Eikö keisarilla olekaan vaatteita? Asiaa maalämmöstä

Otsikkoni tulee Hans Christian Andersenin sadusta, jossa keisari palkkaa vaatturin räätälöimään itselleen uudet vaatteet. Tarina menee näin:

”Keisari tilaa itselleen uudet vaatteet, mutta vaatturi päättää huijata keisaria ja pyytää materiaalikustannuksiin ja palkkioksi paljon rahaa. Vaatturi ei tee ollenkaan vaatteita ja väittää keisarille vaatteiden näkyvän vain älymystölle. Tyhmät ja virkaansa pätemättömät eivät näkisi vaatteita ollenkaan. Näin ollen keisari ajattelee tämän olevan tosi hyvä juttu, kun hän saisi heti tietää, ketkä eivät olisi kykeneviä tehtäväänsä. Keisari ei itsekään näe vaatteita, mutta päättää olla puhumatta asiasta, koska pelkää muiden toteavan hänet kyvyttömäksi tehtäväänsä. Lopulta keisari sovittaa peilin edessä vaatteitaan ja hienoa laahusta. Laahuksen kantajatkin ovat tarttuvinaan kankaaseen, mitä he eivät oikeasti löydä. Kaikki kuitenkin ihailevat kovaan ääneen kauniita kankaita ja niiden kuvioita. Sitten joukko lähtee kulkueeseen kaupungin keskustaan, missä ihailu jatkuu kunnes pieni lapsi huutaa, ettei keisarilla ole ollenkaan vaatteita…”

Nykyisin on tapana ajatella, että jos on vähänkin suurempi talo, niin maalämpö kannattaa aina laittaa uusiinkin taloihin. Seuraavassa esitän laskelman, jonka lopputuloksen pohjalta rohkenisin olla eri mieltä, jos asiaa tarkastelee pelkästään euromääriä ja investoinnin kannattavuutta arvioimalla. Toki maalämpöön ja kaikkiin muihinkin lämmitysmuotoihin liittyy myös paljon ei-euromääräisiä juttuja, jolloin jokainen tietysti valitsee omien mieltymystensä mukaisesti, tässä blogissa vähän plus/miinus -listoja eri lämmitysmuotoihin liittyen myös muuten kuin pelkästään euromääräisesti tarkasteltuna:

http://sydanpuutajafoljareita.blogspot.fi/2015/01/lampoa-taloon.html

Miksi maalämpö sitten on niin hirveän suosittu, jos se ei oikeasti olisi taloudellisesti järkevää? Ympäristön näkövinkkelistä se toki on järkevää, sitä ei voi kiistää.

Maalämmön myyjillä on usein tapana tehdä kannattavuuslaskelmia, joilla ostaja saadaan vakuuttuneeksi investoinnin järkevyydestä. Maalämmön myyjät osaavat kovilla energian hintojen nousukertoimilla laatia laskelmat, joilla jo pelkästään energian yksikköhintojen nousuun perustuen lasketaan investoinnille hyvinkin lyhyet takaisinmaksuajat.

No mitenkäs tässä nyt sitten kävikään? Oikeasti kukaan ei voi tietää energian hintoja pitkälle tulevaisuuteen, koska ennustaminen – erityisesti tulevaisuuden ennustaminen on loppupeleissä tosi vaikeaa. Sähkön hinnat ja raakaöljyn hinta sahaavat edestakaisin ihan miten sattuu niin kuin pörssikurssit. Menneisyyden perusteella ei voi aina ennustaa tulevaisuutta, ja myös seuraavan lauantain lottonumerot tiedetään varmuudella vasta sitten, kun ne on nähty.

Heinäkuussa 2008 raakaöljyn hinta kävi korkeimmillaan 147,50 dollarissa tynnyriltä. Tällä hetkellä tynnyrillisen samaa öljyä saa ostaa 45 dollarilla, eli indeksikorjattuna ihan samalla rahalla mitä 1970-luvun alussa eli 45 vuotta sitten:

http://www.macrotrends.net/1369/crude-oil-price-history-chart

Tämän päiväinen öljyn hinta, samoin kuin heinäkuun 2008 hintapiikki ovat tietysti hetkellisiä ilmiöitä, mutta aika fakiiri pitää olla, jos nyt tuota öljyn hinnan kehitystä kuvaavaa käppyrää haluaisi piirtää vaikka 10 vuotta tästä eteenpäin? Sähkön hintaankin on luvattu lähivuosille pudotusta, mutta aika näyttää miten käy – tämä on ihan niin kuin lottonumerot, eli varmuudella tuleva kehitys tiedetään vasta sitten, kun se on nähty.

