Langaton internet 4G alueella

Ehdin jo hetken aikaa harmitella, kun Soneralta ei saanut valokuitukaapelia taloon, vaikka Soneran valokuitu menee 5 metrin päästä. No olisihan sen toki tutun kaverin ja pitkän suostuttelun kautta saanut, mutta kohtuuttoman kalliilla hintaa. Liittymismaksu Soneralle olisi ollut 6000€ ja siihen yritysliittymän maksut päälle eli 99€ per kk. Kaivuukulut olisi pitänyt maksaa itse, tosin kustannus siltä olisin olisi ollut käytännössä nolla euroa, koska vesiliittymätöissä Soneran kaivo ohitettiin niin, että puolet sen kyljestä oli paljaana. Ei olisi ollut iso homma tökätä johto sisään, mutta ongelma oli vielä siinäkin että ns. ”runkokaivon” sisään ei saanut laittaa mitään, viereen olisi pitänyt tuoda oma kaivo, jos olisi valokuitukaapelia ryhdytty asentamaan.

Helpompikin ratkaisu löytyi, eli nyt talossa on mokkulan kautta langaton internet, joka siis tulee taloon langattomasti, ja joka jaetaan talon sisällä langattomasti kaikille läppäreille ja pöytäkoneille. Koneita voi olla yhteensä 32 kpl netissä samaan aikaan.

Nopeutta löytyy molempiin suuntiin yli 40 megaa ja hinta on 14,90€ kuukaudessa. Liittymismaksua ei peritty ollenkaan. Ja ihan samanlaisia palvelupaketteja löytyy varmaan kaikilta muiltakin internetoperaattoreilta?

Eli ei olisi kannattanut maksaa poskettomia hintoja valokaapelista (liittymismaksun hinnalla saan maksaa 14,90€ hintaisia kk-maksuja käytännössä loppuelämäni), tosin valokaapelin kautta olisi voinut saada nettiin nopeutta vielä tuplasti enemmän. Mutta hyvin riittää tämä nykyinenkin. Myös TV-kanavia saa langattomasti kattoantennin kautta nykyään vaikka kuinka paljon. Siitä sitten lisää ensi viikolla, kun antenni asennetaan.

Tässä tämän hetkisen nettinopeuden tulokset:

Soneran nopeustestin tulos. Youtube -videot pyörivät jouhevasti, eikä blogin päivityskään näillä nopeuksilla kauaa kestä. Tai jos kestää, niin se johtuu muista syistä.

Soneran nopeustestin tulos. Youtube -videot pyörivät jouhevasti, eikä blogin päivityskään näillä nopeuksilla kauaa kestä. Tai jos kestää, niin se johtuu muista syistä.

EDIT 20.3.2015:
Mokkula-laite itsessään näyttää tältä:

4g mokkulasta mahdollisuus ottaa nettiyhteys sekä piuhalla että langattomasti.

4g mokkulasta mahdollisuus ottaa nettiyhteys sekä piuhalla että langattomasti.

 

Massalattia valmis, hieno tuli!

Kodinhoitohuoneen massalattian tekeminen olisi periaatteessa voinut olla ihan parin päivän juttu, mutta tällä kertaa asiat kesti eri syistä johtuen. Ensin lattian hiomisen yhteydessä huomattiin kopoa, joka piikattiin pois. Rautakaupassa ei ollut kuitenkaan itsetasoittuvaa laastia tarpeeksi, joten lattiasta ei ekalla yrittämällä tullut tasainen, ja sitä korjattiin vielä myöhemmin. Sitten alkoi muuttopäivä lähestyä, ja ennen sitä piti saada sähkö- ja ilmastointityöt tehtyä, joten tiloissa oli sen verran trafiikkia (kodinhoitohuoneen läpi joutuu kulkemaan tekniseen tilaan ja sähkökaapille), että lattiaprojekti piti jättää odottamaan.

Mutta nyt se sitten tehtiin loppuun, ja hieno tuli!

Lattiaprojektin suunnittelu alkoi siis jo kuukausi sitten – ja vähän ex-tempore, koska aloite tuli Rekolan paikalliselta yrittäjältä, Pinkopalvelut Oy:n Oskari Saloselta, joka alkaa tekemään nyt myös näitä massalattioita, ja siihen kohtaan yksi hyvä harjoittelukohde oli meidän talon kodinhoitohuone. Jossa siis lattiakaivo on lattiassa, mutta varsinaisesti vedellä ei lotrata, ei ainakaan siinä määrin kuin kylppärissä ja saunassa. Homma onnistui aivan täydellisesti, mutta jos jotain olisi mennyt pieleen, niin sekään ei olisi haitannut.

