkin sellaisen puolen itsestään varsin usein (lieneekö tunnetuin Speden keksinnöistä se venesuksi?)
Tässä seuraavassa mielikuvituksen vauhtiin saamiseksi muutamia vinkkejä mitä talossa tai pihalla voi jokainen itse tehdä ja suunnitella. Linkeissä lisäksi kuvat ja kertomukset, että miten nämä tehtiin ja millainen oli lopputulos, eli miten näissä kokeiluissa kävi.
Tässä linkissä kokosin nyt yhteen tämän blogin tähän mennessä nikkaroituja tai askarreltuja omia juttuja (löytyy myös tuolta blogin pääkuvan alta olevasta valikosta, ihan oikealta)
http://talo-rautio.talovertailu.fi/tee-se-itse/

Byggmaxin nikkarointiprojekti

Säästin ison naputtelun vaivan, koska Anopinkainalo -blogissa onkin jo kaikki selostettu ihan siinä laajuudessa, mitä itsekin olisin tehnyt tai asiasta tiennyt, joten lukekaapa mistä tässä nyt on kyse – tässä linkki:

http://anopinkainalo.talovertailu.fi/pihaprojekti-sponsored-by-byggmax/

Minäkin lähdin sitten tähän samaa nikkarointihaasteeseen mukaan, ja pientä nikkaroitavaa tälle kesälle olin suunnitellut jo ihan muutenkin, niin kuin täällä jo vähän aiemmin kerroin:

http://talo-rautio.talovertailu.fi/2015/04/18/nikkarointiprojekteja/

Koska omasta ammatistani johtuen aikaa on vain viikonloppuisin – jos aina silloinkaan, kun isännöinti, kirjanpito ja tilintarkastustyössä kevät on aina hektistä aikaa – niin eilen sitten sain aikaiseksi ja kävin Vantaan Byggmaxissa. Tein kauppalistan ennen lähtöä -mutta jotain laskin väärin, eli muutaman laudan hain tänään vielä lisää. Jonkinlaiset suunnitelmat mitä voisin tehdä minulla oli jo valmiina.

Tähän Byggmaxin juttuun valikoitui tämän kesän projekteistani istutuslaatikko Tuijalle, siihen liittyen myös terassin penkki ja penkin alle säilytystila.

Ajattelin ettei tässä kovin montaa tuntia mene… Mutta meni kuitenkin. Eilen olin (kassakuitin mukaan) klo 13:41 Byggmaxissa ja iltapäivä ja ilta oli tehokasta aikaa. Tänään sunnuntaina sen sijaan sataa tihuutti koko päivän, niin että ei voinut viedä sähkösahaa eli käsisirkkeliä ulos lainkaan, joten kun käsisahalla katkoi lautoja, niin ainakin hauislihas sai hyvää harjoitusta. Välillä satoi niin, että piti tulla hetkittä sisälle sadetta pitämään. Mutta aika pitkälle sain hommat siitä huolimatta.

Tämmöinen siitä nyssitten tuli.

Tämä juttu ei nyt ihan etene kronologisessa järjestyksessä, mutta näytän nyt ensin melkein valmiin lopputuloksen, ja sitten sen jälkeen näytän miten tämä tehtiin. Plus kerron vähän lisää Airamin pihavalaistuksista. Nyt alkaa olla jo vähän kokemustakin.

Ilta alkaa jo hämärtää... Ja tämmöinen siitä nyssitten tuli. Valmiusaste tässä vaiheessa ehkä luokkaa 95%, jotain pientä nyhertämistä ja yksityiskohtien säätöä jäi vielä.

Ilta alkaa jo hämärtää… Ja tämmöinen siitä nyssitten tuli. Valmiusaste tässä vaiheessa ehkä luokkaa 95%,. Jotain pientä nyhertämistä ja yksityiskohtien säätöä jäi vielä.

Samaa vähän eri kuvakulmasta. Tuo pyöreä pöytä menee muuten vaihtoon - se ei enää nyt oikein sovi tähän kokonaisuuteen.

Samaa vähän eri kuvakulmasta. Tuo pyöreä pöytä menee muuten vaihtoon – se ei enää nyt oikein sovi tähän kokonaisuuteen.

Tässä muutama kuva tänään iltapäivältä:

Penkki alkaa valmistua. Joten se on sitten kahvitauon paikka. Ensimmäisen kerran tällä penkillä.

