Eka yö nukuttu ja valaistuspohdintoja

Oli kyllä hienoa herätä uudessa kodissa, ja vaikka tavarat on aivan sekaisin, niin kyllä tämä jo kodilta tuntuu. Tältä täällä näyttää nyt:

Ekan aamun keittiö. Tavarat on vielä sekaisin. Jääkaappi ja pakastin tuntuvat tilavilta, kun aiemmin oli jääkaappi-pakastin yhdistelmä, joissa molemmissa oli vain muutama hylly ja lokero, eli tavarat oli aika piukassa.

Ekan aamun keittiö. Takka on vielä maalaamatta ja tavarat on sekaisin. Jääkaappi ja pakastin tuntuvat tilavilta, kun aiemmin oli jääkaappi-pakastin yhdistelmä, joissa molemmissa oli vain muutama hylly ja lokero, eli tavarat oli aika piukassa.

WC-tiloissa mm. WC-paperirullatelineet on vielä kiinnittämättä, ja ostamatta - eli seuraavaksi sitten kauppaan etsimään mm. sellaisia.

WC-tiloissa mm. WC-paperirullatelineet on vielä kiinnittämättä, ja ostamatta – eli seuraavaksi sitten kauppaan etsimään sellaisia. Toki tänne tarvitaan vielä paljon muutakin ns. ”pikkutilbehööriä”.

Eilen on muuttotalkoiden päätteeksi saunottu ja juhlittu kunnolla.

Eilen on muuttotalkoiden päätteeksi saunottu ja juhlittu kunnolla.

Jos ei kiinnitä huomiota muuttopäivän jälkeiseen sekasotkuun keittiön pöydällä, niin tässä kuvassa näkyy tai pitäisi näkyä muutama juttu valaistukseen liittyen. Ylävasemmassa kulmassa LED-nauhan valo näyttää hyvältä ja tasaiselta, siellä LED-nauha on yläsokkelista etäämmällä noin 30cm, kun tumma kaapisto on paksumpaa kuin valkoinen. Valkoisen kaapiston kohdalla LED-nauha kurvaa aivan kiinni yläsokkeliin - josta loistaa pistemäinen valokuvio, joka ei ole enää niin hieno kuin vasen yläkulma, jossa valo heijastuu joka suuntaan tasaisena, eikä näy mistä suunnasta se tulee.  Kaapistojen alalaidassa on loistevaloputket, joista tulee tasainen valo - LED:llä toteutettuna tässä näkyisi pistemäisiä laikkuja mm. niissä kaapiston pinnoissa jotka valojen päissä menevät seinää kohden ja joutuvat kulmakohdassa "liian lähelle" LED-nauhaa. Loistputkia ei kuitenkaan voi laittaa esim. kaapistojen päälle, koska ne näkyisivät sieltä, ja valojuovasta tulisi katkonainen (jos ei saa putkia limittäin). Eikä loisteputkissa noissa tiloissa ole mitään järkeä muutenkaan.

Jos ei kiinnitä huomiota muuttopäivän jälkeiseen sekasotkuun keittiön pöydällä, niin tässä kuvassa näkyy tai pitäisi näkyä muutama juttu valaistukseen liittyen. Ylävasemmassa kulmassa LED-nauhan valo näyttää hyvältä ja tasaiselta, siellä LED-nauha on yläsokkelista etäämmällä noin 30cm, kun tumma kaapisto on syvempi kuin valkoinen. Valkoisen kaapiston kohdalla LED-nauha kurvaa aivan kiinni yläsokkeliin – josta se loistaa pistemäisenä valojonona, joka ei ole enää niin hieno kuin vasen yläkulma, jossa valo heijastuu joka suuntaan tasaisena, eikä edes näy mistä suunnasta valo tulee. Kaapistojen alalaidassa on loistevaloputket, joista tulee tasainen valo – LED:llä toteutettuna tässä näkyisi pistemäisiä laikkuja mm. niissä kaapiston pinnoissa jotka valojen päissä menevät seinää kohden ja joutuvat kulmakohdassa ”liian lähelle” LED-nauhaa. Loistputkia ei kuitenkaan voi laittaa esim. kaapistojen päälle, koska ne näkyisivät sieltä, ja valojuovasta tulisi katkonainen (jos ei saa putkia limittäin). Eikä loisteputkissa noissa tiloissa ole mitään järkeä muutenkaan.