Tässä vielä linkki siihen mistä lähdettiin liikkeelle, eli värivaihtoehtoja on 72 kpl ja lopullisen pinnan saa hiutaleilla, mattapintaisena tai kiiltävänä (niin kuin meille tuli). Lisäksi on omat seokset käyttötarkoituksen mukaan, ihan vaikka autotallin lattiaan, jossa se kestää nastarenkaiden rasitusta yhtä kauan kuin autotalli itse kestää. Ja massalattia voi olla vielä pitkäikäisempikin. Mutta näistä tämän linkin mallipaloista ja kansioista pääsee suunnittelemaan, että mitä laitetaan:

http://talo-rautio.talovertailu.fi/2014/08/29/massalattiaa-kodinhoitohuoneeseen/

Massalattialla on lukuisia hyviä ominaisuuksia, ja itse asiassa huonoja ominaisuuksia en keksi ollenkaan. Kirkaspintaisesta ja lähes peilipintaisesta lattiasta voisi kuvitella, että se on varmasti myöskin liukas. Mutta ei kuitenkaan ole. Kitkapinta on selvästi ”klinkkerilaattoja” parempi, sillä joskus esim. uimahalleissa pitää märille laatoilla astua tosi varovasti, ettei liukastu. Olen nyt kokeillut kävellä massalattialla kengillä, sukilla, paljain jaloin ja myös märällä lattialla paljain jaloin, ja aina on jalan alla pitävä tunne. Eräs kaveri kysyi, että olenko kokeillut myös kännissä kävelyä, niin sitä en ole vielä kokeillut, ja siinä jos riittävän pitkälle kokeilun veisi, niin varmaan kaatuisi kokeilun lopussa, eikä sitä lattiapintakaan pystyisi estämään… 🙂

Lisäksi massalattiaa voi käyttää kapselointiin, joko kosteutta tai radonia vastaan, massalattia nimittäin pysyy myös märällä pintaa – toisin kuin kaikki muut kosteuseristeet, jotka pomppaavat pinnastaan irti, jos rakenne kastuu. Ja sen jälkeen sellaisella vedeneristeellä ei tee mitään.

Jos massalattiaa olisi käytetty myös esim. kylppärin puolella kiiltäväpintaisena, niin silloin peili-ilmiön olisi voinut ottaa huomioon myös valaistuksen suunnittelussa. Mutta kodinhoitohuoneeseen ei nyt mitään erikoista valaistusta tulla rakentamaan.

Tässä kuvia lopputuloksesta. Lisää infoa löytyy lattian tekijän omilta nettisivuilta, tästä linkistä:

http://www.lattiataso.com/

Valmista pintaa salamavalon heijasteessa. Näyttää ehkä valokuvassa jossain määrin muovimatolta, mutta oikeasti ero on selvä ja verrannollinen pahviseen ja posliiniseen kahvimukiin. Siis toinen näistäkin näyttää tyylikkäältä ja toinen ei.

Valmista pintaa salamavalon heijasteessa. Näyttää ehkä valokuvassa jossain määrin muovimatolta, mutta oikeasti ero on selvä ja verrannollinen pahviseen ja posliiniseen kahvimukiin. Siis toinen näistäkin näyttää tyylikkäältä ja toinen ei.

Tässä kiiltäväpintaisessa versiossa tulee selvästi syvyysvaikutelma, nyt lattiasta peilautuu kevytsoraharkot, jatkossa peilautuu varmaankin seiniin pystyyn tulevat puupaneelit samalla tapaa.

Tässä kiiltäväpintaisessa versiossa tulee selvästi syvyysvaikutelma, nyt lattiasta peilautuu kevytsoraharkot, jatkossa peilautuu varmaankin seiniin pystyyn tulevat puupaneelit samalla tapaa.

Tässä läkikuva nurkasta, jossa on tehty hiekan avulla kaareva kallistus ja nosto ylös seinälle. Seiniä ei vesieristetä, koska kyseessä on kodinhoitohuone, joka kuitenkin on sillä tavalla märkätilaa, että lattiassa on lattiakaivo.

Tässä lähikuva nurkasta, jossa on tehty hiekan avulla kaareva kallistus ja nosto ylös seinälle. Seiniä ei vesieristetä, koska kyseessä on kodinhoitohuone, joka kuitenkin on sillä tavalla märkätilaa, että lattiassa on lattiakaivo.