Tällä kertaa en pyri osoittamaan, etteikö maalämpö noin yleensä ottaen olisi kannattava ja hyvä sijoitus. Sellaisen väitteen esittämiselle minulla ei ole vielä riittävästi dataa (mutta kohta voi olla, nyt on vasta 4kk asuttu uudessa talossa). Haluan kuitenkin omilla laskelmillani herättää keskustelua, että kannattaako maalämpö myös uusissa taloissa, jotka jo nykyajan rakennusmääräyksistä johtuen muutenkin kuluttavat hyvin vähän energiaa?

On varmasti totta se, että maalämmöllä saadaan vuosittainen sähkönkulutus hyvin alhaiselle tasolle, eli isokin talo pärjää noin 10-11.000 kWh sähkömäärällä koko vuoden. Mutta onko tässä nyt kuitenkin käynyt monessa tapauksessa niin, että onkin saatu säästöä kustannuksista välittämättä? Jolloin investoinnin todellinen takaisinmaksuaika voi olla hyvinkin pitkä. Sillä ei ne samat talot olisi ehkä sittenkään ilman maalämpöä kuluttaneet ihan niin paljoa, mitä maalämpöpumpun myyjä on omissa laskelmissaan väittänyt.

Laskelmat voivat heittää häränpyllyä ainakin kolmesta eri syystä.

Ensinnäkin laskelmat pohjautuvat viimeisen 20 tai 30 vuoden säätilastoihin. Nimenomaan näin ei pitäisi laskea, koska mennyt aika ei koskaan enää palaa. Sen sijaan pitäisi katsoa 30 vuotta tulevaisuuteen. Nyt menossa oleva lauha talvi 2015 ei todennäköisesti ole lajissaan viimeinen.

Toinen asia missä laskelmat menee helposti metsään, on energian hintojen nousun arviointi. Menneisyyteen katsomalla nousu on toki ollut kovaa – varsinkin kaukolämmön osalta, mutta tulevaisuuden suhteen emme silti varmuudella tiedä mitään 100% varmasti. Tässä muuten linkki kaukolämmön hintoihin – hinnat ja hintojen muutokset voivat vaihdella kaupungista riippuen ihan miten sattuu (kaukolämmössä on aina poliittinen riski – jos ei kehdata nostaa kunnallisveroäyriä, nostetaan sitten kaukolämmön hintaa – kaupungin kassaan on rahaa kuitenkin jostain aina saatava):

http://koti.ts.fi/asuminen/turku-energia-korotti-eniten-kaukolammon-energiamaksua/

Ja vielä kolmaskin virhe voi sattua, kun lasketaan ja arvioidaan talon energian kulutuksen kokonaistarpeita rakenteiden perusteella laskennallisesti. Jos oletetaan, että tehdään 2 samanlaista taloa, ja toisessa niistä rakentaja tekee talon itse itselleen (tai on ainakin valvomassa ja hommassa mukana), ja tekee villoitukset hyvinkin huolellisesti. Toisessa taas sama määrä villaa läiskitään seiniin urakkapalkalla ja käytännössä ihan melkein miten sattuu. Villojen väliin tulevan muovin teippauskin voi mennä urakkapalkalla ihan miten sattuu.  Uskoisin, että näiden kahden identtisen talon välillä on eroja energian kulutuksen suhteen. Tämä pitäisi myös maalämpöpumpun mitoitusta arvioitaessa huomioida, mutta eihän sitä voi mitenkään tietää, kun talossa ei ole asuttu, ja todellista dataa ei ole.