Tässä lähikuvaa siitä, miten LED-valaistus on toteutettu valkoisten kaapistojen päällä. IKEA:n ylälistoissa on jo valmiina ja ilmeisesti LED nauhaa varten tehty sopiva ura. Yläsokkeli on nyt kuitenkin liian lähellä (jos keittiö tehtäisiin uudelleen, sitä pitäisi siirtää 5-10 cm vasemmalle). Nyt tässä toteutustavassa LED-pisteiden valo peilautuu yläsokkelin pintaa vasten, ja lopputulos ei ole ihan niin kaunis, mitä se pienellä hienosäädöllä voisi olla. Toki yläsokkeli on muuten hyvän näköinen, kun se on tuotu niin eteen mitä suinkin mahdollista.

Tässä lähikuvaa siitä, miten LED-valaistus on toteutettu valkoisten kaapistojen päällä. IKEA:n ylälistoissa on jo valmiina ja ilmeisesti LED nauhaa varten tehty sopiva ura. Yläsokkeli on nyt kuitenkin liian lähellä (jos keittiö tehtäisiin uudelleen, sitä pitäisi siirtää 5-10 cm vasemmalle). Nyt tässä toteutustavassa LED-pisteiden valo peilautuu yläsokkelin pintaa vasten, ja lopputulos ei ole ihan niin kaunis, mitä se pienellä hienosäädöllä voisi olla. Toki yläsokkeli on muuten hyvän näköinen, kun se on tuotu niin eteen mitä suinkin mahdollista.

 

Olohuoneen ja keittiön valaistusta

Tänään on asennettu mm. olohuoneeseen ja keittiöön valaistusta. Homma ei ole vielä kaikilta osin valmis, mutta tältä näyttää nyt:

Laskeva lamppurivi korkean olohuoneen katossa. Täsmälleen suoraan linjaan vedettynä se on vähän niin kuin tilateos, jota katsellessa silmä lepää. Valaisimen muodoksi valittiin korkea ja kapea, joka korostaa huoneen muotoja. Riippuvien lamppujen kanta on saman väristä metallia mitä LED-spottien ympärykset. Katon paneelit on käsitelty valkolakalla, joka jättää puun syyt näkyviin. Kattopaneelien materiaalina on kuusi, eli ei isoja oksia. Niin... Miten korkeassa olohuoneessa pestään yläikkunat? Tai vaihdetaan kattolamput? Kuvan alareunassa näkyy vastaus, eli määrämittaisten pattienkien päälle ruuvataan vanerilevy. Nyt levyä käytetty lamppuhommissa, eli ikkunanpesussa levy olisi ikkunan puoleisessa seinässä kiinni. Tarvittaessa voi laittaa vaikka 2 levyä rinnakkain. Tämän "tellinkin" kasaamisessa ei mene kahdelta mieheltä ja kahdella tikapuulla kuin 10 minuuttia.

Laskeva lamppurivi korkean olohuoneen katossa. Täsmälleen suoraan linjaan vedettynä se on vähän niin kuin tilateos, jota katsellessa silmä lepää. Valaisimen muodoksi valittiin korkea ja kapea, joka korostaa huoneen muotoja. Riippuvien lamppujen kanta on saman väristä metallia mitä LED-spottien ympärykset. Katon paneelit on käsitelty valkolakalla, joka jättää puun syyt näkyviin. Kattopaneelien materiaalina on kuusi, eli ei isoja oksia. Niin… Miten korkeassa olohuoneessa pestään yläikkunat? Tai vaihdetaan kattolamput? Kuvan alareunassa näkyy vastaus, eli määrämittaisten pattienkien päälle ruuvataan vanerilevy. Nyt levyä käytetty lamppuhommissa, eli ikkunanpesussa levy olisi ikkunan puoleisessa seinässä kiinni. Tarvittaessa voi laittaa vaikka 2 levyä rinnakkain. Tämän ”tellinkin” kasaamisessa ei mene kahdelta mieheltä ja kahdella tikapuulla kuin 10 minuuttia.

Olohuoneen valot päällä. LED-spotit ovat himmentimen takana. Tässä kuvassa ehkä puolet spottien valotehosta himmennetty. Täydellä valoteholla palava LED-spot on silmälle aika häiritsevä. Joskin joissakin spoteissa valo näyttää pehmeämmältä kuin toisissa, joista tulee kapea kirkas valokiila. Ennen LED-spottien ostamista ne kannattaisi aina koekäyttää. Nämä spotit hankittu LED-storesta.

Olohuoneen valot päällä. LED-spotit ovat himmentimen takana. Tässä kuvassa ehkä puolet spottien valotehosta himmennetty. Täydellä valoteholla palava LED-spot on silmälle aika häiritsevä. Joskin joissakin spoteissa valo näyttää pehmeämmältä kuin toisissa, joista tulee kapea kirkas valokiila. Ennen LED-spottien ostamista ne kannattaisi aina koekäyttää. Nämä spotit on hankittu LED-storesta.