 

Puhallusvillat vaikutti heti

Puhallusvillat lisättiin yläpohjaan eilen. Nyt talossa on kaikki suunnitelman mukaiset lämpöeristeet paikoillaan – paitsi mitä nyt sokkelin vierestä muutaman metrin matkalta muutama styrokslevy vieläkin puuttuu, tellinkin alle niitä ei saanut laitettua ja tellinkin purkamisen jälkeen en ole vielä ehtinyt niitä laittaa. Ne tuleekin vaan ”irtonaisina” rinta rinnan melkein heittämällä siihen, koska muutaman vuoden päässä samassa kohtaa kaivetaan maalämmön takia. Eli en laita niitä muutamia levyjä edes uretaanilla toinen toisiinsa nyt kiinni, niin kuin on muuten tehty ympäri talon kiertävissä styrokslevyissä.

Eilen on saunottu, ja saunan kiuas lämmittää kaikki kerrokset läpäisevää tiilipiippua, joka painaa 5700 kg. Todennäköisesti myös saunassa olevan ilmastointiventtiilin kautta lämmintä löylyhuoneen ilmaa menee ilmastointikoneen lämmönvaihtimelle, jossa se lämmittää sisään tulevaa raitista ilmaa. Vaihtoehtoisesti saunan löylyt voisi päästää pihalle, koska löylyhuoneessa on nimenomaan tästä syystä tuuletusikkuna, mutta lokakuussa tällainen tuntuisi kummalliselta vaihtoehdolta. Kesällä näin varmaan tehdäänkin, jos on hellettä jo muutenkin.

Tiilipiippu tuntuu lämpöiseltä saunomisen jälkeen nyt vielä seuraavana aamunakin, mutta olohuoneen ison takan kaverina oleva Schiedelin valmispiippu on sisältä päin niin hyvin villalla eristetty, ettei hormin pintalämpötila eroa normaalista kipsilevyseinästä mitenkään. Ei vaikka takkaa lämmittäisi kuinka paljon. Eilen illalla myös olohuoneen isossa takassa poltettiin eilen pesällinen puita. Ja nyt on vähän liiankin kuuma – keittiön sisälämpötilan mittari näyttää +24,4C – eli vaikka jo jokusia päiviä sitten pudotin lattialämmityksen menoveden lämpötilaa (se on nyt tällä hetkellä +23C), niin taas ollaan sen tilanteen edessä, että talossa on niin tehokas sähkölämmitys, ettei puuta paljon kärsi polttaa. Lämmintä on nyt ulkonakin, viimeisimmät havainnot Vantaan lentoasemalla ovat olleet noin +10C läpi yön:

Puhallusvillojen lisäämisen jälkeen lämpötila ulkona on ollut koko ajan noin +10C. Koko syksy tähän mennessä on ollut aika aurinkoinen ja lämmin, eli rakentajan unelmakelit jatkuu (mitä nyt eilen vähän satoi).

Puhallusvillojen lisäämisen jälkeen lämpötila ulkona on ollut koko ajan noin +10C. Koko syksy tähän mennessä on ollut aika aurinkoinen ja lämmin, eli rakentajan unelmakelit jatkuu (mitä nyt eilen vähän satoi).

Eli tästä jatkuu lämmityksen säätö ja totuttelu – katsotaan miten tilanne muuttuu, kun ilmat kohta kylmenevät.

Tähän mennessä lokakuun sähkökulutus on ollut Vantaan Energian Energiapeili -palvelun mukaan 512,60 kWh. Talo on energiatodistuksen mukaan luokassa ”D”, ja energiatodistuksen laskennassa on arvioitu talossa kuluvan vuosittain 30.000 kWh sähköä, eli keskimäärin 2.500 kWh per kk.

 

Eko-Expert kävi

Tänäänkin raksaaminen on edennyt monella tapaa. Suurin hankinta oli varmaankin puhallusvillat yläpohjaan. Niiden toimitus oli sovittu tälle iltapäivälle. Sää ei varmaankaan työmiehiä suosinut, koska puolet päivää satoi melkein kaatamalla. Soitinkin sateen alkaessa Eko-Expertin Simo Kivirannalle, että tuleeko villoja vai peruuntuuko toimitus sateen takia, niin ei kuulemma sade haittaa mitään. Villat saadaan aina puhallettua, jos vaan ei lämpötila putoa alle -20C. Ja siistiä työtä oli tehty. Joskus nimittäin puhallusvillatyömaalla kierrellessä puolet pihaa on ollut täynnä villan rämmäleitä, ja oletin että näin varmaan meilläkin, mutta ei näkynyt mitään muuta kuin kuorma-auton jäljet pihassa.