Haluaisinkin nyt herättää ajatuksia siitä, että jos uudet talot nykyisten energiamääräysten aikana kuluttavat muutenkin aika vähän energiaa, niin kuinka paljon neliöitä tai kuinka paljon energian säästöä pitäisi saada syntymään, jotta matemaattisesta tulokulmasta maalämpöä voitaisiin pitää kannattavana sijoituksena uuteen pientaloon? Tai kuinka paljon sitä energian säästöä uusissa taloissa loppupeleissä sitten tulee ihan käytännössä… Meillähän tässä on nyt itselläkin parasta aikaa vähän niin kuin kokeilu päällä. Tosin alun perin ei pitänyt kokeilla mitään. Lykkäsin maalämmön asentamista vain pelkästään siitä syystä, että tarkoitukeni oli hyödyntää kotitalousvähennykset asumisaikana. Mutta nyt yllätyin siitä, että sähköä on kulunut niin vähän.

Nyt tähän mennessä asumista meillä on siis takanapäin 4kk (lokakuun alku -> tammikuun loppu). Sähköä on mittausten perusteella kulunut tällä aikajaksolla yhteensä 7004 kWh ja polttopuita arvioni mukaan noin 5 kuutiota, joka vastaa energia-arvoltaan noin 5000 kWh (rakentamisesta jäänyttä kuusipuuta laudan pätkinä). Näistä tulee yhteensä 12.000 kWh neljälle kuukaudelle.

Tammikuussa 2015 sähköä meni 1648 kWh ja kelien jatkuessa samanlaisena helmikuun lasku ei tästä oleellisesti poikkea. Eli 5 kylmän kuun sähkölaskuksi tulee noin 8500 kWh, josta voin arvioida kokovuoden olevan 20400 kWh, jos sähkönkulutus jatkuu eteenpäin ihan samana. Ja tähän päälle polttopuista saatu 5000 kWh, niin koko vuoden kulutus ja sähkön tarve tässä talossa menee tasolle 25000 kWh, jos takkoja ja polttopuita ei olisi lainkaan käytetty.

Miten tilanne olisi toisin, jos meillä olisi ollut maalämpöpumppu jo alusta alkaen? Ehkäpä tässä toisessa blogissa voisi olla meille sopiva verrokkitalo:

http://heimerakennetaan.blogspot.fi/

Minulle ei ihan täysin selvinnyt, mikä on ”Hei me rakennetaan” -blogissa olevan talon tarkka kokonaispinta-ala (siis se on 198m2 + kellari), ja meillä pinta-ala on kellari mukaan luettuna 241m2. Heidän talonsa ominaiskulutus on 54 kWh/m2/vuosi, ja minulla on mutu-tuntuma, että meillä se olisi suurempi – joten vaikka tekisin mitä, en voi saa omaa sähkölaskua edes maalämpöpumpulla pienemmäksi, mitä se on tuolla toisen blogin talossa, eli tasolle 11000 kwh/vuosi voisin minäkin ehkä jotenkin päästä, mutta en yhtään sen alle.

Silloin kannattavuuslaskelmat menee meidän talon osalta näin:

Lähtötilanteena meillä 25000 kWh vuosikulutus (rakennusluvan liitteenä olleissa energiaselvityksissä laskennallinen kulutus oli meillä 29187 kWh/vuosi, mutta lauhasta talvesta tai huolellisesta villoituksesta johtuen tähän lukuun ei ehkä ihan nyt päästä).

Jos maalämpöpumpun avulla päästäisiin tasolle 11000 kWh/vuosi, niin säästöä tulee vuosittain 14000 kWh. Meille yösähkö maksaa siirto- yms. kuluilla lisättynä 6,55 senttiä per kWh ja päiväsähkö vastaavasti 9,25c / kWh. Yösähkön osuus kulutuksesta on 65% joten keskimäärin sähkö maksaa meille nyt 7,495 senttiä per kWh. Joten 14000 kWh säästö vuosittain olisi euroiksi muutettuna 1049,30 euroa per vuosi. Miten suuri investointi tällä säästöllä pitäisi kuolettaa? Otetaan ihan konkreettinen luku, eli meidän taloon kysytty, ja saatu maalämpötarjous (se paras tarjous) laskennan pohjaksi: (EDIT 16.2.2015 – tässä kappaleessa ollutta laskentavirhettä on korjattu – katso artikkelin alareuna)

