Piirinuohous vastaan vapaa kilpailu?

Tasan viikko sitten kerroin tässä blogissani, että meillä kävi nuohooja ensimmäisen kerran:

http://talo-rautio.talovertailu.fi/2014/06/24/ensimmainen-nuohous-suoritettu/

Vantaa kuuluu piirinuohouksen piiriin, jolloin asiat hoituvat yleensä niin, että piirinuohooja laittaa hyvissä ajoin tiedotteen jonkun tietyn kadun asukkaille, sitten sovitaan aika milloin taloon voi tulla ja nuohooja hoitaa saman kadun talot järjestyksessä. Nopeaa ja tehokasta, eikö totta?

Näin minäkin luulin toimineeni, mutta yllätys yllätys – sainkin sattumalta tuntumaa nuohoojien keskinäiseen kilpailuun, eli viime viikon kävijä olikin ns. ”villi nuohooja”. Piirinuohoojakin kävi meidän pihassa tänään, mutta nyt totesin vaan puhelimessa, että savupiiput nuohottiin just viikko sitten, ja sen jälkeen niitä ei ole käytetty. Olihan se piirinuohooja kovasti harmissaan että näin oli päässyt käymään, mutta ei tullut kuitenkaan ”väkisin” sisälle, niin kuin kuulemma jossain Tuusulan suunnalla on joskus käynyt siten, että villin nuohoojan käynnin jälkeen talon omistaja on velvoitettu ottamaan palvelut vielä uudestaan piirinuohoojaltakin.

Lukaisin vielä pelastuslaistakin, niin asia tosiaan menee niin että jos piirinuohooja on, niin hänellä on ”yksinoikeus” alueensa taloihin, ja kiinteistön omistajat on lain mukaan velvoitettu piirinuohoojan palveluita käyttämään. Eli rikoinko nyt sitten lakia, kun päästin villin nuohoojan sisään? No en välttämättä, nimittäin nuohousvelvollisuus kerta vuodessa koskee vain asuintaloja, ja meidän talossa ei asuta (vielä). Mutta jatkossa pitää menetellä niin kuin Pelastuslain 9 luvun 59§:ssä käsketään:

”Rakennuksen omistajan, haltijan ja huoneiston haltijan 13 §:ssä säädetty velvollisuus huolehtia siitä, että tulisijat ja savuhormit on huollettu ja puhdistettu. Palvelu voidaan toteuttaa ainoastaan alueen pelastustoimen 1 momentin mukaisesti päättämän palvelujen tuottajan toimesta. Pelastuslaitos voi kuitenkin yksittäisen kohteen osalta antaa luvan siihen, että nuohouksen suorittaa joku muu kuin nuohooja.”

Itse olen kuitenkin siinä mielessä onnellisessa (?) asemassa, että ei minun tarvitse tuota yllä olevaa määräystä noudattaa ensi juhannuksenakaan. Vantaalla – niin kuin kait muissakin Keski-Uudenmaan kunnissa ollaan siirtymässä piirinuohouksesta vapaan kilpailun piiriin. Vantaalla piirinuohous päättyy 31.12.2014, ja sen jälkeen nuohoukset voi suorittaa kuka tahansa ammattitutkinnon suorittanut nuohooja.

Uuteen järjestelmään siirryttäessä tulee varmaan erilaisia lieveilmiöitä, kuten se että pahimmassa tai parhaassa tapauksessa piiput nuohotaan useita kertoja vuodessa, vaikka laki edellyttää vain kerta vuoteen. Nimittäin monissa omakotitaloissa asuu huonomuistisia vanhuksia, jotka ovat tottuneet siihen, että aina kun lappu nuohoojalta tulee postilaatikkoon, niin sinne soitetaan heti ja sovitaan aika. Jatkossa näitä lappuja voi tulla vaikka joka viikko – niin kuin kävi minullekin, enkä minäkään huomannut tarkistaa että oliko nuohooja juurikin se meidän piirin nuohooja tai ihan joku muu. Eikä olisi tullut mieleenkään kysellä, kun kukapa sitä nyt toisten nuohoojien alueelle menisi?

Yksi kuitenkin menee, ja Kuningaskuluttaja teki aiheesta ihan jutunkin:

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/04/20/nuohoojat-taistelevat-reviireista-piirinuohous-vastaan-vapaa-kilpailu

Mistä sitten erottaa piirinuohoojan ja jonkun muun nuohoojan? No vaikkapa tästä merkistä (jota en huomannut kysyä, meillä käynyt nuohooja oli joka tapauksessa reippaan oloinen nuori mies, joka hoiti asiansa hyvin, ja siivosi jälkensä kunnolla, joten ei tullut mieleenkään kysellä):

Piirinuohoojan merkki.

Piirinuohoojan merkki (kuvakaappaus Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen sivuilta).

Kumpi sitten on parempi systeemi, piirinuohous vai vapaa kilpailu? Kyllä kait maailma aina vapaata kilpailua kohti menee, paitsi taksit ja apteekit. Paitsi Helsinki ei mene, ei ainakaan nuohouksessa, ja tässä tuleekin taas yksi asia lisää listalle, jossa isännöitsijän työssä työskentelevien on taas opeteltava eri pelisäännöt ja yhteystiedot sen mukaan, onko asiakastaloyhtiö Helsingissä vai Vantaalla. Muita asioita listalla ovat jo mm. rakennusvalvonta, pysäköinninvalvonta yms.

