Adluxissa käymässä, sekä Rakenna & Sisustus -messuilla Turussa

Tänä viikonloppuna, siis juurikin tänään oli vuorossa Turku-reissu ja tutustuminen Adlux Oy:n päivänvalo -näyttelyyn heidän liikkeessään. Isot kiitokset Ilkka Pekanheimolle näyttelykutsusta ja esittelyistä & vinkeistä.

Aika pitkä aika messuajasta tulikin nyt vietettyä Adluxin standilla, ja muutenkin messut tuli nyt käytyä nopeammin läpi kuin aikaisempina vuosina. Suurin osa talon varusteista on nyt jo hankittu ja mietitty, eli ihan jokaiselle standille ei tarvinnut enää pysähtyä, niin kuin joskus aikaisempina vuosina. Tämän kertaisen reissun pääpaino oli selvästi valaistuksessa, jonka miettiminen on nyt ajankohtaista, kun villat on laitettu seiniin ja seuraavaksi tulee kohta levytykset. Ennen sitä pitää miettiä minne ja mitä valoja meinataan laittaa. Toki valaistussuunnitelma on olemassa ja alun perin oli tarkoitus tehdä kaikki LED-valoilla, mutta ehkä tässä asiassa tehdään vielä viime hetken muutoksia.

LED-valot on tietyissä tapauksissa korvaamattomat, esim. LED-nauhat rappusten askelmien alle. Juttelin juuri rappusten tekijän kanssa, että sinne tehdään valonauhalle oikein erityiset urat, jonne ne sitten upotetaan niin etteivät paista suoraan silmään. LED-valoilla ei kuitenkaan ehkä kannata yrittää tehdä aivan kaikkea, esim. saunassa LED-valo (joka ei kestä kunnolla kuumaa) ei välttämättä ole se paras vaihtoehto.

Valaistuksen lisäksi sattui siellä messuilla silmään pari muutakin asiaa, tässä kuvat pilariharkoista ja lasista tehdyistä hyllystä ja Enerventin Pelican -ilmastointilaitteesta:

Pilariharkoista ja lasilevyistä voi rakentaa hyllyn (Rakenna ja sisusta -messut, Turku 2014.

Pilariharkoista ja lasilevyistä voi rakentaa hyllyn (Rakenna ja sisusta -messut, Turku 2014.

Enerverntin Pelican -ilmastointilaite ei olekaan näköjään ihan pieni. Tällainen meille sitten olisi tulossa.

Enerverntin Pelican -ilmastointilaite ei olekaan näköjään ihan pieni. Tällainen meille sitten olisi tulossa.

Jos mietitään valaistuksen tulevaisuutta, niin rohkenisin olla aika vakuuttunut siitä, että epäsuora valaistus tulee olemaan yksi tulevaisuuden trendi. Mutta vain yksi. Kyllä edelleen uskon, että myös kauniita valaisimia myydään, ja sellaisista esimerkkejä esim. tässä Habitare 2013 -messujen linkissä Helsingin messukeskuksesta:

http://talo-rautio.talovertailu.fi/2013/09/22/habitare-2013-parhaat/

Aikaisemmin rintamamiestalojen kaudella valaistuksen suunnittelu oli helppoa. Keskelle huonetta laitettiin johdosta roikkumaan hehkulamppu. Siinä oli sitten jonkinlainen varjostin – jos oli. Varjostimia oli luonnollisestikin tuhansittain erilaisia, ja niiden valitseminen vaikeaa. Ennen tätä oli valaistuksen suunnittelu vieläkin helpompaa. Ei tarvitse loppujen lopuksi montaakaan sataa vuotta peruutella vuosiluvuissa takaisin, niin takkatulta ja pärettä kummoisempia valoja ei ollut. Jotenkin näillä on mieltä rauhoittava vaikutus edelleenkin. Vaikka nykyisin on jo keksitty vaikka mitä erilaisia valoja, niin ihminen silti tykkää tuijotella tuleen. Puulämmitys ja hienot takat näyttävät tulleen muotiin. Siitäkin huolimatta, että takan polttamisesta tulee kuulemma niitä pienhiukkasia, jotka saattaa tappaa huomattavasti enemmän ihmisiä kuin edellisessä kirjoituksessani mainittu radon.