Penkki alkaa valmistua. Joten se on sitten kahvitauon paikka. Ensimmäisen kerran tällä penkillä.

Pehmusteet löytyivät Vantaan portin Jyskistä. Kuulemma ihan hyvältä tuntuu. Pehmusteita mahtuu penkille 3 kpl.

Pehmusteet löytyivät Vantaanportin Jyskistä. Kuulemma ihan hyvältä tuntuu. Pehmusteita mahtuu penkille 3 kpl.

Jahas... Kahvitauko meni jo, ei muuta kuin hommiin taas... Muun muasssa LED-valot on tässä vaiheessa vielä asentamatta, ja Tuija istuttamatta kukkalaatikkoon.

Jahas… Kahvitauko meni jo, ei muuta kuin hommiin taas… Muun muasssa LED-valot on tässä vaiheessa vielä asentamatta, ja Tuija istuttamatta kukkalaatikkoon.

Ja sitten taas palataan tähän iltaan takaisin:

Kukkalaatikon laidalla erikoisuutena on oluttuopin pohjaan osuva LED-valol joka värjää koko lasissa olevan juoman. Lasit tässä kuvassa vähän kylmän huurteiset. Vasemmalla näkyvä oluttölkki ei ole niin hieno kuin lasi, vaikka kyllä sekin vähän loistaa...

Kukkalaatikon laidalla erikoisuutena on oluttuopin pohjaan osuva LED-valo, joka värjää koko lasissa olevan juoman. Lasit tässä kuvassa vähän kylmän huurteiset. Vasemmalla näkyvä oluttölkki ei ole niin hieno kuin lasi, vaikka kyllä sekin vähän loistaa…

Sama toisesta kuvakulmasta. Oluttölkki vasemmalta otettu pois.

Sama toisesta kuvakulmasta. Oluttölkki vasemmalta otettu pois.

Lähikuva olutlasista (en nyt löytänyt oikein oikeaa tuoppia tähän hätään - joskus opiskeluaikoina siis teekkariaikoina niitä kyllä oli kaapit täynnä). Mutta siinä se kuplii LED-valon loisteessa...

Lähikuva olutlasista (en nyt löytänyt oikein oikeaa tuoppia tähän hätään – joskus opiskeluaikoina siis teekkariaikoina niitä kyllä oli kaapit täynnä). Mutta siinä se kuplii LED-valon loisteessa…

 

Nikkarointiprojekteja…

Tänä kesänä rakentamisen pääpaino on siis pihassa ja siihen liittyy myös muutamia nikkarointiprojekteja. Tässä on alkutilanne tähän kesään yhdestä näkövinkkelistä valokuvattuna:

Nyt etupiha tai autopiha näyttää tältä. Samaan kuvaan sai sopimaan aika montakin nikkarointiprojektia. Postilaatikko on nyt kiinnitettynä väliaikaisesti kuormalavaan. Takana on roska-astia, jolle pitäisi nikkaroida katos - jolloin postilaatikko tulisi saman katoksen päätyyn kiinni. Yläterassille tulisi sitten ne Tuijat ja muut kalusteet.

Nyt etupiha tai autopiha näyttää tältä. Samaan kuvaan sain sopimaan aika montakin nikkarointiprojektia. Postilaatikko on nyt kiinnitettynä väliaikaisesti kuormalavaan. Takana on roska-astia, jolle pitäisi nikkaroida katos – jolloin postilaatikko tulisi saman katoksen päätyyn kiinni. Yläterassille tulisi sitten Tuijat kulmiin, ja muitakin kalusteita.

Tuija-istutusten jälkeen yläterassi näyttäisi kadulta katsottuna suunnilleen tällaiselta.

Tuija-istutusten jälkeen yläterassi näyttäisi kadulta katsottuna suunnilleen tällaiselta.

Suunnitelma yläterassin kalustamiseen. Tarkoituksena on istuttaa isot Tuijat terassin kulmiin, ja siihen sitten sopisi myös penkki Tuija ja talon väliin.

Sisäpuolelta yläterassin kalustaminen näyttäisi tältä. Tarkoituksena on istuttaa isot Tuijat terassin kulmiin, ja siihen samaan suunnitelmaan sitten sopisi myöskin penkki Tuijalle tulevan kukkalaatikon ja talon ulkoseinän väliin.

