Kari Ojalan kirja ”Talo ilman hometta”. Itse sain tämän kirjan liittymislahjana Omakotiliiton jäseneksi liittyessäni Kevätmessut 2015 -tapahtumassa.

Tämä kirjoitus on itse asiassa lukuvinkki kaikille omakotitalon rakentamista tai ostamista harkitseville. Tai omakotitalossa jo asuville.

Luin juuri äsken Kari Ojalan kirjan ”Talo ilman hometta”, joka oli paras lukemani kirja pitkiin aikoihin. Aika paljon kirjaa joutui lukemaan päätään nyökytellen, että ”no juu, näinhän se menee”, vaikka itse olen lukijana aika kriittinenkin aina välillä. Ja joistakin Kari Ojalan mielipiteistä rohkenenkin olla hieman eri mieltä.

Erityisesti täysin toista mieltä olisin tämän postauksen otsikosta eli ”Älä rakenna kellaria, jos ei ole pakko”. Tämä lause on lainattu Ojalan kirjan sivulta 10, jonne on listauksen omaisesti kerätty 15 vinkkiä, miten voi välttyä homeelta. Ymmärrän kyllä kirjoittajan lähtökohdat neuvoessaan, että ”älä tee kellaria”, koska koko kirja pyrkii opastamaan eri konsteja miten homeelta voisi välttyä, niin nimenomaan (ja vain?) tästä näkövinkkelistä tuo neuvo ”älä tee kellaria” onkin ihan hyvä.

Lisäksi homeet ja sisäilmaongelmat asiana ovat todella vakavia. Suomessa on lähes miljoona pientaloa, ja joka neljäs eli noin 250000 kpl näistä on välittömän homekorjauksen tarpeessa. Home ei siis ollenkaan ole mikään ”pikkujuttu” -Suomi tasolla. Jos meillä järjestetään joka vuosi asuntomessut, niin pitäisikö kohta järjestää myös homeasuntomessut? Kohteista ei ainakaan näyttäisi olevan pulaa.

Ennen Kari Ojalan kirjan lukemista olin kyllä ajatellut jossain vaiheessa kirjoitella kellarin eduista, varsinkin kun ensi kesän jälkeen saan vielä yhden kesän kokemukset, että miten kellari käyttäytyy eri vuodenaikoina. Olettaisin, että kellari on kesähelteissäkin suhteellisen viileä (näin se oli rakennusaikanakin – ainut paikka minne pääsi hellettä pakoon), eikä koneellista jäähdytystä tarvita. Talvella kellari näyttäisi olevan energiataloudellisessa tarkastelussa varsin taloudellinen. Pakkanen ei ikinä pääse kellarin alle, joten kellarin alapohjan läpi ei kovin paljon pysty energiaa tuhlaamaan. Myös kellarin ikkunat ovat pieniä, eikä niiden kautta suuremmin lämpö karkaa. Seinien ympärillä on kellarissa talon ympäri kiertävien styrokslevyjen alla paksut maakerrokset. Ne pysyvät ympäri vuoden sulana. Tuulessa ja tuiverruksessa talven kovilla pakkasilla olevilla talon normaaleilla ulkoseinillä ei ole tällaista etua, ja normaali ulkoseinä on ulkopinnastaan aina yhtä kylmä kuin on ulkoilmakin. Suuret lämpötilaerot eri puolilla seinää kuluttaa energiaa, parempi jos lämpötila ero on pieni.

Jos ihmiset asuivat maakuopissaan jo varhaisella kivikaudella – niin ei se maakuoppa keksintönä mielestäni vallan huono ollut? Rakentamisen osana maakuoppa eli maakellari säilyi viileyttä tarvitsevien elintarvikkeiden säilytyspaikkana aina 1900 luvulle asti, mutta sitten kodinkoneiden yleistyminen teki niistä tarpeettomia. Nyt kun energiaa ei saisi kuluttaa enää mihinkään, niin kellarit pitäisi varmaankin ottaa uudelleen käyttöön? Sikäli mikäli sellaisia vaan osataan oikealla tavalla rakentaa niin, että ongelmia ei tule.

Ojalan kirjan ehdottomasti parasta antia olivat sen tuoreus, ajankohtaisuus ja kantaa ottavuus moniin asioihin. Omasta mielestäni hiukan häiritsevältäkin tuntui välillä se, että kirjoittajalla oli niin vahva mielipide painovoimaisen ilmastoinnin puolesta, ja toistuvat argumentointi koneellista ilmastointia vastaan. Tätä perusteltiin mm. niin, että painovoimaisen ilmastoinnin taloissa on asuttu terveinä jo vuosisatoja ja koneellinen ilmastointi voi alipaineesta johtuen tempaista myös rakenteissa mahdollisesti olevat epäpuhtaudet (esim. homeet) huoneilmaan. Jolloin seurauksena on sisäilmaongelma.

