1 päivän vedenkulutus 1 kuutio

Sattumalta kävin lukemassa vesimittaria eilen, kun tuli HSY:ltä vesilasku, jossa vuosiennuste oli 50 kuutiota vuodessa. Oikeasti sen pitäisi olla meillä vakiintuneen kulutustason mukaan 140 kuutiota vuodessa, eli meillä 4-henkinen perhe käyttää vettä yhteensä 380 litraa vuorokaudessa. Siis 95 litraa per henkilö per vuorokausi.

Laitoin sitten HSY:lle sähköpostia, että jospa arviolaskutus korjataan jossain vaiheessa todellisen kulutuksen tasolle, niin aikanaan tulevat tasauslaskut eivät ole sitten yllätä.

Koska eilen oli itsenäisyyspäivä, ja kylässä oli vieraita, ja saunottiin ja kylvettiin (poremmekin täytettiin), astianpesukone kävi normaalia enempi, niin ihan uteliaisuuttani kävin katsomassa mitä vesimittari näyttää nyt. Sinne oli vuorokaudessa tullut 990 litraa lisää. Varmaan vuorokausikohtainen ennätys tähän mennessä, ehkä? Tosin veden kulutuksen osalta hyvänä kakkosena tulee varmaankin se päivä, jolloin 500-litrainen varaaja ja lattialämmityksen vesiputket on täytetty putkiliikkeen toimesta.

9.5.2014 jälkeen vesimittarin läpi on mennyt vettä melkein 43 kuutiota. Viimeisen 24h aikana kulutus oli 990 litraa. Jos 4-henkinen perhe eläisi kerrostalossa, näin suuri vuorokausikulutus olisi "ihan normaalia".

9.5.2014 jälkeen vesimittarin läpi on mennyt vettä melkein 43 kuutiota. Viimeisen 24h aikana kulutus oli 990 litraa. Jos 4-henkinen perhe eläisi kerrostalossa, näin suuri vuorokausikulutus olisi ”ihan normaalia”.

Mihin se vesi sitten menee? Se on hyvä kysymys. Tässä HSY:n linkissä

http://www.hsy.fi/vesi/kodinvesiasiat/Vedenkulutus/Sivut/default.aspx

HSY kertoo, että omakotitalossa keskimääräinen kulutus on 123 litraa per henkilö per vuorokausi, ja rivitaloissa 149 litraa per henkilö per vuorokausi. Kerrostalojen keskimääräistä kulutusta tässä linkissä ei kerrota – mutta HSY:n vesimaksulaskuri 2015 -sivuilla sen kerrotaan olevan 170 litraa per henkilö. Mihin sitä vettä sitten kerrostaloissa tarvitaan, jos omakoti- ja rivitaloasujat pärjäävät paljon vähemmälläkin? Lisäksi vesimittarin asentaminen näyttää pienentävän AsOy -maailmassa veden kulutusta huomattavasti.

Mitä itsenäisyyspäivän juhliminen sitten maksoi, jos katsotaan asiaa vedenkulutuksen näkövinkkelistä? No ei sille paljon hintaa tullut. HSY veloittaa käytetystä kylmän veden kuutiosta taksansa mukaisen kuutiohinnan, joka on 2,93 euroa per kuutio. Osa vedestä on lämmitetty oman talon lämmönvesivaraajassa, ja ”kuuman veden” kuutiohinnaksi on ollut tapana laskea noin 6 euroa, jolloin jos kaikki käytetty vesi olisi ollut kuumaa eli noin 60-asteista, sitten yhteishinnaksi olisi tullut noin 9 euroa. Todellinen hinta jäi alle sen, koska jonkin peukalosäännön mukaan kuumaa vettä kuluu 40% kokonaiskulutuksesta, jolloin kylmää vettä kuluu samaan aikaan 60%.

Mikäli oma arvioni 140 kuution vuosikulutuksesta menee oikein, on HSY:n laskutus vuositasolla 540€. Koska meidän talo on AsOy -muotoinen omakotitalo, niin tämän kustannuksen kattamiseen pitäisi periaatteessa kerätä 4 henkilöltä vesimaksua, jonka suuruudeksi tulisi 11,25€ per henkilö per kuukausi. HSY:n vesimaksulaskuri vuodelle 2015 löytyy tästä linkistä:

http://www.hsy.fi/vesi/hinnat/vesimaksulaskuri/Sivut/Vesimaksulaskuri_v2.aspx