Olen jo kierrellyt katsomassa ideaa tai mallia Tuija-laatikolle. Tässä Vantaan Bauhausissa myynnissä olevia kukkalaatikoita. Itselläni on tarkoitus tehdä vähän isompi, ja vähän tukevampi laatikko. Jolloin jos laatikon päähän tukee penkin tukipuut, se tukipuu voisi mennä istutuslaatikon rungon "läpi", jolloin rakenne on tukeva. Ja kun penkin toisen pään kiinnittää talon seinään, niin pitäisi sen kestää...

Olen jo kierrellyt katsomassa ideaa tai mallia Tuija-laatikolle. Tässä Vantaan Bauhausissa myynnissä olevia kukkalaatikoita. Itselläni on tarkoitus tehdä vähän isompi, ja vähän tukevampi laatikko. Jolloin jos laatikon päähän tukee penkin tukipuut, se tukipuu voisi mennä istutuslaatikon rungon ”läpi”, jolloin rakenne on tukeva. Ja kun penkin toisen pään kiinnittää talon seinään, niin pitäisi sen kestää…

Tuijan juureen pitää tietysti tuoda myös LED-valot, ja ne on jo ostettuna. Piuhan voi vetää huomaamattomasti joko penkin alta tai penkin takaa.

Tuijan juureen pitää tietysti tuoda myös LED-valot, ja ne onkin jo ostettuna. Piuhan voi vetää huomaamattomasti joko penkin alta tai penkin takaa. Pistorasia löytyy juuri sopivasta kohtaa ulkoseinältä.

Tuija-laatikko tulisi suunnilleen biljardikeppien paikalle, ja olisi suunnilleen biljardikeppien kokoinen, jolloin kukkalaatikon paino kohdistuu ruoteitten päälle, eikä rasita tai taivuta terassilautoja. Vatupassin kohdalle tulisi sitten se penkki.

Tuija-laatikko tulisi suunnilleen biljardikeppien paikalle, ja olisi suunnilleen biljardikeppien kokoinen, jolloin kukkalaatikon paino kohdistuu ruoteitten päälle, eikä rasita tai taivuta terassilautoja. Vatupassin kohdalle tulisi sitten se penkki.

Rakennelman kokonaispituus (kukkalaatikko + penkki) olisi vähän vajaat 3 metriä. Siitä osuudesta kukkalaatikon osuus noin metrin verran.

Rakennelman kokonaispituus (kukkalaatikko + penkki) olisi vähän vajaat 3 metriä. Siitä osuudesta kukkalaatikon osuus noin metrin verran.

Sama toisesta suuntaa.

Sama toisesta suuntaa.

Eikä tässä vielä kaikki…

Merikontin sisään pitäisi rakentaa kunnollinen hylly. Sitä ei voitu alussa tehdä, kun merikontti oli aivan alussa myös timpurien taukotilana, ja siellä oli nyt tulevan hyllyn paikalla mm. jääkaappi ja ruokailupöytä ja tuolit. Mutta niitä ei nyt enää ole – nyt on rakentamisen päättyessä viime syksynä vaan heitelty tavaraa sisään niin paljon kuin mahtuu, ja lopputulos on melkoinen sekamelska. Eikä kaikki tavara edes merikonttiin mahtunut, sitä riittää vielä autokatokseen ja pressujen alla pihassakin on jotain mm. puutavaraa. Mutta uskoisin, että iso kunnon hyllystö ratkaisee tilanteen.

Nyt tällä hetkellä näyttää tältä – näytetään nyt tällainenkin kuva merikontin sisältä, koska kyllä tämäkin jossain vaiheessa saadaan kunnolliseen järjestykseen, kunhan pääsen näissä nikkarointiprojekteissa kunnolla alkuun. Ehkäpä aloitan ihan jo lähihetkinä, tämä päivä menee kuitenkin vielä enimmäkseen pihaa siivoillessa ja merikonttia tyhjentäessä. Huominen päivä kuluu taasen äänestyspisteessä vaalivirkailijana ja ääniä laskemassa.

Rakentamisen jäljiltä kaikki jäi vähän niin kuin "hyrskyn-myrskyn". Tässä kuvassa merikontti sisältä päin. Tilanne helpottuu huomattavasti, kun saan nikkaroitua koko merikontin pituisen hyllyn toiselle seinälle, jolloin hyllyn pituudeksi tulee noin 6 metriä. Samalla saa nyt pihalla autokatoksessa olevaa tavaraa siirrettyä merikonttiin.