Yläpohjan puhallusvillaa kulkusiltaan asti.

Yläpohjan puhallusvillaa kulkusiltaan asti.

IV-putken läpivienti yläpohjassa.

IV-putken läpivienti yläpohjassa.

 

Puhallusvilloja talon päädyssä. Taustalla näkyy äänilukon kaksi kipsilevyä.

Puhallusvilloja talon päädyssä. Taustalla näkyy äänilukon kaksi kipsilevyä.

Paikat oli saatu pysymään siistinä, tai sitten oli siivottu lähtiessä.

Paikat oli saatu pysymään siistinä, tai sitten oli siivottu lähtiessä.

Villapussit oli säkitetty siististi. Ne kelpaavat kotitalousjätteeksi, tai vaihtoehtoisesti Eko-Expert vie ne pois ja veloittaa jätemaksut.

Villapussit oli säkitetty siististi. Ne kelpaavat kotitalousjätteeksi, tai vaihtoehtoisesti Eko-Expert vie ne pois ja veloittaa jätemaksut.

Eko-Experttien erilaisista palveluista lisää infoa heidän omilla kotisivuillaan, tässä linkissä:

http://www.eko-expert.com/etusivu

Sitten poikkesin myös Biltemassa työkaluostoksilla.

Työkaluostoksilla Biltemassa. Rakennusaikana jotain meni rikki, jotain on hävinnyt (tai oikeasti on muutettu, eikä vielä löydy mitä missäkin on). Tässä tämän kertaiset ostokset, eli 69-ostainen työkalusarja, ajastimia, proppuja, suihkukahva (poreammeesta meni vastaava rikki), poranteriä, pihtejä yms. Eikä ollut kallista. En tiedä onko nämä kuinka laadukkaita, mutta uskoisin että pärjään näillä useamman vuoden.

Työkaluostokset Biltemasta. Rakennusaikana jotain meni rikki, jotain on hävinnyt (tai oikeasti on muutettu, eikä vielä löydy mitä missäkin on). Tässä tämän kertaiset ostokset, eli 69-ostainen työkalusarja, ajastimia, proppuja, suihkukahva (poreammeesta meni vastaava rikki), poranteriä, pihtejä yms. Eikä ollut kallista. En tiedä onko nämä kuinka laadukkaita, mutta uskoisin että pärjään näillä useamman vuoden.

Edellä oleva työkalusatsi maksoi 107,97€. Halpaa on niin kuin esim. Clas Ohlsonilla. Esim. kunnolliset kipsilevykiinnikkeet tai ankkurit (vetolujuus useamman 10 kg)  maksaa Biltemassa 1,99€. Pussissa on kiinnikkeitä 20 kpl. Samanlaiset maksaa K-raudassa 5€ ja K-raudan pussissa on niitä 4 kpl.

Edellä oleva työkalusatsi maksoi 107,97€. Halpaa on niin kuin esim. Clas Ohlsonilla. Esim. kunnolliset kipsilevykiinnikkeet tai ankkurit (vetolujuus useamman 10 kg) maksaa Biltemassa 1,99€. Pussissa on kiinnikkeitä 20 kpl. Samanlaiset maksaa K-raudassa 5€ ja K-raudan pussissa on niitä 4 kpl.

Tälle päivää sattui myös yksi bloggaamista helpottava asia – saatiin nimittäin DNA:n internetti taloon. Tähän asti eli noin yksi viikko on pärjäilty pelkästään omalla työkoneellani, jossa on kahden megan nopeus sisäisen SIM-kortin kautta. Oli sekin tyhjää parempi. Mutta nyt on kunnollinen internet. TV-antennia ei vielä ole. Se asennetaan ensi viikolla.

Onpa lämmityksen säätö helppoa

Omakotitalon lämmitysjärjestelmän säätö on nykyisin tehty helpoksi (toisin kuin jotkut kerrostalojen lämmönjakohuoneen 20v vanhat laitteet). Ainakin Oumannin EH-800B lämmönsäätöjärjestelmä tuntuu niin helpolta, että siinä ei tarvitse edes ohjekirjaa:

Oumannin lämmönsäätimen myyntipaketti.

Oumannin lämmönsäätimen myyntipaketti.

Aika helpot ohjeet? Tämän kanssa pärjää jo mökin mummokin. Tällä hetkellä näytössä ulkolämpötila +9C ja lattialämmityksen menoveden lämpötila +24C.

