Eka pakkasaamu

Tänä aamuna oli ensimmäisen kerran lämpötila ihan kunnolla miinuksella, tai muutaman asteen nyt ainakin. Mutta aiemmin tänä syksynä näin kylmää ei ole vielä ollut.

Unohdin eilisessä poreammepäivityksessä kertoa, että lämmin vesi riitti – 500 litrainen Jäspin lämpöakku ei loppunut ainakaan kesken, kun poreamme päästettiin hanavedellä vettä täyteen.

Aikoinaan rakentamisen alkaessa mietinnässä oli, että otetaanko poreammeen takia 750-litrainen vai 500-litrainen lämminvesivaraaja. Jälkimmäinen eli sirompi vaihtoehto lopulta valittiin, ja näköjään valinta meni oikein. Ilman poreammetta paljon pienempikin varaaja olisi riittänyt. Kylpiessä veden pitää lämpöisenä 1kWh sähkövastus, ja sekin näytti riittävän ihan hyvin eikä vesi jäähtynyt.

Nyt on tänä aamuna vähän saatu esimakua miten lämmitys reagoi lämpötilan laskuun. Lattialämmityksen menoveden lämpötila on noussut kahdella asteella, ja talon lämpötila näyttäisi pysyvän vakiona 22-23C haarukassa. Talo on myös eilisen saunomisen ja kylpemisen jäljiltä jonkin verran lämmin, ja takkaakin on tällä viikolla poltettu pariin kertaan, keittiö-olohuoneen Tiilerin Terhissä on pintalämpötila ylhäällä +32C ja alhaalla +24C. Terhi on kerrostakka, jossa on villat sisällä, eli pintalämpötila ei koskaan kohoa juurikaan tämän suuremmaksi, vaan lämpö vapautuu huoneilmaan tasaisesti 4-5 päivän aikana lämmittämisen jälkeen.

17.10.2014 ensimmäinen pakkasaamu. Lentokentän mittarissa -2,4C klo 08:00, oma mittari keittiön ikkunalla näyttää -2,9C. Lämpökeskus ajaa lattialämmitykseen tällä hetkellä +24C lämmintä vettä, aiemmin lämpötila on ollut lokakuun alkupuoliskolla koko ajan +22C.

17.10.2014 ensimmäinen pakkasaamu. Lentokentän mittarissa on nettisivujen mukaan -2,4C klo tänään klo 08:00. Oma mittari keittiön ikkunalla näyttää -2,9C. Lämpökeskus ajaa lattialämmitykseen tällä hetkellä +24C lämmintä vettä, aiemmin lattialämmityksen menoveden lämpötila on ollut lokakuun alkupuoliskolla koko ajan +22C. Samaan aikaan lämpötila talossa +22C-23C paikasta riippuen.