Tässä kohtaa muuten sain itsekin ajattelemisen aihetta. Eli mikä pohjimmiltaan on ilmastoinnin tarkoitus?

Eikös ilmastoinnilla on kaksikin tarkoitusta? Se palvelee niin taloa kuin talon asukkaitakin. Ilmastoinnin päätarkoitus on pitää rakenteet kuivina. Ja toisekseen samalla tuoda raitista ilmaa talon asukkaille. Nämä molemmat ovat mitattavissa olevia asioita. Milloin tahansa voitaisiin mitata sisäilman kosteus ja/tai hiilidioksidipitoisuus. Joten miksi ei laajassa skaalassa tehtäisi näin, jolloin ilmastointikoneet voisi säätää käynnisymään vain, jos ilmastoinnille on oikeasti ja todellista tarvetta? Eli vain jos sisäilman kosteus- tai hiilidioksiditaso jotain toimenpiteitä vaativat. Se olisi mielestäni kaikkein energiatehokkainta ja järkevintä.

Nyt kuitenkin (aivan uudet talot pois lukien) tyypillisesti ilmastointikone käy tietyn ajan puolikasteholla ja tietyn ajan täysteholla. Käyntiaikojen mitoitukset on jossain laskettu niin, että ilma vaihtuisi kokonaan kerran 2 tunnissa. Ja näillä mennään – oli tarvetta taikka ei. Vielä nykyaikanakin ilmastointikoneet ovat siis niin ”tyhmää rautaa”, ettei niitä tänä päivänä kiinnosta onko sisäilman kosteus tai hiilidioksidipitoisuus noussut. Mutta tarvitsisiko asioiden olla näin?

Toinen aivan erityisen ansiokas osuus kirjassa oli energialaskelman eli E-luvun tarkastelu ja arvostelu. Diplomi-insinööri ja tietokirjailija Kari Ojala tuntuu selvästikin olevan terveen käytännön järjen mies, joka vielä kirjoittaa hyvin, eli niin että hänen tekstejään on miellyttävä lukea, ja niistä saa itsekin usein ns. ”ahaa-elämyksiä”.

Nythän energialaskenta lähtee siitä, että tietyn lämmitystarpeen tyydyttämiseen pitää valita jokin tietty lämmitystapa, jolla on jokin tietty hyötysuhde. Lisäksi viranomainen on antanut eri energiamuodoille omat kertoimensa, jotka suosivat mm. maalämpöä ja rankaisevat mm. suoran sähkön käytöstä lämmityksessä. Näitä laskukaavoja käyttäen rakennuslupaa hakiessaan rakentajalta edellytetään energiatarkastelua, ja laskelmista saatavalle E-luvulle on säädetty tietyt raja-arvot. Mikäli annettu raja-arvo ei alitu, ei rakennuslupaa saa.

Jotta rakennusluvan saisi, rakentaja voi tehdä omat valintansa periaatteessa varsin vapaasti ja oman harkintansa mukaan ihan miten haluaa. Mutta käytännössä E-luvun raja-arvo on aika tiukka, ja sen alittaminen edellyttää usein sekä parempaa eristämistä ja lämmöntalteenottoa, että myöskin ympäristöystävällisempien ja uusiutuvien energiamuotojen käyttöä.

Mikään ei kuitenkaan suoranaisesti pakota tähän tai mihinkään muuhunkaan.

Jolloin jos parempien eristeiden eli käytännössä paksumpien seinärakenteiden tai tiiviimpien rakenteiden joutuu samalla ja todella helposti ottamaan myös entistä enemmän riskejä – jotka joskus ehkä realisoituvat, jos esim. rakentaessa kaikki ei sujukaan aivan suunnitelmien mukaan, niin sitten varmaan helposti kysytään, että kenen on vastuu, ja että kuka käski rakentaa hometalon? No ei tämä ainakaan viranomaisen vika voi olla. Eihän heidän taholtaan ole mihinkään rakenneratkaisuun pakotettu.

Nerokasta, eikö totta?

Nyt siis viranomainen pesee ainakin omat kätensä kaikesta vastuusta täysin. Ehkä on aikojen saatossa vähän viisastuttu, eikä enää toisteta mm. sitä virhettä, mikä tapahtui esim. 1990 -luvun alussa, jolloin oli vielä saatavilla mm. RT-kortti siitä, miten valesokkelit piti tehdä hyvää rakennustapaa noudattaen. Nythän sellainen rakenne on täysin kielletty, kun useissa tapauksissa kyseinen rakenne ei ollutkaan toimiva.

Entä mitä eroa on energiansäästötalolla ja ekotalolla? Tai mikä on paras tapa perustaa tapa? Entä millainen on paras katon muoto pientalolle? Tai miksi ainakin aumakattoa ja tasakattoa pitäisi välttää? Entä mitä pitää huomioida heti tontin valinnassa, ja mitä tietoja tontin myyjältä voi vaatia? Mitä pitää huomioida pihan suunnittelussa? Miksi kellarin seinän eristys on taitolaji, ja miten siitä selviää?

