Tiedottaminen naapureille ja rakennuspaikalla

Luulin tähän saakka, että minulla on vain 3 naapuria. Sen verran niitä rajanaapureita nimittäin on, eli kahdelta suunnalta Vantaan kaupunki itse (katualueet) ja etelässä ja idässä tulee tontin rajaan kiinni toisen kiinteistön omistajan tontti. Kannattaa kuitenkin kysyä kaupungilta ennen naapureille tiedottamisen tekemistä, että ketkä kaikki naapureiksi katsotaan rakennuslupa-asiassa. Yllätyin nimilistan pituudesta. Siinä oli yhteensä 11 nimeä osoitteineen. Eli kaikki saavat postia lähipäivinä. Tulee sitten kaikki naapurit tiedotettua.

Toinen melkeinpä erikoisuus on ”tiedottaminen rakennuspaikalla”. Eli niittasin yhden naapureille lähtevistä kaavakkeista kuopan reunalla olevaan kuormalavaan kiinni. En tiedä käykö tontilla koskaan kukaan näitä tiedotteita lukemassa. Ei ainakaan tänään ollut lumessa muuta kuin yhdet pupujussin jäljet, jotka olivat tulleet sen jälkeen kun takatalvi alkoi tämän viikon maanantaina.

Kunnallistekniikan lausunto, hakemus jätetty

Tänään oli vuorossa ensin käynti Tikkurilan kopiopalvelussa, ja sen jälkeen niiden kopioiden kanssa Kuntatekniikan keskukseen kunnallistekniikan lausuntoa hakemaan. Kaikki tarvittava oli mukana, ja kunnallistekniikan lausunto pitäisi tällä hetkellä tulla 2-3 viikossa, tai huhtikuun puolella kuitenkin. Sen jälkeen voi sitten jättää vasta rakennuslupahakemuksen. Tai voi sen jättää toki aikaisemminkin, mutta hakemus ei etene ennen kuin kunnallistekniikan lausunto on saatu.

Samalla reissulla tuli poikettua myös kaavoituksen ja maankäytön asiakaspalvelussa, joka on Handelsbankenin talossa, ihan kuntatekniikan keskusta vastapäätä. Rakennuslupaa varten kun tarvitaan liitteeksi vielä ajantasainen asemakaavakuva ja kaavadokumentti. Nämä saa parhaiten ja ilmaiseksi Vantaan kaupungin nettisivuilta (karttapalvelusta), mutta en ollut varma siitä, että miltä nuo dokumentit oikein näyttävät, niin kävin kysymässä varmuuden vuoksi. Ja sain erittäin hyvää palvelua Vantaan kaupungilta molemmista palvelupisteistä (kuntatekniikan keskus ja kaavoituksen asiakaspalvelu).

Näin ne asiat etenevät. Hitaasti, mutta varmasti. Tai etenenminen on itse asiassa paljon hitaampaa mitä olisin talvella vielä kuvitellut. Ensimmäisen kesän tavoite oli ensin saada talo valmiiksi vesikattoon asti, jolloin se olisi vielä runkoleijonalla päällystetty talven yli seuraavaa kevättä odottamaan. Jos nyt kuitenkin käy niin, että rakentamisen aloittaminen viivästyy oleellisesti, rakentamisen voi ensimmäisen kesän jälkeen pysäyttää myös kellarin valmistumisen jälkeen, siihen tilaan kun ensimmäisen kerroksen päälle nostetaan ontelolaatat välipohjaksi. Puutavaraa voi alkaa lisäämään sitten seuraavana keväänäkin, jos näyttää siltä, että vesikattoon asti ei ehdi enää millään. Tosin koolaukset tekee kyllä aika nopeasti pystyyn. Ehkä kuukaudessa?