Video – näin halkaistaan muurikivi

Noin kuukausi sitten esittelin muutamia ensiksi hankkimiani työkaluja muurikivien halkaisuun, jotka esittelin tässä linkissä:

http://talo-rautio.talovertailu.fi/2015/05/27/muurikivi-harjoituksia/

Älkää tehkö perässä – eli ei kannata tehdä noin. Siinä menee vaan aika ja voimat hukkaan, kun toisella kädellä pitelee talttaa, ja toisella kädellä nakuttelee esim. kilon painoisella moskalla.

Tuon toukokuisen postauksen kommenttikentässä kuitenkin nimimerkki ”Juho” kertoi miten tämä homma kuuluisi tehdä (kiitokset Juholle). Kokeilin Juhon vinkit ja hyvin toimii. Eli taas jotain selvää hyötyä tästä blogin pitämisestä – ilman rakennusblogia nakuttelisin taas kiviä halki puolta kauemmin, koska en minä tätä parempaa konstia olisi itse kuitenkaan keksinyt…

Lähdetäänpä liikkeelle, ensin muutama kuva…

3 lavaa uusia muurikiviä saapui tänään. Näistä tulee kolmas istutusallas kukkasille.

3 lavaa uusia muurikiviä saapui tänään. Näistä tulee kolmas istutusallas kukkasille.

Kivissä on valmiina toisessa päässä pieni viiste - jolla kivimuurin saa kaareutumaan. Omasta mielestäni tuo viiste saisi olla vähän isompikin, nyt olemassa olevalla viisteellä voi sisälle päin kaartaa 6m säteellä - ja ulospäin kaaren voi tietysti tehdä kuinka jyrkäksi tahansa. Mutta kukapa nyt rosopintaa "sisältäpäin" katsoisi, eli viiste on ihan tarpeeseen.

Kivissä on valmiina toisessa päässä pieni viiste – jolla kivimuurin saa kaareutumaan. Omasta mielestäni tuo viiste saisi olla vähän isompikin, nyt olemassa olevalla viisteellä voi sisälle päin kaartaa 6m säteellä – ja ulospäin kaaren voi tietysti tehdä kuinka jyrkäksi tahansa. Mutta kukapa nyt rosopintaa ”sisältäpäin” katsoisi, eli viiste on ihan tarpeeseen.

Tässä on "oikeat" työkalut rosopinnan tekemiseen. Eli kiven alle pari puupalikkaa. Reunoille voi vielä laittaa painot eli toisia muurikviä estämään palikoiden karkaaminen, niin ei niitä tarvitse sitten aina vähän väliä korjailla. Sen jälkeen 16mm harjateräs uraan ja kerran lekalla isku päälle, ja kivi on halki. Melkein riittää kun lekan pudottaa ihan omalla painollaan, ei sille paljoa vauhtia tarvitse antaa.

Tässä on ”oikeat” työkalut kiviparin halkaisuun ja rosopinnan tekemiseen. Eli kiven alle pari puupalikkaa. Reunoille voi vielä laittaa painot eli toisia muurikviä estämään palikoiden karkaaminen, niin ei niitä tarvitse sitten aina vähän väliä korjailla. Sen jälkeen 16mm harjateräs uraan ja kerran lekalla isku päälle, ja kivi on halki. Melkein riittää kun lekan pudottaa ihan omalla painollaan, ei sille paljoa vauhtia tarvitse antaa.

Ja tässä sitten vielä videolla, että miten näppärästi ja nopeasti homma käy:

Kukkapenkkitöitä

Tänään oli sateinen päivä. Alussa oli tihkusadetta, ja iltapäivällä oikein kunnon sadetta, jolloin työt piti tämän päivän osalta keskeyttää.