Tästä päästään sopivasti siihen aiheeseen, että jos on epäsuoraa ja suoraa valoa, niin valolla on myös eri lämpötilat eli erilaiset Kelvin-asteet. Takkatulen kanssa samoille aaltopituuksille sopii ruokakauppojen halpis-lamput, joissa on 2700K ja keltainen hehkulampun valo. Jos ikkunasta tulee vielä alkuillasta päivänvaloa, niin hehkulampun keltainen valo ei ole sen kanssa oikein sopusoinnussa. Päivänvaloa kannattaa ehdottomasti tukea päivänvalolampuilla. Ainakin siihen asti kunnes ikkuna suljetaan ja siirrytään takkatulen ja/tai kynttilän tuomaan tunnelmavaloon. Sitten en osaa sanoa sopiiko päivänvalo enää siihen tunnelmaan.

Ja jottei valaistuksen miettiminen olisi näin helppoa eli pelkästään näistä muuttujista kiinni, niin lisäksi valo voi olla kohdennettua esim. tauluun tai johonkin muuhun mitä halutaan valoilla korostaa. Suoranaisia sudenkuoppiakin on tarjolla vaikka kuinka paljon, ja huonolla valaistuksella pystyy varmaankin pilaamaan vaikka koko talon, vaikka talo olisi aivan uusi ja muuten hyvä. Tässä linkissä on listattu aika hyvin kaikki ne asiat, jotka voivat mennä pieleen:

http://www.kodinvalaistus.fi/valaistuksen-virheet/

On tuolla kodinvalaistus.fi -sivuistoilla myös paljon hyviä valaistusvinkkejä kodin eri tiloihin. Ja varmaan paljon hyviä ajatuksia on myös Adluxin oppaissa ja kirjoissa, mutta kun sain ne vasta tänään, niin en ole niihin vielä ehtinyt tutustua muuta kuin aivan pikaisesti.

Eniten jäin kuitenkin miettimään Adluxin Ilkalta saamani pleksin palan ja alumiinilistan mahdollisuuskia. Siis näistähän pystyy tekemään vaikka mitä, sekä seinään että kattoon. Esim. katosta voi jättää vaikka kattopaneelista osan pois, seinään voi tehdä kipsilevyyn reiän/reikiä, ja niihin voi laittaa alumiinikehyksillä kiinni pelksin, johon heijastetaan takaa LED-valoa, ja pleksi valaisee sitten valon taas eteenpäin niin että se ei häikäise. Eikä LED-valojen pisteet näy. Saa nähkä keksinkö tältä pohjalta jotain hyviä ideoita, meinaan kyllä yrittää ainakin (pleksiä saa 3 metrin paloina ja mahdollisesti välissä olevaa saumaa ei juuri huomaa):

DIY eli Do-it-yourself -valo pleksistä ja kulmalistoista. Siis jos vaan leikkaa suoria linjoja (alumiinilista ei oikein taivu mutkalla), niin mahdollisuuksia lienee rajattomasti. Esim. kipsilevyseinään voi leikata aukkoja, kattopaneeleita voi jättää pois, talon ulkoseinästä voi jättää vuorilaudasta palan pois, ja laittaa tarrakirjaimilla pleksiin talon katunumeron yms. Tästä mahdollisuudesta itse asiassa vähän innostuinkin, että keksisikö tämän pohjalta jonkun tosi hyvän idean? Kuvassa Adluxin Pekalta saatuja näytepaloja.

DIY eli Do-it-yourself -valo pleksistä ja kulmalistoista. Siis jos vaan leikkaa suoria linjoja (alumiinilista ei oikein taivu mutkalle), niin mahdollisuuksia lienee rajattomasti. Esim. kipsilevyseinään voi leikata aukkoja, kattopaneeleita voi jättää pois, talon ulkoseinästä voi jättää vuorilaudasta palan pois, ja laittaa tarrakirjaimilla pleksiin talon katunumeron yms. Näistä mahdollisuuksista itse asiassa vähän innostuinkin, että keksisikö tämän pohjalta jonkun tosi hyvän idean? Kuvassa Adluxin Ilkalta saatuja näytepaloja.

