Blogin kasvojen kohotus

Raksa-asioiden ohella otan nyt taas vaihteeksi ja välillä tarkastelun kohteeksi itse bloggaamisen (josta kirjoitin jo jokin aika sitten aiemminkin otsikolla ”Miksi tulisi pitää rakennusblogia?” eli tämä):

http://talo-rautio.talovertailu.fi/2015/01/17/miksi-tulisi-pitaa-rakennusblogia/

Tarkkaavainen lukija on jo saattanut jo huomatakin blogin ulkoasussa joitakin pieniä muutoksia parin viime päivän aikana. Ja jos nyt katsotaan peruutuspeiliin, siitä on tähän mennessä kulunut 3 vuotta ja noin 40 päivää (tai 1135 päivää – ihan miten vaan), kun internettiin ensimmäisen kerran ilmestyi rakennusblogi nimeltä ”Talo-Rautio”. Blogin nimi oli sama kuin arkkitehdin työnimi hankkeelle. Blogin ensimmäinen päivitys hyppäsi suoraan liikkuvaan junaan kertomalla mm. että arkkitehti oli saanut kolmannet luonnoksensa valmiiksi, kas näin:

http://talo-rautio.talovertailu.fi/2011/12/20/arkkitehtikuvien-kolmas-luonnos-valmis/

Eli tästä se lähti… Ei ollut muuten helppoa arkkitehdilläkään, nyt kun asiaa jälkikäteen ajattelen. Hän teki ensin ekat luonnokset yhteisten keskustelujemme pohjalta, ja sitten tokat luonnokset niiden muutosten pohjalta, jotka vielä halusin toisin. Itse asiassa toiset luonnokset joudutiin piirtämään vain ja ainoastaan siksi, että itsekin näkisin ettei se lopputulos ollutkaan hyvä. Mutta kahden ensimmäisen version pohjalta tehtiin vielä kolmannetkin piirrokset, joiden pohjalta rakennusluvat haettiin ja talo tehtiin. Ja hyvä tuli. Jossain mielessä voinee siis sanoa, että tämä on jo meidän kolmas talo. Niitä kahta ensimmäistä suunnitelmaa ei ikinä toteutettu.

Alusta aina tähän hetkeen asti blogin ulkoasu on ollut kutakuinkin muuttumaton. Ja olisi periaatteessa vieläkin, mutta toukokuussa 2013 siirryin Blogspot -ympäristöstä www.talovertailu.fi -sivustoille WordPress ympäristöön, jolloin ihan kaikkea toiminnallisuutta ei saatu siirrettyä perässä. Ja uutena ongelmana havaitsin, etten osannut WordPressiä oikein kunnolla käyttää. Tässä eka artikkeli WordPress ympäristössä, ja niin kuin huomata saattaa – esim. valokuvat ovat pienikokoisia, ja keskenään aivan erikokoisia, kun kerroin kattotuolien saapumisesta toukokuussa 2013:

http://talo-rautio.talovertailu.fi/2013/05/10/kattotuolit-saapuivat/

Nyt pari päivää sitten korjasin tämän aukon sivistyksessäni, ja opettelin WordPressin käytön ihan kunnolla. Samalla olen siivonnut ei-toimivat osiot kokonaan pois blogista, ja lisännyt loppuun joitakin uusia. Blogin etusivun alareuna näyttää nyt tältä:

Etusivun uusittu alapalkki, jossa vasemmalla viimeiset päivitykset, keskisarakkeessa viimeiset kommentit, ja oikealla uudet kävijälaskurit 2 kpl, joita klikkaamalla saa vielä tarkempia tietoja laskurin omilta sivuilta. Niin tarkkoja nämä kävijälaskurit eivät kuitenkaan olisi, että kävijä voitaisiin yksilöidä, mutta kaupungin tarkkuudella tiedot löytyvät. Alaoikealla olevasta kalenterista löytyy oranssilla värillä ne päivämäärät, jolloin blogiin on tullut uusia päivityksiä.

Etusivun uusittu alapalkki, jossa vasemmalla viimeiset päivitykset, keskisarakkeessa viimeiset kommentit, ja oikealla uudet kävijälaskurit 2 kpl, joita klikkaamalla saa vielä tarkempia tietoja laskurin omilta sivuilta. Niin tarkkoja nämä kävijälaskurit eivät kuitenkaan olisi, että kävijä voitaisiin yksilöidä, mutta kaupungin tarkkuudella tiedot löytyvät. Alaoikealla olevasta kalenterista löytyy oranssilla värillä ne päivämäärät, jolloin blogiin on tullut uusia päivityksiä.

Blogin yläreunasta oikealta löytyy yhä edelleenkin lukukertojen kokonaislaskuri, joka käynnistyi blogin ihka ekasta päivästä 20.12.2011, eli se pitää sisällään myös alkuvaiheen Blogspot -aikaiset käynnit. Kokonaislaskurin näyttää tätä kirjoittasessani pikkuisen päälle 900 tuhatta lukukertaa.