Aika helpot ohjeet? Tämän kanssa pärjää jo mökin mummokin. Tällä hetkellä näytössä ulkolämpötila +9C ja lattialämmityksen menoveden lämpötila +24C. Sisälämpötilan anturia järjestelmällä ei ole – se haistelee vain ulkolämpötilaa, ja säätää lämmitysveden lämpötilan sen mukaisesti.

Laite salamavalon loisteessa.

Laite salamavalon loisteessa.

Seuraavassa näytössä OK-ruuvilla voi ruuvailla huonelämpötilaan asteita alas tai ylös. Meillä on nyt ollut noin +23C huonelämpötilana, ja otin siitä puolitoista astetta pois. Katsotaan josko nyt pystyy lämmittämään takkaa enempi.

Seuraavassa näytössä OK-ruuvilla voi ruuvailla huonelämpötilaan asteita alas tai ylös. Meillä on nyt ollut noin +23C huonelämpötilana, ja otin siitä puolitoista astetta pois. Katsotaan josko nyt pystyy lämmittämään takkaa enempi.

Laite toimii ”3-piste säätökäyrällä”, eikä se salli liian laskevaa tai liian koveraa lämmityskäyrää, eli ei pelkoa siitä, että maallikkona voisi sotkea järjestelmän toimimaan väärin eri lämpötiloissa. Kun lämpötilan säädön on hyväksynyt ”OK” painalluksella, laitteen näyttö palaa taas takaisin alkutilaansa.

Sähkönkulutus syyskuu

Syyskuu 2014 oli viimeinen kuukausi, jolloin talossa ei vielä asuttu, ja sähköä käytettiin pelkästään rakentamiseen ja lämpimän käyttöveden lämmittämiseen. Lattialämmitys kytkettiin käyttöön pe 26.9 ja taloon muutettiin asumaan la 27.9.2014.

Syyskuussa sähköä kului yht. 1560,28 kWh, josta yösähkön osuus oli 902,81€ ja päiväsähkön osuus 657,47 kWh. Lokakuun ekalla viikolla sähköä on kulunut 256 kWh. Aiempina kuukausina eli elokuussa sähköä meni 909,82 kWh ja heinäkuussa 550,35 kWh.

Screenshot 2014-10-05 11.02.31

Langaton ovikello Opal 32:lla melodialla

Tänään kävin hakemassa ovikellon pääovelle. Löytyi ihan tyylikäs, edullinen ja hauska. Hinta K-rauta 75:ssä 25,95€.

Ovipainikkeen voi asentaa ulko-ovelle siististi joko 2-puolisella teipillä (tuli mukana), tai 2 pienellä ruuvilla (nekin tuli mukana). Tässä käytetty 2-puolista teippiä.

Ovipainikkeen voi asentaa ulko-ovelle siististi joko 2-puolisella teipillä (tuli mukana), tai 2 pienellä ruuvilla (nekin tuli mukana). Tässä käytetty 2-puolista teippiä.

Ovikello ja sen painike testauksessa keittiön pöydällä. Ovipainikkeesta kello lähtee soimaan, ja pistorasiaan tulevasta speaker -kappaleen isosta napista painamalla voi valita melodian 32 vaihtoehdon joukosta. Melodiaa voi vaikka muuttaa tilanteen mukaan, eli valikoimasta löytyy mm. Happy Birthday, joululauluja, käkikello, koputuksen ääni, kirkonkellot, yms. puhelimistakin tuttuja rimputuksia.

Ovikello ja sen painike testauksessa keittiön pöydällä. Ovipainikkeesta kello lähtee soimaan (niin kuin arvata saattaa), ja pistorasiaan tulevasta speaker -kappaleen isosta pyöreästä napista painelemalla voi valita itselleen sopivan melodian 32 vaihtoehdon joukosta. Äänen voimakkuudenkin voi säätää. Eli helppoa kuin heinän teko. Melodiaa voi myös muuttaa tilanteen mukaan, sillä valikoimasta löytyy mm. Happy Birthday, joululauluja, käkikello, koputuksen ääni, kirkonkellot, yms. puhelimistakin tuttuja rimputuksia. Melodioiden pituudet vaihtelee, jotkut olivat vähän häiritsevän pitkiä.

EDIT 10.10.2014:
Melkein samanlainen 32-melodian langaton ovikello maksoi Vantaan Biltemassa 29,90€, mutta ei ollut ulkoasultaan ihan yhtä tyylikäs (mutta oli silti muutaman euron kalliimpi). Joissakin asioissa näköjään K-rauta sentään voittaa Bilteman. Ja K-raudassa tietysti kunnollista tavaraa, Biltemasta ei ihan aina tiedä.