Rakentamisen jäljiltä kaikki jäi vähän niin kuin ”hyrskyn-myrskyn”. Tässä kuvassa merikontti sisältä päin. Tilanne helpottuu huomattavasti, kun saan nikkaroitua koko merikontin pituisen hyllyn toiselle seinälle. Hyllyn pituudeksi tulee silloin noin 6 metriä, ja siihen tulee useita tasoja. Samalla saa nyt pihalla autokatoksessa olevaa tavaraa siirrettyä merikonttiin.

 

Videovinkkejä rakentamiseen

Ollaan joskus timpureitten kanssa katseltu mm. ontelolaattojen asennusta tai harkkojen muurausta netistä löytyneiltä rakentamisvideoilta. Aina niistä jotain vinkkejä löytää, ja esim. jos ontelolaattojen asennuksen saa sujumaan nopeasti ja löytyy yhteinen tahti nosturin ja rekkamiehen kanssa, niin ajansäästöllä säästää myös nosturin vuokrakuluissa. Tietysti jos rakentamisvideoista on niin paljon hyötyä, että saa asiat onnistumaan kerralla oikein, niin se se vasta suuri säästö onkin.Joskus voi sattua, että ”rakentaminen on niin halpaa”, että on varaa tehdä samat asiat kahteen kertaan, tai joskus jopa kolmeenkin kertaan.

Raksavideoita löytyy mm. Youtubesta, ja sinne olen muutamia videoita lisännyt rakentamisen edistyessä itsekin. Katsoin juuri, että esim. anturoiden valusta ottamani video on kerännyt puolessa vuodessa noin 500 katselukertaa, joten ei tiedä vaikka näistäkin olisi ollut jollekulle toiselle rakentajalle jotain hyötyä? Linkki näihin Youtube-videoihini on tämän blogin ”videot” -välilehdeltä. Löytyy Youtubesta tietysti sellaisiakin filmejä, joissa kaikki ei suju ihan toivotulla tavalla, ja näitä linkkejä ”Youtube-huumoria” -välilehdellä.

Netistä löytyy myös ”tietopankkeja”, joihin on koottu useita rakentamiseen liittyviä opasvideoita samaan osoitteeseen. Yksi tällainen löytyy www.rakentaja.fi -sivustoilta, tästä linkistä: http://www.rakentaja.fi/tv/arkistov.aspx .

Nyt on tullut myös ByggMaxilta uusi raksafilmi kokoelma, tai työvaihe-työvaiheelta etenevä kuvallinen opas rakentamisen eri vaiheisiin. Tästä oli ainakin Vantaalla jaettu pääsiäisen pyhinä ilmaismainoksia koteihin, varmaan samat mainokset menivät muuallakin pk-seudulla jakoon, jos ei ollut ovella ”ei-mainoksia” kylttiä? Jos ei joku saanut mainosta, niin tässä linkki uuteen Bygg-Maxin videovinkki kokoelmiin, joka löytyy tästä linkistä: http://www.byggmax.com/fi-fi/projektit .

Ehdin nyt itse katsoa näistä ihan vasta muutamia läpi, ja aloitin sellaisista ns. ”helpoista töistä”, esim. laminaattilattian asennus. Tämän uskoisin osaavani ihan varmasti itsekin tehdä, ja laminaatit lattiaan olen myös ajatellut tehdäkin ihan itse sitten kun rakentaminen joskus on päässyt siihen vaiheeseen. Vaikka jo omasta mielestäni osasin kaiken tähän liittyen aikaisemminkin, niin oli näissä ByggMaxin filmeissä kuitenkin aika monta sellaista ideaa, jota en olisi tullut ajatelleeksi. Eli nyt saan sitten laminaattilattiasta ehkä vieläkin paremman? Tämänkin työvaiheen joskus onnistuu pilaamaan, jos menee liian tiukalle jokin paikka, tai varsinkin vanhoissa taloissa joissa jos seinät ja nurkat eivät ole ihan suoria, niin ByggMaxin filmistä näkyy miten noistakin tilanteista voi selvitä varsin näppärästi.