Näihin ja moniin muihinkin kysymyksiin löytyy vastausten lisäksi myös hyvät perustelut, eli kannattaa lukea Kari Ojalan kirja ihan itse, on sitten puolesta tai vastaan tain jotain siltä väliltä.

Näin sen kirjan saa:

Kari Ojalan kirjan ”Talo ilman hometta” voi lainata pääkaupunkiseudun kirjastoista, joihin kirjoja on hankittu 32 kappaletta. Itäkeskuksen kirjaston kappale näyttää olevan jo kadonnutkin – enkä yhtään ihmettele, kirja saattaa olla sen verran hyvä, ettei sitä haluakaan enää palauttaa…?

Jos kirjan haluaa ostaa, niin ostettuna kirjan saa reilulla parilla kympillä.

Kirjan ns. ”takakansitekstit”, eli lyhyt tiivistelmä. Klikkaamalla kuva suurenee, ja on helpompi lukea.

EDIT 6.4.2015 klo 12:00:
Yllä olevassa tekstissä tosiaankin ilmanvaihto ja ilmastointikäsitteet ovat vähän sekaisin, enkä ala niitä korjailemaan, mutta lisään vielä kellarin seinärakenteisiin liittyen muutaman kuvan miten seinärakenne neuvottiin Kari Ojalan kirjassa tekemään, ja miten kellarin seinät tehtiin meidän talossa – ja millainen ropleema meillä huomattiin kellarin seinien suunnitteluvaiheessa:

Kari Ojalan ”Talo ilman hometta” kirjan sivulta 185 oleva havainnekuva kellarin seinän rakenteesta. Periaatteessa juuri näin on kellarin rakenne meidänkin talossa.

Tässä sama kuva vielä lähempää. Kari Ojalan ohjeessa kellarin seinän harkon ulkopintaan tulee ”perusmuurilevy”, jonka kirjan tekstien perusteella arvelin olevan jotain samaa kuin muovinen patolevy, joka sallii kellarin seinän kuivumisen myös ulospäin. Ja mielestäni edellyttää samalla sitä, että eristeen ulkopuolella olevien maa-ainesten pitää olla aina ja varmuudella kuivat, koska patolevyjen pystysaumoja ei oikein saa tiivistettyä vesitiiiviiksi. Meillä käytettiin tässä kohtaa bitumia, joka pitää varmuudella maa-ainesten kosteudet ulkona, mutta ei salli seinän hengittämistä ulospäin – eihän se sisältäpäin tuleva kosteus bitumista läpi pääse.

Meillä siis kellarin seinien vesieristys tehtiin bitumikermiä käyttäen, jolloin lopputulos on se rakenne, josta myös joskus todetaan, että se on ”kuin kumisaapas varrella, mutta ilman pohjaa”, kas näin:

talo-rautio.talovertailu.fi/2012/11/08/bitumikermia-kellarin-seiniin/

Bitumikermiä käytettäessä (jolloin seinä ei pääse kuivumaan ulospäin), tulee kuitenkin kylppärin kohdalla ongelma, jos kylppärihalutaan kellarissa tehdä ulkoseinään kiinni. Silloin siinä seinässä on sisäpuolella kylppärin vaatimat vesieristeen, ja ulkopuolella samassa kohtaa bitumikermi. Tämä ei välttämättä ole hyvä juttu, mutta meillä tämä asia kuitenkin huomattiin onneksi jo suunnitteluvaiheessa, eikä rakennettu niin, vaan tehtiinkin näin:

Alkuperäisissä kuvissa ei ollut ”kylmävarastoa” talon kyljessä kiinni. Se lisättiin omalla sisäänkäynnillä, kun huomattiin, että muuten terassin alle jää ”täysin turha ryömintätila” ja toisaalta kylppärin kohdalla ulkoseinään olisi ehkä muodostunut riskirakenne, jossa saman seinän sisäpuolella olisi ollut kylppärin vesieriste, ja ulkopuolella bitmikermi. Jos sinne kosteussulkujen väliin jostain kumman syystä joskus (vaikkapa vesivahingon seurauksena) joutuisi kosteutta, se ei pääsisi siltä kohdalta poistumaan minnekään suuntaan. Nyt kylmävaraston talonpuoleinen seinä on harkkopinnalla, joka saa hengittää vapaasti. Itse asiassa kylmävarastostakin tuli loppupeleissä ”tarvittaessa lämminvarasto”, seinät & lattia & katto lämpöeristettiin, jolloin tilaan vie lämmittimen, tilan pitäisi pysyä lämpimänä. Jälkikäteen eristyksiä ei olisi voinut enää lisätä. Toistaiseksi täällä on varastoitu etupäässä polttopuuta, vaikka polttopuille piti olla oma paikka kellarin lämpimällä puolella. Mutta ei polttopuut välttämättä lämmintä tilaa tarvitse.