Pienen sateen en antanut haitata, mutta suurin ongelma sadekelissä on sähkötyökalut, joista saa terät helposti ruosteeseen, jos ne makaavat ulkona sateessa ja kosteassa. Kivien leikkauspaikka oli onneksi melkein autokatoksen katoksen alla, joten silloin kun en timanttilaikkaa tarvinnut, se oli lasten pulkan alla sateensuojassa:

Timanttilaikka tauolla ja sateelta piilossa pulkan alla. Sateella rakentaminen on vähän sellaista väkisin rakentamista. Kivitöissä pölyä lentää sadekelillä toki paljon normaalia vähemmän, eli oli siitä sateesta hyötyäkin.

Timanttilaikka tauolla ja sateelta piilossa pulkan alla. Sateella rakentaminen on vähän sellaista väkisin rakentamista. Kivitöissä pölyä lentää sadekelillä toki paljon normaalia vähemmän, eli oli siitä sateesta jotain hyötyäkin.

Tämän viikonlopun rima-aitatöiden ohella eteenpäin on päästy nyt sitten tässäkin. Rima-aitaa on mukavampi tehdä poutasäässä, joten valitsin tälle päivälle kivitöitä. Nyt alkoi toisessa kukkapenkissä kuudes kerros:

Toisessa kukkapenkissä muurikivien kerros 5 ja puoli menossa. Kukkapenkki rajaa autopihan ja viherpihan, taakse tulee autopiha, joka katetaan pihakivillä (roomalainen ladonta).

Toisessa kukkapenkissä muurikivien kerros 5 ja puoli menossa. Kukkapenkki rajaa autopihan ja viherpihan, taakse tulee autopiha, joka katetaan pihakivillä (roomalainen ladonta).

Kukkapenkin muotoilua lähempää. Sisäkaari rajaa kaarevalla keähällä autopihaa, ja timanttilaikalla kivi taipuu ihan millaiseen muotoon tahansa. Pitkissä sivuissa onneksi ei tarvitse kiviä leikata.

Kukkapenkin muotoilua lähempää. Sisäkaari rajaa kaarevalla kehällään autopihaa, ja toimii siten luonnollisena tilanjakajana. Timanttilaikalla kivi taipuu mukavasti ihan millaiseen muotoon tahansa. Pitkissä sivuissa onneksi ei tarvitse kiviä leikata, jolloin työ on nopeampaa.

Kukkapenkki autopihalta katsottuna. Kukkapenkin taakse takana nouseville rappujen alle tulee terassin laajennus. Terassilaudoitus tasataan toisesta päästään kukkapenkin kaarevaa muotoa vastaan.

Kukkapenkki autopihalta katsottuna. Kukkapenkin taakse takana nouseville rappujen alle tulee terassin laajennus. Terassilaudoitus tasataan toisesta päästään kukkapenkin kaarevaa muotoa vastaan.

Jossain vaiheessa – ehkä sen jälkeen kun nämä nyt tällä hetkellä työn alla olevat kukkapenkit ja rima-aidat on tehty, pitänee taas poiketa Byggmaxissa ja hakea terassitarvikkeet, eli painekyllästettyä puutavaraa. Sieltä Byggmaxista (ihan oikeasti!) ne kuitenkin kaikkein edullisimmin saa ostaa.

Siitä tulikin taas mieleeni, että nyt olisi Byggmaxin nikkarointi -kilpailussa vielä muutama päivä äänestysaikaa jäljellä. Äänestysaika päättyy ensi keskiviikkona, eli 17.6.2015. Raksablogeissa esillä olevia nikkarointiprojekteja äänestäneet voivat voittaa lahjakortin Byggmaxiin. Äänestämisohjeet ja lisätiedot kilpailusta löydät tästä linkistä:

http://talo-rautio.talovertailu.fi/2015/06/04/haluatko-lahjakortin-byggmaxiin/

Sitä sun tätä

Aurinkoinen ja tehokas päivä takana. Tuli kierreltyä rautakaupoissa ja tehtyä vähän sitä sun tätä. Kivipengerryshommilla aloitin, ja tänään keksin mielestäni ihan hyvän konstin miten saa vielä suht pienenkin kiven halkaistua:

Kun laittaa muurikiven alareunassa olevan uran vasten kaivonrengasta, niin pystyy halkomaan vielä aika pientäkin kiveä. Muuten kivi karkaa, eikä siitä saa oikein millään kiinni. Iso puristin voisi olla tietysti yksi hyvä konsti, mutta en ole kokeillut sitä.

