Kaapeleiden peilaus tehty & pieniä aikataulumuutoksia

Nyt on mielenkiintoisia kiekuroita ja koukeroita asfaltti täynnä. Ei niitä kameran linssille oikein saa kunnolla, mutta siellä ne ovat asfaltissa Laurintien ja Rekolantien risteyksessä, jos joku haluaa käydä paikan päällä katsomassa. Tai jos on jo käynyt ja ihmetellyt mitä ne ovat, niin ne kertovat mitä missäkin kohtaa on, ja kovasti siellä tosiaan kaapelia ja kaapelikerää, kieppejä ja jatkoksia on risteyksen alla, eikä niitä kaikkia ihan varmuudella saatu peilattua. Eli jännät paikat tiedossa, sitten kun kaivamishommat alkavat. Ne muuten alkavat ensi sunnuntaina asfaltin aukileikkauksella. Maanantaina on sitten jo kaivuuhommat käynnissä, tiistaina tulee vesilaitoksen mies tarkastamaan tilanteen, ja jos kaikki on kunnossa, kytkentä kaivoihin (puhdasvesi, viemärivesi ja sadevesi) tehdään ensi viikon keskiviikkona. Sen jälkeen saadaan alkaa laittamaan kuoppaa kiinni.

Ei mennyt ihan hommat niin nopeasti tällä viikolla, mitä ensin oli suunnitelmissa. Eli alunperin piti olla anturoiden betonivalut jo huomenna, ja betoniautotkin oli jo keskiviikolle tilattuna, mutta siirsin ne perjantaille. Eli anturan raudoituksia ei saatukaan ihan vielä valmiiksi, samoin tarkastuskin on vielä kesken, eli kaupungin rakennusvalvonnan tarkastaja tulee paikalle vasta torstaina. Vastaava mestari ja rakennesuunnittelija kävivät tarkastamassa raudoitukset jo tänään, ja muutamiin paikkoihin piti rautoja vähän lisätä. Joten kaiken pitäisi nyt olla kunnossa sitten kun kaupungin tarkastaja tulee. Jolloin jos hän antaa valuluvan, sitten anturit valetaan seuraavana päivänä eli perjantai aamuna. Paikalle tulee silloin kolme autokuormaa betonia Lujabetonin Tattarinsuon betoniasemalta. Enimmillään betonipumpun pitää yltää 19,4 metrin päähän – mikä on talon ristimitta. Ensi viikolla valulla on sitten hyvää aikaa kuivua ja kovettua, kun kaivetaan vesiliittymää koko viikko.

Myös pumppaamon piti alunperin ilmestyä jo tänään tiistaina tontille, mutta ei sitä ainakaan vielä äsken tontilla näkynyt. Eipä sen puoleen ole enää mitään kiirettäkään, kun valuhommat siirtyikin perjantaille. Asennus pumppaamon osalta käy niin, että salaojavesien pumppaamo tökätään tuoreeseen betonikakkuun, jolloin siellä on ja pysyy. Talo (tai siis talon korko) on suunniteltu niin, että ainoastaan salalojavedet pumpataan ylös. Kellarin jätevesi liruttaa tontilta viemäriin ihan itsekseen, myös kellarista. Tässä tämän päiväisiä kuvia:


Peilausmiesten piirtämiä kiekuroita asfaltissa.


Anturaraudoituksissa viimeiset metrit menossa.


Viimeiset harjateräkset vielä kärryllä.