Lisäksi ByggMaxin sivuilla hyvänä lisäominaisuutena on videoon liittyvä tarvikeluettelo. Eli mitä kaikkia tarvikkeita ja työkaluja ko. operaatiossa tarvitaan, ja jos ei löydy jotain – niin näissä on hinnat mukana, eli heti näkee mitä nämä kaikki olisivat ByggMaxissa maksaneet. Siinähän on sitten samalla valmis lista myös omalle rautakauppiaalle, jos haluaa lähettää tarjouspyynnön ja kysellä hintoja muualtakin. Tässä ainakin omasta mielestäni säästyy hiukan aikaa, jos ei tarvitse itse miettiä jonkun työn tarvitsemaa kauppalistaa, ja sitten perästä päin ehkä hakea vielä erikseen jotain joka oli tarvittavien työkalujen tai tarvikkeiden listalta päässyt unohtumaan.

Tämä ei ollut maksettu mainos, eli en saa euroakaan sen enempää ByggMaxilta kuin Rakentaja.fi -palstan pitäjältäkään, mutta minusta esim. näissä kahdessa linkissä on iso kasa sellaisia opasfilmejä, joista voi olla apua ihan ammattilaisellekin, tai jotka ehkä rohkaisevat minunkaltaisia amatöörirakentajia yrittämään jotain työvaiheita myös ihan itse, ja mahdollisesti kokemaan onnistumisen iloa sen jälkeen.

Peukalon ei tarvitse olla keskellä kämmentä. Onpa muuten leveä lankku jossakin Vanhan Porvoon talon ulkoseinässä.



Työmaataulu itse askarrellen

Nyt on sitten meidänkin työmaalla työmaataulu, joka on ollut paikoillaan eilisestä lähtien. Aloituskokouksessa tuli esille myös se, että onko sellaista, ja kun ei ollut, niin sellainen täytyy olla, myös omakotirakentajilla. Lainsäädäntö ilmeisesti menee suunnilleen tällä tavalla, että…

”Rakennushankkeeseen ryhtyvän on tiedotettava tulevasta rakentamisesta pystyttämällä rakennustyömaalle työmaataulu tai -kyltti ennen rakennuslupahakemuksen jättämistä.”

Työmaataulussa pitäisi olla ainakin seuraavat asiat mainittuna:
Rakennuttaja: rakennuttajan nimi, osoite ja yhteystiedot
Toimenpide: rakentamisen ominaisuus
Suunnittelija: tiedot suunnittelijoista
Aikataulu: Rakentamisen arvioitu rakentamisaika

Nuo kolme ylintä asiaa sinne kirjoittelin, mutta aikataulusta en osannut laittaa mitään, eikä sitä ihan tarkkaan tiedetä itsekään. Sen verran on tiedossa, että ei se talo itse nikkaroiden (apuna toki pari timpuria) ja oman metsän puista tehtynä ihan vuodessa synny, mutta valistunut arvaus on, että kahdessa vuodessa se voisi olla valmis. Tavoitteena on muuttaa uuteen kotiin ennen joulua 2014, ja jos tässä aikataulussa pysytään, sitten meidän työmaa on aikaisemmin valmis kuin Olkiluodon uusi ydinvoimala. Se nimittäin on taaskin myöhästynyt lisää, ja se kait valmistuu vasta vuonna 2015, niin ainakin tämän linkin mukaan.

En kuitenkaan valmistustumisaika arvauksia laittanut tauluun, ne selviää sitten googlen kautta ja esim. tästä blogista.

Isommilla työmailla esim. Hiekkaharjun suunnalla, jossa on juuri valmistunut uusia kerrostaloja, niin työmaataulujen hinnat ovat tonnin luokkaa. Omakotirakentaja – jos tilaa talopaketin – saa sen kyltin talopaketin mukana. Meillä hintaa tuli 17,85 euroa kun laskin yhteen tussikynien hinnat, yhden palan kovalevyä K-raudasta ja vähän pientarvikkeita. Loppuosa onkin sitten tontilta löytynyttä vanhaa puutavaraa, joka ei ole vielä lähtenyt kaatopaikalle. Tilapäisrakentamista varten niitä vanhoja naulaisia lankkuja on vielä säilytelty, ja sitten kun alkaa betonin valu eli tulee kellarin alapohja, siihen tarvittavassa ”hiekkalaatikossa”, menee sitten varmaan ne loputkin laudat. Vielä niistä jonkinlaisia tukilautoja saa rakennettua niin, ettei betonimuotin laidat kaadu.

Mutta tämmöinen tästä nyt sitten tuli:


Työmaataulu itse askarreltuna.