K-rauta 75:ssä 750mm uretaania 5,90€. Ei hullumpi hinta? Kukkapenkin kivipengerryksissä ajattelin sitoa kivet kiinni toisiinsa uretaanivaahdolla, sekä valaa ylimmän kerroksen kiviä betonilla kiinni. Ylimmän kerroksen joutuu sitten piikkaamaan, jos rakennelman joskus purkaa, mutta uretaanivaahdon pystyy aina vääntämään auki. Kiviliimakin on tietysti keksitty, mutta minusta uretaani on helpompi käyttää, eikä sillä nyt ihan kokonaan tarvitse kivien rakoja täyttää, mutta pikkuisen voisi suihkaista sinne tänne.

Pöydän rakennusta kuormalavoista. Suhteellisen pienetkin pyörät toimivat pöydän alla oikein hyvin, ja pöytää voi sitten hiukan liikuttaa. Kuormalavasohvat ovat tietysti kiinteitä. Parempia kuvia tulee myöhemmin.

Polttopuukasa alussa.

Polttopuukasa tänään aamulla.

Polttopuukasa lopussa. En toki itse kaikkea tätä ole tehnyt. Vaimon serkkupoika kävi vähän auttamassa.

Polttopuukasa tänään illalla. En tosin itse kaikkea tätä ole tehnyt. Vaimon serkkupoika kävi vähän auttamassa. Ei taida tämä kasa kulua ihan yhden talven aikana.

Rima-aita lähdössä alkuun. Se kannattaa aina aloittaa ylhäältä päin, jolloin ylin ripa on millilleen samassa kohdassa. Alimpana oleva ripa voi heittää millin tai pari - riippuen siitä miten hyvin käyttää välissä 10 mm välipalaa. Vaakatasossa oleva vapaa väli ei siis saa olla enempää kuin se 10 mm, jotta lapset eivät saa sormia väliin ja ala kiipeillä. Ainakin Vantaalla rakennusvalvonta katsoo nämä ripojen välit tosi tarkkaan, ja jos ovat liian suuret, sitten voi joutua laittamaan esim. metalliverkkoa aidan taakse.

Rima-aita lähdössä alkuun. Se kannattaa aina aloittaa ylhäältä päin, jolloin ylin ripa on millilleen samassa kohdassa. Alimpana oleva ripa voi heittää millin tai pari – riippuen siitä miten hyvin käyttää välissä 10 mm välipalaa. Vaakatasossa oleva vapaa väli ei siis saa olla enempää kuin se 10 mm, jotta lapset eivät saa sormia väliin ja ala kiipeillä. Ainakin Vantaalla rakennusvalvonta katsoo nämä ripojen välit tosi tarkkaan, ja jos ovat liian suuret, sitten voi joutua laittamaan esim. metalliverkkoa aidan taakse.

Tästä sitten hommat jatkuu taas huomenna. Alaterassilla tilapäinen aita tehtiin ensin ihan vaan nopeasti kuormalavoista, jotta saatiin muuttotarkastus läpi. Mutta nyt näistä turhista kuormalavoista tulee polttopuuta.

Muurikivi harjoituksia

Pihahommat etenevät pikkuhiljaa, tilasin muurikivet Taloon.comista ja näitä tällaisia betonikiviä olen nyt sitten lohkonut aina iltapuhdetöinä:

http://www.taloon.com/muurikivi-300x320x80-mm-pari-suora-harmaa/HB-MUURI-80-H/dp?nosto=nosto_0000_katsoimyos&openGroup=7239

Vallikivet saapuvat lavalla pareittain. Pengerrettäessä rosoinen lohkopinta jää näkyville.