MAALÄMPÖPUMPPU Vaillant geoTHERM VWS 101/2 10,4 kW
Sisältää 6kW sähkövastukset (en tarvitse, nämä minulla jo on)

LÄMPÖKAIVO / LÄMMÖNKERUUPUTKET
PORAKAIVO 200m
– Energiareiän kallioon ja kolme metriä teräsputkitusta, jota tarvitaan porauksen alussa, lisämetrit 65€/m
– Maapiiriputkipari energiareikään upotettuna ja maalämpönesteellä täytettynä (altia naturet)
– Energiahatun energiareiän päähän
– Vaakaputkipari eristettynä, maahan kaivettuna ja sisälle vietynä 5 metriä, lisämetrit 50€/m
– Muovikaivo maalämpöreiän suojaksi
– Porausjätteen keräys ja poisvienti
– 25 litran kannun maalämpönestettä vaakaputkiston täyttöön (altia naturet)
– Jos porauspakettiin tarvitaan muutoksia, veloitamme niistä porausehtojen mukaisesti, muut lisätyöt 60€/h
– Työmaalla tulee olla vesipiste ja sähköliitäntä. Niiden tuomisesta työmaalle sovitaan ja laskutetaan erikseen.

MAALÄMPÖPUMPUN ASENNUS
Työt, asennus käyttövalmiiksi:
Maalämpöpumpun paikoilleen kanto
Maalämpöpumpun kytkennän maalämmön keruupiiriin
Maalämpöpumpun kytkennän lämmitysverkkoon
Maalämpöpumpun ja varaajan käyttövesikytkennän
Maalämpöpumpun sähkökytkennän
Maalämpöpumpun käyttöönoton ja käyttöopastuksen

Tarvikkeet:
Paisunta-astia, varoventtiili, painemittari, täyttöventtiili, täyttöryhmä, putket , sähkötarvikeet, liittimet ja muut putkitarvikkeet
Tarjous sisältää 3m maapiirin putkitusta sisätiloissa, ylimenevistä metreistä veloitamme 75€/m
TARJOUKSEN HINTA YHTEENSÄ SIS. ALV 23% 17.550,00 €

Tarjous sisältää kotitalousvähennyskelpoista poraus ja asennustöiden osuutta 8450,00€
Tarjous sisältää laitteiden ja tarvikkeiden osuutta 9100,00€

Tämä tarjous on saatu 7.1.2013 ja tässä kohtaa voisi ajatella myös niin, että jos silloin olisi vaan pitänyt tilata koko paketti, kun sen näin halvalla olisi saanut? Tosin silloin olisi jäänyt tuo 8450 euron kotitalousvähennys kokonaan pois, koska rakentamisaikana (joka jatkuu yhä vieläkin), ei voi kotitalousvähennystä käyttää. Tai voihan sitä aina kokeilla käyttää, mutta jos tulee pistokoe, ja jää veropilpistä kiinni, sitten tuo mahdollisesti saatu verotushyöty poistuu, ja voi tulla vielä sanktiot päälle…

Mutta siis kotitalousvähennys huomioiden tämän paketin hinta olisi 2 vuotta sitten ollut 17550-8450=9100 euroa. Yhdelle vuodelle ei tietystikään mahdu kotitalousvähennyksiä enempää kuin 4500€ per verovuosi, mutta hankkeen voi ajoittaa vuoden vaihteeseen niin, että porareikä joulukuussa, pumpun asennukset tammikuussa, ja silloin kahdelle verovuodelle voi laittaa max. 9000 euroa, kuittien päivämäärän mukaisesti.

Unohdetaan nyt tuo kotitalousvähennys kuitenkin hetkeksi, koska se menetelmä ei ole käsittääksni uudistaloissa ollut kovin yleisesti käytössä (että maalämmön asennusta lykättäisiin parin vuoden päähän sen jälkeen, kun lopputarkastus on pidetty). Ja täytyy investointien kannattavuuslaskelmissa luonnollisesti olla jotain muutakin pohjaa, kuin yhteiskunnan verovähennykset – pelkillä verovähennyksillä me ei saada Suomea nousuun, koska kansakunta ei pelkillä verovähennyksillä ja tulonsiirroilla voi elää (muuta kuin velaksi).

