Hallipuhallin hankittu

Tehdään ehkä sittenkin niin, ettei ihan heti laiteta kellaria talvea odottamaan, kun ollaan saatu ontelolaatat harkkojen päälle ja ulkoseinien täytöt tehtyä. Pystyy siellä sisälläkin tekemään alapohjan valutyöt ja kevyet (siis ei-kantavat) väliseinät harkoista. Kunhan lämpötila vaan pidetään suht lähellä nollaa, eli ei päästetä kovin paljon pakkasen puolelle. Sitten voidaan valutöitä tehdä talvellakin. Lämpötilaa pidetään riittävän ylhäällä hallipuhaltimella ja lisäksi saunan korsteenia voidaan muurata sen verran, että sinne saadaan tilapäinen kiuas paikoilleen. Sitten saadaan hyödynnettyä myös rakennuksella syntyneet puujätteet. Eli tässä viimeisin ostos, hallilämmitin (ostettu käytettynä):

Kellarin seinistä on nyt muurattu alimmat 8 riviä, eli RUH-380 harkot kokonaan. Tästä ylemmäs tulevat kerrokset ovat PEH-380 lämpöharkkoja. Niiden muuraus on juuri alkanut.

105 tonnin nostourakka käsin

Kovaa hommaa myös tämä kevytsoraharkkojen latominen. Laskettiin tänään, että kun kuorma-auto toi harkot pihaan, sen kuormakirjassa yhteispaino oli 35.000 kiloa. Kovasti vaan painoa kertyy, vaikka harkon tiheys on vain 700 grammaa litralta, eli 30% kevyempää mitä vastaava tilavuus vettä.

Jokainen harkko nostetaan käsin liukumisluiskalle, sieltä se nostetaan kellarin pohjalle odottamaan latomista, ja latoessa se nostetaan vielä kolmannen kerran. Täten käsin nostoja kertyy yhteensä 105.000 kilon edestä. Eli parin rekka-auton painon verran (täydessä lastissa ajoneuvoyhdistelmän enimmäispaino saa olla enintään 60 tonnia).

Harkkoauton HIAB olisi voinut nostaa osan harkkolavoista suoraan kellarin kuopan pohjalle, jos auto olisi päässyt perä edellä montun laidalle. Sivuttaisnosto onnistuu vain auton viereen, eli kaikki lavat jäivät täten montun reunalle maan tasolle. Sieltä niiden lemppaus ei onnistu mitenkään niin, että ne laitettaisiin yhdellä nostolla suoraan kellarin seinään kiinni. Aina kun lava tyhjennetään, harkkoja tulee niin nopealla tahdilla, ettei niitä mitenkään ehdi sitä vauhtia muuraamaan. Ja jossain välisssä apupoikien pitää sekoittaa muurarille myös lisää laastia ja laittaa harkkoihin harjateräkset paikoilleen, joten ei onnistu sekään, että harkkoja siirreltäisiin montun pohjalle vähän hitaammassa tahdissa, jolloin saman harkon nostokertoja tulisi vähemmän.

Tänään nosteltiin vähän yli 5000 kiloa, ja kyllä se hiukan tuntuu käsivarren lihaksissa. Selkä kesti yllättävän hyvin, eli ei tunnu miltään. Huomenna sitten vielä lähtö Vantaan Maratonille (en juokse tällä kertaa kuin neljäsosan), joten sen jälkeen tuntuu varmaan jaloissa myös. Tässä muutamia kuvia tältä päivältä:


Harjateräkset hitsataan kulmista kiinni.


Kulma hitsattuna.


Raudoitusuran teko harkon päihin.


Työkalu, jolla sahattu ura lohkaistaan.


Vanha valu autokatoksen alla hiukan halki. Tämän takia taloa siirrettiin metrillä länteen, eli vanha valu jää purkamatta maan alle.


Yksi lavallinen harkkojan painaa 1420kg. Tänään saatiin 3 miehessä menemään vähän yli 3 lavaa eli noin 5000 kg.


RUH 380 harkkoja. Niissä on kaksi puolikasta koloa keskellä, eli mahtaako ilmatasku myös eristää lämpöä?


Harkkolaastia 1000 kg:n pussista. Ämpäri kerrallaan kannetaan kellarin monttuun. Kätevää kun ei tarvitse hiekkaa sekaan, eli lisätään vain vesi.


Säädettävä kelkka. Ilman sitä olisi homma hidasta.


Aurinkokin pilkahti. Vielä olisi muutama harkko latomatta.


Harjateräs jätetään betonin keskelle, jotta se ei ruostu.


PEH 380 harkoissa hakanen pitää harkon kasassa, ettei se pääse leviämään.


Lämpöharkkojen väliin tulee laastisauman kohdalle villaa.

Pari videota myös ”Videot” välilehdellä harkkohommista. Toinen eiliseltä, ja toinen filmattu tänään.