Vallikivet saapuvat lavalla pareittain. Pengerrettäessä rosoinen lohkopinta jää näkyville.

Työkaluja lohkomiseen. Isoin on joku vanha jonka löysin työkalupakista, pari pienempää ostin Bauhausista.

Työkaluja lohkomiseen. Isoin on joku vanha jonka löysin työkalupakista, pari pienempää ostin Bauhausista.

Leveämpi taltta on kapeampaa tekoa - ja parempi.

Leveämpi taltta on kapeampaa tekoa – ja parempi.

Aika hyvä yhdistelmä = leveä taltta + vähintään kilon painoinen pajavasara. Puolitoistakiloinen saattaisi olla vielä parempi, mutta sellaista en nyt tällä kertaa ostanut. Myös kirveen kamarapuolella lyönnit ovat tarpeeksi tehokkaita. Kirveen painosta en osaa tarkemmin sanoa, en ole punninnut. Ehkä vanhalla tylsällä kirveellä betonikiveä voisi lyödä ihan sellaisenaan? En ole kuitenkaan kokeillut, ei ole nyt mitään sellaista "romukirvestä", jonka terän viitseisi kokeilussa tuhota.

Aika hyvä yhdistelmä = leveä taltta + vähintään kilon painoinen pajavasara. Puolitoistakiloinen saattaisi olla vielä parempi, mutta sellaista en nyt tällä kertaa ostanut. Myös kirveen kamarapuolella lyönnit ovat tarpeeksi tehokkaita. Kirveen painosta en osaa tarkemmin sanoa, en ole punninnut. Ehkä vanhalla tylsällä kirveellä betonikiveä voisi lyödä ihan sellaisenaan? En ole kuitenkaan kokeillut, ei ole nyt mitään sellaista ”romukirvestä”, jonka terän viitseisi kokeilussa tuhota.

Ladontakokeilua. Eipä tuo muuraus nyt 2,5 metrin matkalla vielä näytä paljonkaan kaareutuvan. Ei ainakaan tässä kokeilussa, kun asettelin kivien päädyt aika tiiviisti toisiaan vasten.

Ladontakokeilua. Eipä tuo muuraus nyt 2,5 metrin matkalla vielä näytä paljonkaan kaareutuvan. Ei ainakaan kaareudu tässä kokeilussa, kun asettelin kivien päädyt aika tiiviisti toisiaan vasten.

Jostain suosituksista luin, että maksimissaan 7 kerrosta kiviä voi latoa päällekkäin ilman että ne tarvitsee muurata kiinni. Silloin pengerryksen korkeus näitä vallikiviä käyttäen olisi noin 55cm.

Jostain suosituksista luin, että maksimissaan 7 kerrosta kiviä voi latoa päällekkäin ilman että ne tarvitsee muurata kiinni. Silloin pengerryksen korkeus näitä vallikiviä käyttäen olisi noin 55cm.

Tässä on nyt ladottu 16 kerrosta kiviä päällekkäin. Kyllä nämä vähän taaksepäin nojaavat.

Tässä on nyt ladottu 16 kerrosta kiviä päällekkäin. Kyllä nämä kivet vähän taaksepäin nojaavat, ja muuri pysyy silloin tukevammin pystyssä.

Tässä sama kokeilu edestäpäin. Rosoinen pinta näyttää mielestäni aika hyvältä.

Tässä sama kokeilu edestäpäin. Rosoinen pinta näyttää mielestäni aika hyvältä.

EDIT 11.7.2015:
Tässä artikkelissa esiteltyjä halkaisutyökaluja ei kannata käyttää, eli jos joudut halkaisemaan muurikiviä, tee se alla kommenttikentässä nimimerkki ”Juhon” kirjoittaman ohjeen mukaan, tai katso tästä linkistä video, miten helposti homma käy oikeilla työkaluilla:

http://talo-rautio.talovertailu.fi/2015/07/02/video-nain-halkaistaan-muurikivi/