Keittiön valaistusta. Katossa 3000K LED-spotit. Kaappien yläsokkeliin (kuvassa levyt kaadettu) tulee vielä LED-nauha koko keittiön pituudelta, mutta sitä ei vielä ehditty laittaa paikoilleen. Yritin sovitella yläkaappien alalistan taakse 4000K LED-nauhaa ja 3000K LED-nauhaa, ja lopuksi hylkäsin kaikki LED-nauhan vaihtoehdot. Valituksi tuli kaappien levyiset kapeat loisteputkivalaisimet, joiden valo oli tasaisempi ja silmää miellyttävämpi. Vaikka LED-nauhan saa tässä kohtaa (kaappien alalista) erittäin hyvin piiloon ja erittäin epäsuoraksi, niin silti se lopputulos on vaan "pistemäinen" kun sitä puolen metrin päästä joutuu katsomaan. Loisteputkessa ei tätä lieveilmiötä ole. Tai ainakin itse kääntelin LED-nauhat joka suuntaan ja kokeilin kahta eri väristä nauhaa - enkä saanut onnistumaan, jostain raosta aina falskasi LED:n pistemäisyys. Mutta jos ne pistemäiset heijastumat ei silmää häiritse, niin ei siinä sitten mitään, kyllä silloin LED-nauha soveltuu erittäin hyvin myös keittiön yläkaappien alle työtasoa valaisemaan.

Keittiön valaistusta. Katossa 3000K LED-spotit. Kaappien yläsokkeliin (kuvassa levyt kaadettu) tulee vielä LED-nauha koko keittiön pituudelta, mutta sitä ei vielä ehditty laittaa paikoilleen. Yritin sovitella yläkaappien alalistan taakse 4000K LED-nauhaa ja 3000K LED-nauhaa, ja lopuksi hylkäsin kaikki LED-nauhan vaihtoehdot. Valituksi tuli kaappien levyiset kapeat loisteputkivalaisimet, joiden valo oli tasaisempi ja silmää miellyttävämpi. Vaikka LED-nauhan saa tässä kohtaa (kaappien alalista) erittäin hyvin piiloon ja erittäin epäsuoraksi, niin silti se lopputulos on vaan ”pistemäinen” kun sitä puolen metrin päästä joutuu katsomaan. Loisteputkessa ei tätä lieveilmiötä ole. Tai ainakin itse kääntelin LED-nauhat joka suuntaan ja kokeilin kahta eri väristä nauhaa – enkä saanut onnistumaan, jostain raosta aina falskasi LED:n pistemäisyys. Mutta jos ne pistemäiset heijastumat ei silmää häiritse, niin ei siinä sitten mitään, kyllä silloin LED-nauha soveltuu erittäin hyvin myös keittiön yläkaappien alle työtasoa valaisemaan.

Keittiön työtason valot lähempää. Ei tämä valaistus kovinkaan hyvin raksakameralla tallennu, mutta jos joku sattuu poikkeamaan paikan päälle, niin omin silmin näkee paljon paremmin.

Keittiön työtason valot lähempää. Ei tämä valaistus kovinkaan hyvin raksakameralla tallennu, mutta jos joku sattuu poikkeamaan paikan päälle, niin omin silmin näkee paljon paremmin.

Yläkertaan menevät raput, jossa kaidepuiden välistä valo siivilöytyy aika kivasti eteiseen, jos eteisen omat valot eivät ole päällä. Tälläisiä hämykuvia ei synny, jos käyttää yli 3000K värisävyjä, koska silloin puun pinta on ihan saman värinen kuin päivälläkin. Tarvitseeko olla - niin se on varmaan maku kysymys, mutta omasta mielestäni kotona valaistus voi olla myös päivänvalosta poikkeavaa, varsinkin jos ei ole työpisteestä kyse. Tässä kuvassa valon lähteenä on LED-valo, mutta lopputulos olisi täsmälleen sama myös takkatulen loimotuksessa, jossa siinäkin värisävy on suunnilleen 3000K.

Yläkertaan menevät raput, jossa kaidepuiden välistä valo siivilöityy aika kivasti eteiseen, jos eteisen omat valot eivät ole päällä. Tällaisia hämykuvia ei synny, jos käyttää yli 3000K värisävyjä, koska silloin puun pinta on ihan saman värinen kuin päivälläkin. Tarvitseeko olla – niin se on varmaan maku kysymys, mutta omasta mielestäni kotona valaistus voi olla myös päivänvalosta poikkeavaa, varsinkin jos ei ole työpisteestä kyse. Tässä kuvassa valon lähteenä on LED-valo, mutta lopputulos olisi täsmälleen sama myös takkatulen loimotuksessa, jossa siinäkin värisävy on suunnilleen 3000K. Kuvan ylälaidassa näkyvä lista on vielä lyhentämättä, eli hommat on kesken sieltä sun täältä.