Nyt siis investoinnin arvona on/oli 17550 euron paketti, ja se pitäisi kuolettaa 1049,30 euron vuosittaisella säästöllä. Taskulaskimen mukaan aikaa kuluu 16,7 vuotta, eli rahoilleen saisi tässä laskelmassa 6%:n tuoton, jos ei huomioi lainkaan inflaatiota, eikä sitä, että tulevaisuuden raha tai saatu säästö jossain 16 vuoden päässä ei ole ollenkaan saman arvoista rahaa kuin tämän päivän raha. Sama juttu, jos katsottaisiin 16 vuotta menneisyyteen: silloinkin oli meillä ihan eri hintatasot, palkkatasot ja rahan arvo ihan eri kuin nyt. Mutta ei hullumpi lopputulos kuitenkaan. Kyllä noin 6%:n tuotto nykypäivänä on ihan hyvä.

Itse en kuitenkaan tällaiseen tuottoon nyt pääse, kun meidän talossa on takka ja sitä myös käytetään. Nyt siis oma tilanteeni on se, että sähköä on tähän mennessä käytetty 4 kuukauden aikana vain 7004 kWh, ja sähköä ei missään nimessä tule kulumaan vuositasolla lähellekään 25000 kWh; polttopuun käytöstä johtuen.

Sen sijaan 7004 kWh:n pohjalta voidaan laskea, että tällä menolla meidän sähkönkulutus tulee olemaan vuositasolla noin 15000 kWh. Ja tästä luvusta maalämpöpumppu ei mitenkään voisi ottaa pois edellisen laskuesimerkin pohjana ollutta 14000 kWh (jolloin vuosikulutukseksi jäisi enää 1000 kWh, ja se ei riitä koko vuoden kotitaloussähköön = elektroniikka, pyykinpesu, ruuanlaitto, IV-laitteet ja muu pohjakuorma).

Sen sijaan lopputuloksena olisi edelleenkin se sama noin 11000 kWh -tason vuosikulutus, jolloin sähkön säästöksi jää vuositasolla meidän talon tapauksessa enää 15000 – 11000 = 4000 kWh, ja sen kun muuttaa euroiksi nykyisellä sähkön hinnalla, niin säästöä saisi vuodessa enää 299,80 euroa. Ja tällä säästöllä kun lähtee laskemaan, että kauanko kestää kuolettaa 17550 euron investointi maalämpöön, niin takaisinmaksuajaksi tulee huimat 58,5 vuotta.

Ja tämä se meidän tilanne nyt on. Eli 58,5 vuoden aikana maalämpölaitteisto olisi ajettu loppuun jo moneen kertaan (kalliossa oleva 5000 euron arvoinen porareikä lienee kylläkin ikuinen), mutta ei näistä laskelmista nyt saa maalämpöä kannattamaan millään lailla?

Laskinko jossain kohdassa jotain väärin?

Maalämmössä on toki vielä sekin hyvä puoli, että sen avulla saa kesäisin maakylmää käytännössä ihan ilmaiseksi (sen kun antaa kiertovesipumpun vaan pyöriä konvektorille, konvektori meillä jo on esiasennettuna porrasaukon seinälle). Mutta jos myydään konvektori pois, ja ostetaan tilalle ilmalämpöpumppu, niin se tekee kesällä saman viilennyksen, eikä sähkölasku siltä osin ole montaakaan kymppiä. Lisäksi ilmalämpöpumppu tienaa itse ne rahat keväällä ja syksyllä, kun sekin osallistuu silloin talon lämmitykseen. Talven kovissa pakkasissa ilmalämpöpumpusta ei ole mitään hyötyä. Jos sellaisia kovia pakkasia joskus vielä tulee.

