Arkeologisia kaivauksia

Tänään olen kaivanut autokatoksen anturalle paikkaa, kun se pitäisi valaa sen verran syvälle, että se jää maan alle näkymättömiin. Tontin vanha historia näyttää yltävän aika lähelle maan pintaa, eli aina kun kaivaa lapiollisen soraa, samalla tulee vastaan tiiliskivi tai pari. Osa on säilynyt aika hyvin ehjinäkin, osa on rikki. En tiedä onko paikalla ollut aikaisemmin tiilitehdas, vai onko joku tiilirunkoinen rakennus purettu, ja tiilet jätetty siihen missä ne nyt on? En tiedä, mutta tältä näyttää pienen kaivamisen jälkeen:

Jonkun edellisen asukkaan tiiliä tulee vastaan jatkuvasti, kun lapiolla vähän kaivaa maata. Osa tiilistä on tavallisia poltettuja savitiiliä, osa on kummallisia aivan kuin kahi-tiiliä, tai jotain sen tapaisia.

Kaivaessa löytyi myös omaan rakentamiseen liittyvä rakennuksen nurkkapaikan merkki, minkä kaupungin miehet toivat tontille ennen kuin kuoppaa alettiin kaivamaan kellarille. Jossain vaiheessa kaikki kulmapisteet hävisivät jonnekin, ja tämä yksi näköjään oli hautautunut jossain vaiheessa maan alle, viimeistään silloin kun vesiliittymää kaivettiin. Silloin maamassat vaihdettiin kadulla useampaankin kertaan, ja sorat ja sepelit tuotiin välillä tontille, niin että tontti oli niin täynnä soraa ja sepeliä mitä sinne vaan mahtui.

Etualalla kaupungin kulmamerkki ja sen vieressä vanhaa sokkelia, joka pitää hakata lekalla uuden tieltä pois. Ihme että iso kivi ei haitannut aikaisempaa rakentajaa kun se oli sokkelin sisäpuolella. Ehkä lattia meni kiven yli, ja kivi mahtui olemaan siinä missä se on nyt.

Tässä rakennuksen kulmamerkki lähempää:

Etualalla kaupungin merkkipuu, johon tulee talon kulma. Niin muuten taitaa osuakin aika hyvin oikealle kohdalle, ainakin hyvin on linjassa paalujen kanssa.

Etualalla kaupungin merkkipuu, johon tulee talon kulma. Niin muuten taitaa osuakin aika hyvin oikealle kohdalle, ainakin hyvin on linjassa paalujen kanssa.

Samalla kun olen kaivanut anturalle paikkaa, niin siitä tulleet sorat ja sepelit olen kipannut talon toiselle puolelle seinustan täytöksi. Samalla etenee sekin asia samalla eteenpäin, ja samalla olen saanut osan savimaistakin heitettyä kaivantoon suodatinkankaan toiselle puolelle. Savimassojen alta tuli näkyviin vanha kaivonkansi. Kaivoa sen alla ei kuitenkaan ollut (kurkistin rautakangen kanssa). Eikä kaivoa ole löytynyt muualtakaan tontilta, joten jostain on vaan jäänyt betoninen kaivonkansi siihen missä se nyt on. Täytyy miettiä josko sille keksisi jotain käyttöä? Mitähän sillä voisi tehdä?

Vanha kaivon kansi. Mitähän käyttöä tälle keksisi? Toisaalta kun tontilta on löytynyt paljon tiiliskiviä, niin ehkä pitäisi rakentaa kaivo? Ei kuitenkaan oikea, vaan koriste sellainen, sitten olisi jotain vanhaankin esillä, muistona tontin aikaisemmista asukkaista, ilmeisesti samalla tontilla asuttiin ennen sotia? En ole varma.

Vanha kaivon kansi. Mitähän käyttöä tälle keksisi? Toisaalta kun tontilta on löytynyt paljon tiiliskiviä, niin ehkä pitäisi rakentaa kaivo? Ei kuitenkaan oikea, vaan koriste sellainen, ja sitten olisi jotain vanhaankin esillä, muistona tontin aikaisemmista asukkaista. Ilmeisesti tällä samalla tontilla asuttiin ennen sotia? Ja sitten tontilla ollut talo paloi. Näin olen kuullut jostain, mutta en ole varma menikö asiat näin, kukaan ei tunnu tietävän tai muistavan oikein tarkasti mitään.