Nyt se sitten alkaa…

Nyt vihdoin viimein päästään rakentamisessa alkuun. Ja kaikenlaisia järjestelyitä ja soittamista tässä asioiden alkuun saamisessa näyttääkin riittävän!

Ensin piti tehdä aloituskokouksen tiimoilta soittokierros, että miltä vastaavan mestarin ja arkkitehdin aikataulut näyttävät tässä lähipäivinä – lähinnä siis ensi viikon aikana, ja sitten kyselin Vantaan rakennusvalvonnasta miten heille sopii. Onneksi oli sielläkin vapaata just sopivalla hetkellä, eli aloituskokous saatiin sovittua ensi viikon perjantaille.

Vielä puuttuu detaljikuvia, nekin pitäisi tulla lähihetkinä, ja niiden perusteella osataan kaivaa kellarille oikeanlainen kuoppa, eli riittävän laaja ja riittävän syvä. Noin suunnilleen kuopan koon osaisi tietysti arvioida arkkitehdin kuvistakin, mutta parempi se niin, että on detaljikuvatkin leimattu, ja niillä sitten lähdetään vasta asiassa eteenpäin. Silloin ainakin virheen mahdollisuudet pienenee, jos on olemassa kuvat ja jos tehdään kuvien mukaan… 😉 Kaivuriurakoitsijakin jo odottelee milloin päästään aloittamaan, samoin Viron timpurit ovat odotelleet jo keväästä asti milloin päästään hommiin, mutta semmoista se elämä on – joskus joutuu odottelemaan.

Paalutusmieheltä vielä varmistelin, että elokuussa on hänen aikatauluissaan tilaa, ja harkotkin saadan tontille muutama päivä sen jälkeen, kun teen niistä tilauksen. Ontelolaatat (kellarin katto) pitääkin sitten tilata jo 6 viikkoa etukäteen.

Eiköhän tämä tästä mene niin, että ei tule turhia odotusaikoja sitten enää työvaiheiden väliin. (Vai onko toiveunta?)

Kävin eilen Virossa Võrun K-raudassa, ja kainaloon jäi rosterinen lukittava postilaatikko. Hinta yllätti, se maksoi vain 23,10 euroa! Ja oli paketissa jossa luki ihan selvällä suomenkielellä, että ”postilaatikko” – ei ollut kuitenkaan valmistajan tietoja, joten en tiedä onko joku halpa kiinalaistuote? Ei kai nyt Suomessa voida postilaatikoita valmistaa noin halvalla? Eli täällä kaupoissa hintahaitari on 100-200 euroa (rosteriselle laatikolle). Kaiken kallein postilaatikko Võrun K-raudassa olisi maksanut vähän vaille 50 euroa, mutta se oli sellainen ”ulkomaalais-tyylinen”, että en minä sitä ostanut.