Maalämpöpumppu sen sijaan ottaa lämpöä kalliosta kovallakin pakkasella. Tai ainakaan ei ole mitään teknistä estettä sille, että miksi ei ottaisi. Mutta tässä tuleekin sitten toinen kummallisuus vastaan, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että kovilla pakkasilla maalämpöpumppukaan ei tuota sitä mitä se tekniikkansa puolesta voisi tuottaa. Nimittäin maalämmön teholaskennassa sen tuottamat tehot rajoitetaan aina noin 85%:iin, jotta komppura kävisi pidempään aina kerralla, koska pätkittäinen käynti lyhentää kompuran käyttöikää.

Joten kovilla pakkasilla edes maalämpöpumppukaan ei saa lämpöä riittävästi maasta, jolloin taas joudutaan kylminä päivinä lämmittämään loppuosa suoralla sähköllä. Tämä muuten on yhteiskunnalle iso ongelma. Kylminä päivinä ja vain silloin tulee isot huiput sähkönkulutuksessa. Ne pitää paikata nopeasti käynnistyvillä hiilivoimaloilla. Ja se saastuttaa ympäristöä, ja vaikuttaa osaltaan ilmastonmuutokseen.

Tämän pohdinnan lopussa ympyrä sulkeutuu, eli on pakko kysyä jo alussa ollut kysymys, että eikös keisarilla olekaan lainkaan vaatteita? Jos olisin minäkin sen maalämpöpumpun jo rakennusvaiheessa asentanut, niin olisiko siitä minulle ollut aidosti jotain hyötyä, vai hämmästelisinkö minäkin nyt pieniä sähkölaskuja ja siinä luulossa, että se olisikin maalämpöpumpun ansiota?

Jäikö seinälle jo rakennusvaiheessa asennettu puhallinkonvektori muistuttamaan siitä, että taloon piti tulla maalämpö, ja sen jatkeeksi konvektorin kautta maaviileä? No ehkä se maalämpö joskus vielä tuleekin, onhan Suomessa kuitenkin kotitalousvähennys, ja sen jälkeen investoinnin hankintakuluksi jää enää noin 10 tonnia. Sen verran kannattaa joskus investoida vaikka talon myyntiarvon ja myyntiajan perusteella, vaikka siinäkään tilanteessa mikään muu matematiikka ei toimi (eli 58 vuoden takaisinmaksuaika puolittuisi 29 vuoteen, mikä sekään ei kannata).

Jäikö seinälle jo rakennusvaiheessa asennettu puhallinkonvektori muistuttamaan siitä, että taloon piti tulla maalämpö, ja sen jatkeeksi konvektorin kautta maaviileä? No ehkä se maalämpö joskus vielä tuleekin, onhan Suomessa kuitenkin kotitalousvähennys, ja sen jälkeen investoinnin hankintakuluksi jää enää noin 10 tonnia. Sen verran kannattaa joskus investoida vaikka talon myyntiarvon ja myyntiajan perusteella, vaikka siinäkään tilanteessa mikään muu matematiikka ei toimi (eli 58 vuoden takaisinmaksuaika puolittuisi 29 vuoteen, mikä sekään ei kannata).

EDIT 7.2.2015 klo 20:50

Teen vielä yhden laskelman – eli paljonko vuosittainen sähkönkulutus tarvitsisi olla, että meidän talossa maalämpöinvestointia voitaisiin pitää hyvänä investointina ja sitä voisi perustella takaisinmaksuajalla? Mikä olisi tarpeeksi lyhyt takaisinmaksuaika? Itse sanoisin, että 7-8 vuotta on aika hyvä – ja 10 vuottakin on vielä ihan OK. Mutta jos takaisinmaksuaika menee pitkälti päälle 10 vuotta, niin rahan arvo, mahdolliset korjaustarpeet yms. yllätykselliset seikat voivat tehdä investoinnin kannattavuuden epävarmaksi. Tältä pohjalta voidaan vaikkapa 10v takaisinmaksuaikaa lähtökohtana käyttäen laskea seuraavasti:

Maalämpöpaketin hinta = 17.550€ ja takaisinmaksu aika 10v
Vuosittainen sähkön säästö euroina oltava = 1755€
Tätä vastaava sähkön säästö = 1755€ / 0,07495€/kWh = 23415 kWh.

