Mitä kuvissa näkyy? Osa 2.

Tänäänkin vielä piikattiin vanhaa saunamökin pohjaa ja kaivettiin autokatoksen antureille kuoppaa. Maasta löytyi kaikkea mielenkiintoista. Eli mitä näkyy esim. näissä kuvissa? (Omat arvaukseni kuvan alareunan teksteissä.)

Mitä kuvassa näkyy? Alhaalla keskellä autotallin anturaa kannatteleva teräspaalu, mutta entä sen yläpuolella, ylä-oikealla? Joku paksu muuri, ihan niin kuin vanhan kivinaveton seinä? Tai sitten savupiipun pohja? En tiedä, valun tarkoitus jäänee tuntemattomaksi.

Kuvassa ala vasemmalla kaivantoa autokatoksen anturalle. Oikealla on kivistä tehty polku (ihan niin kuin Italiassa näkee tällaisia). Anturan tiellä olleet kivet on jo viety pois, ja yksi kivi väännetty irti. Miksi maan alle ja itse asiassa talon alle on tehty kivistä polku? Ehkä kyseessä on kivipesä, jonka tarkoitus on ollut imeyttää maahan vanhan saunarakennuksen pesuvedet. Tosin savimaa ympäröi joka puolella, eli en tiedä miten hyvin kivipesä on toiminut. Tai sitten kivien tarkoitus ihan joku muu.

Tässä kuvassa yhden päivän aikana maan alta löytyneet pyöreät kivet. Tullaan jatkossa käyttämään esim, kukkapenkin reunuskivinä.