Missä tätä valaistustapaa sitten voisi käyttää? No ihan vaikka korkean olohuoneen sisäseinässä, joka on todella suuri ja joka nyt näyttää tältä:

Tähän tulee osittain kahden kerroksen korkeudelta kipsileyvyseinää (savupiipusta vasemmalle). Sopisiko tähän jonkin sortin aukot kipsilveyyn, ja aukkoihin pleksin läpi kajastavaa valoa? Valoaukko voisi olla minkä muotoinen tahansa (ei kaarevia linjoja), ja valoaukkoja voisi olla kuinka paljon tahansa. Vaikka tekisi seitsemästä ruudusta ison Otava-kuvion seinälle...

Tähän tulee osittain kahden kerroksen korkeudelta kipsileyvyseinää (savupiipusta vasemmalle). Sopisiko tähän jonkin sortin aukot kipsilveyyn, ja aukkoihin pleksin läpi kajastavaa valoa? Valoaukko voisi olla minkä muotoinen tahansa (ei kaarevia linjoja), ja valoaukkoja voisi olla kuinka paljon tahansa. Vaikka tekisi seitsemästä ruudusta ison Otava-kuvion seinälle…

Olen myös mietiskellyt mitä korkean olohuoneen katon katon kanssa tekisi? Siis valaistuksen näkövinkkelistä asiaa miettien. Katon rajaan voisi asentaa käännettäviä kohdevalaisimia, jotka voisi kohdistaa mm. päätyseinän yläosassa olevaan 8-kulmaiseen ikkunaan. Tai sitten kattoon voisi tehdä reunoille alasvedot ja keskelle esim. tapetilla yhdistämisen/yhtenäistämisen päätyseinän kanssa, kuten oli tehty asuntomessuilla Tampereella 2012, kas näin:

Entä voisiko korkean huoneen katto (plus yläaulan katto yläkerrassa) näyttää samalta kuin yksi asuntomessu -talo Tampereella kesällä 2012? (kts seuraava kuva)

Entä voisiko korkean huoneen katto (plus yläaulan katto yläkerrassa) näyttää samalta kuin eräs asuntomessu -talo Tampereella kesällä 2012? (kts seuraava kuva)

Asuntomessu -talo Tampereella 2012. Voisiko tämän kattoidean kopioida korkeaan olohuoneeseen?

Asuntomessu -talo Tampereella 2012. Voisiko tämän kattoidean kopioida itselleni korkeaan olohuoneeseen? Siis niin että tämä kattomalli jatkuisi myös yläaulaan sisärappusten yläpäähän, josta edellinen kuva oli otettu alaspäin.

Lisäys 2.2.2014:
Yhden yön nukuttuani aloin pohtimaan vielä lisää tuota pleksin ja LED-nauhojen upottamista seinärakenteeseen. Villoja vissiin pítäisi poistaa eikä reippaasti kipsilevyn takaa, niin että LED pääsee jäähtymään? Ja onko tällaista missään kokeiltu koskaan ennen?

Siis kattorakenteissa tämä valaistustekniikka toimii, ja näitä rakennetaan kattojen alasvetoihin joka puolella ja koko ajan, tai kylppäreissä jätetään paneelikatosta yksi lautapaneeli pois. Kattojen alasvedoissa ei ole villoja missään (villat ovat rakenteessa paljon ylempänä). Mutta seinissä on villoja, myös sisäseinissä, koska villa eristää ääntä huoneiden välillä. Nyt jos sinne sisäseinän sisälle tungetaan LED-nauhoja pleksin taakse, niin kuinka suuria tehoja/wattimääriä uskaltaa ylipäätään käyttää, ja paljonko villoista pitää poistaa, ettei vaan satu ylikuumenemistilanteita, joiden seurauksena palaa koko talo?

Vai voiko luottaa ihan vaan siihen, että hyvämaineisen myyjän hyvämaineiset LED-nauhat eivät sitten kuumene, eikä edes valmistusvikojakaan näissä LED-tuotteissa koskaan ole? Ehkä pitää vaan unohtaa mahdollisesti porraskäytävän seinärakenteisiin tai korkean huoneen seinärakenteisiin tulevat koko pinnaltaan valaisevat pleksit?

Vuorilautaan näitä pleksin paloja & LED-nauhoja kyllä voi upottaa, ja sillä tavalla talon katunumeron näkyvyyttä voisi tehostaa pimeällä, koska vuorilaudan takana on hyvät tuuletusraot. Ja sama pätee alasvedettyjen kattojen rakenteisiin talon sisällä.