Ja asiasta vähän viidenteen, niin pysäköinnin valvonnassa on muuten näköjään ihan sama ilmiö mitä nuohouksessakin – siinähän on nykyisin kaksi mahdollisuutta, eli kiinteistön omistaja voi halutessaan tehdä valvontasopimuksen joko kaupungin pysäköinnin valvojan kanssa, tai sitten jonkun yksityisen firman kanssa. Ja näillä yksityisillä firmoilla näyttää olevan ihan sama ”kuka ensiksi ehtii” -meininki kuin nuohoojillakin.

Huomasin tämän ihan äskettäin (tavallinen autoilija ei ole huomannut ehkä vieläkään?), kun parissa tapauksessa kiinteistön omistajan pyynnöstä laitettiin hetkeksi valvonta tauolle (mutta valvontamerkkejä ei poistettu). Toisessa tapauksessa oli syynä iso remontti, ja toisessa tapauksessa taukoa kokeiltiin ihan muuten vaan. No ei se tauolle laittaminen kuitenkaan pysäköintivirhemaksujen ilmestymistä lopettanut, ja ihmiset soittelivat minulle, että enkö ollutkaan asiaa hoitanut ja kun tarkistin pysäköintivalvontafirmasta, niin sieltä sanottiin, että heillä tieto on merkattu ylös, ja kukaan ei ole käynyt.

Mutta nyt asia näyttääkin toimivan myös niin, että jos ihan joku muu yksityinen pysäköinninvalvoja huomaa väärinpysäköidyn auton jonkun ”kilpailevan firman” pihassa, niin hekin käyvät ihan pokkana pistämässä sinne oman sakkolappunsa tuulilasille, vaikkei heillä ole sellaiseen minkäänlaista sopimusta eikä lupaa. Ilmankos yksityinen pysäköinnin valvonta sitten onkin paljon tehokkaampaa, kun laputtamisesta näyttää olevan ihan kilpajuoksu alan eri yritysten kesken – joten kohta siellä tuulilasissa on viiden eri firman sakkolaput rinnakkain, ja jokainen niistä haluaa että autoilija maksaisi heidän tililleen 60€? Laillisella asialla on kuitenkin vain se yritys, jolla oikeasti on voimassaoleva sopimus kiinteistön omistajan kanssa, muilla valvontafirmoilla ei ole sinne mitään asiaa (mutta huomaako autoilija tarkistaa, että onko sakon kirjoittanut firma juuri se sama, mikä mainostaa itseään sisääntuloväylän portilla?

Aikoinaan oli myös autojen katsastuksessakin sellainen systeemi, että autot piti käydä katsastamassa oman kotikaupunkinsa katsastusasemalla, ja jos ei mennyt läpi, piti mennä näyttämään vikakorjaukset samalle asemalle. Nyt asiakas saa valita vapaasti. Hiukan outo tilanne se on mielestäni piirinuohouksessakin, jos asiakkaalla ja nuohoojalle menisi sukset pahasti ristiin – niin kerran vuodessa nähdään siitä huolimatta, tai että jos työn laadussa on jatkuvasti huomauttamista, tai jos käy niin että piirinuohooja ottaa itselleen liikaa töitä, eikä tule ollenkaan, niin siltikään asiakas ei saa muita nuohoojia ottaa, vaikka laki vaatisi nuohoamaan piiput ja tulisijat kerran vuodessa.

Mutta näin siis meillä tällä kertaa, kuitin sain käteismaksusta ihan pyytämättäkin ja ihan siistillä kulkupelillä nuohousmies oli liikkeellä. Kaikki meni ihan normaalisti ja niin, etten edes huomannutkaan, ettei piirinuohoojasta ollut kyse ennen kuin vasta nyt kun oikea piirinuohooja soittikin pihasta, että hän nyt sitten olisi tulossa tekemään nuohousta…

EDIT 3.7.2014:
Olin tänään (ihan muissa asioissa) yhteydessä oman alueemme (Vantaan Rekolan piirinuohoojaan) eli Kimmo Sireniin, ja samalla sain sitä kautta kuulla, että alueella käynyt villi nuohooja on ollut käräjillä jo vuonna 2011 ja saanut silloin noin 17 tonnin vahingonkorvaukset, jotka ovat ainvoimaisia ja ulosotossa. Eilen keskustelin (ihan muissa asioissa) Petri Valveen kanssa, joka on mm. Helsingin Heikinlaakson piirinuohooja, ja hän kertoi että Helsingissä ei ole piirinuohouksen sopimuksia sanottu irti, eli Helsinki jatkaa vanhaa käytäntöä.

Itse olen työni puolesta jatkuvasti tekemisissä eri IV-puhdistus ja nuohousliikkeiden kanssa, enkä halua enkä rupea sekaantumaan nuohoojien välisiin kiistoihin millään tavalla. Itselleni oli kuitenkin uutta tietoa ja yllätys, että alan kilpailu on näin kovaa.

24062014822

24062014814