Nyt uutena ominaisuutena olen lisännyt blogin alapalkkiin 29.1.2015 pari uutta netistä löytynyttä laskuria, joten nyt myös lukijoille avautuu entistä parempi näkymä myös ”ylläpidon puolelle”, tai ainakin siihen, että keitä täällä käy. Tai siis että mistä päin kävijät ovat, ja paljonko on samaan aikaan kävijöitä eri hetkinä. Itse olen ainakin jonkin verran seuraillut näitä tietoja, ja lähinnä myös sillä silmällä, että mikä lukijoita kiinnostaa ja mikä ei? Kiinnostaviin aihepiireihin olen joskus sitten palannut vielä uudestaankin, siis jostain toisesta näkövinkkelistä.

Aikamoista trafiikkia täällä on aina välillä ollutkin. Aivan erityisen vilkkaita päiviä oli silloin joskus, kun rakentamisen alkuvaiheessa meillä oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita tonttiliittymien kanssa. Eikä lukijoiden vauhti ole välttämättä kovinkaan paljon niistä ajoista hiljentynyt, paitsi että kesäisiin on kuitenkin ollut rauhallisempaa.

Toiset rakentajat ovat varmaankin silloin pitkää päivää omalla raksallaan, ja muut lukijat ilmeisesti lomalla tai kauniin kesäpäivän sattuessa vaikka ulkona rannalla. Tällä hetkellä tällaisena talvisena perjantai-iltana voi yhden tunnin aikana olla lähemmäs 40 käyntiä tai samanaikaisia käyntejä voi olla kymmenisen kappaletta tai vähän sen alle, eli kävijätilastot näyttävät esim. tältä:

Pe 30.1.2015 blogissa kävi enimmillään lähes 40 kävijää tunnissa klo 16:00 aikoihin iltapäivällä.

Pe 30.1.2015 blogissa kävi enimmillään lähes 40 kävijää tunnissa klo 16:00 aikoihin iltapäivällä.

Samanaikaisesti sivuja on lukenut Google -analytics seurantatyökalun mukaan 8 henkilöä, tätä alla olevaa en kuitenkaan laittanut julkisesti näkyville:

Reaaliaikaisesti näkyvillä samanaikaiset käynnit ja sen hetkiset luetut artikkelit Google -analytics työkalun mukaan.

Reaaliaikaisesti näkyvillä samanaikaiset käynnit ja sen hetkiset luetut artikkelit Google -analytics työkalun mukaan.

Tässä vaiheessa pitää ehdottomasti kiittää kaikkia rakennusblogin lukijoita. Ei kuitenkaan siinä mielessä, että olisin sanomassa ”fare-well” -tai jotain vastaavaa. Ei sinnepäinkään – ei blogi tähän lopu, päin vastoin ”Talo-Rautio” löytyy nyt myös Facebookista, ja sinne on tarkoitus kerätä mm. kuvagalleriat, koska kuvaryhmien esittäminen on jotenkin helpompaa sillä puolella.

Täällä varsinaisen raksablogin puolella nyt menossa oleva blogin päivitys on järjestyksessä 385. kirjoitus tähän rakennusblogiin. Talo-Rautio ei ole vielä valmis, eli jatkoa seuraa (kellari on kesken ja pihatyöt tekemättä).

Mutta en minä näitä juttuja tänne kuitenkaan kovin kauaa kirjoittelisi, jos ei näitä kukaan poikkeaisi lukemaan, ja ahkerimmat jopa kommentoimaan. Se kannustaa minuakin jatkamaan. Varsinkin kun itsekin olen talojen kanssa ”töissä” ja tekemisissä koko ajan, niin onhan se oman ammattitaidonkin kannalta ihan hyödyllistä vaihtaa kokemuksia ja mielipiteitä.

Oli tällä blogin kirjoittamisella alusta alkaen toki muitakin tarkoituksia. Tämän oli tarkoitus olla työkalu valvojan suuntaan (ja siinä se toimi ihan hyvin), ja lisäksi ihan mukava yllätys oli sekin, että myös valppailta lukijoilta tuli jatkuvasti hyviä huomioita – eli asiat ei ainakaan lähteneet ihan väärille raiteille. Tällä hetkellä vaikuttaa, että lopputulos olisi ollut ihan onnistunut. En ainakaan tiedä, että rakentamisessa mikään olisi mennyt pieleen. Sama tietysti on kaikilla muillakin tavoite omissa rakennusprojekteissaan, ja kyllä minä näkisin, että raksablogin pitäminen lisää sen todennäköisyyttä, että projektinsa lopussa voi kokea onnistumisen iloa.

Joten pidetään yhteyttä jatkossakin! Kyllä näitä tekstejä ja kuvia tänne nettiin mahtuu! Ja minusta on ollut mukavaa, jos jokin asia on herättänyt ajatuksia siinä määrin, että sen pohjalta on välillä käyty keskusteluja, välillä aika vilkkaastikin. Ihan kaikki keskustelut ei muuten näy täällä, eli tuolla ylempänä kun on oma sähköpostini, niin moni on kirjoittanut myös sinne – ja saa kirjoittaa jatkossakin (minulle sopii mieluiten miten päin vaan). Mukavaa viikonloppua!