Jos lopputuloksena on sähkönkulutus 11000 kWh maalämmön kanssa, pitää lähtötason olla 23415 kWh suurempi, eli 11000 kWh + 23415 kWh = 34415 kWh vuosittain.

Eli kaikki talot – neliömäärin katsomatta – jos ne kuluttavat vähintään 34415 kWh vuosittain, ja jos niissä on vesikiertoinen lämmitys, niin vesi kannattaa lämmittää maalämmöllä, ja takaisinmaksuajaksi tulee tällöin tasan 10 vuotta. Tässä laskelmassa oletetaan, että ensimmäisen 10 vuoden aikana ei olisi mitään remonttitarpeita, tai sähkön lisäksi mitään muitakaan lisäkustannuksia. Lisäksi oletuksena on, että takkaa ei käytetä yhtään – koska jokainen takan käyttökerta nakertaa pois säästöpotentiaalia maalämpöpumpulta, eli mitä pienempi sähkölasku jää puiden polttamisen jälkeen, sen vähemmän maalämpöpumpulle jää säästettävää – ja silloin investoinnin kannattavuus heikkenee.

Me ei omassa talossa varmaan päästä millään tuohon 34415 kWh:n vuosikulutustasolle. Se tarkoittaisi meillä 142 W/m2 per vuosi (34415 kWh/241m2=142W/m2), ja normaali pientalo saa käyttää vain 120 W/m2.

(Matalaenergiatalo käyttäisi 60 W/m2, passiivitalo 20 W/m2 Etelä-Suomessa ja 30 W/m2 Pohjois-Suomessa).

Joten joudunko vetämään tästä sellaisen johtopäätöksen, että maalämpö ei meillä kannata, vaikka talo on aika iso, ja lähtökohtaisesti olen luullut, että se kannattaa? Tai kannattaa se silloin, jos takkoja ei käytetä lainkaan, ja jos on sitä mieltä, että takaisinmaksuajaksi tuleva 16 vuotta on ihan ok.

EDIT 9.2.2015

Vilkkaan keskustelun pohjalta ongelmaan on löytynyt ainakin osittainen ratkaisu – ja maalämpö saattaa sittenkin olla ihan viisas ja kannattava ratkaisu – jos tarkastelujakso vaan otetaan riittävän pitkäksi, vaikka koko talon elinkaaren pituiseksi, siis sadaksi vuodeksi.

Voi hyvinkin olla niin, että meidän talon tapauksessa ja nyt todetuilla energian vuosikulutuksilla maalämmön takaisimaksuaika on tulevaisuuden säätiloista riippuen todennäköisesti jotain 15-20 vuotta. Mutta sen jälkeen, kun maalämpöinvestointi on yhden kerran maksanut itse itsensä takaisin, sen jälkeen raskas alkuinvestointi ei enää paina laskelmissa, ja siitä eteenpäin maalämpö on hinnaltaan jo varsin kilpailukykyinen lämmitysmuoto. Eli tulevat sukupolvet saavat tämän lämmitysmuodon pääasiallisen hyödyn.

Sadan vuoden aika jänteelle on aika vaikea laskea tarkemmin säätiloja, energian hintoja tai mitään muutakaan, koska ei niitä tarkasti tiedä vielä kukaan – eli tämä asia jää jossain määrin ns. ”mutu-tuntuman” varaan.

Yhden vasta-argumentin uskaltaisin vielä tähänkin kohtaan esittää. Omasta mielestäni ei ole välttämättä järkevää sijoittaa rahojaan sellaiseen vaihtoehtoon, jossa alkuinvestoinnin takaisinmaksuaika on selvästi yli 10 vuotta, koska parempiakin vaihtoehtoja on nyt jo tarjolla. Nyt hetikin voi ostaa parilla tonnilla esim. ilmalämpöpumpun, joka maksaa melkoisella varmuudella itse itsensä takaisin ennen kuin se on ajettu loppuun. Tällöin hyödyn saa itse itselleen (eikä pelkästään omille lapsilleen tai lapsenlapsilleen). Maalämmön hinnalla saa 10 kpl ilmalämpöpumppuja paikalleen asennettuna, ja jos ne kestävät kukin yli 10 vuotta, niitä ei kaikkia talon elinaikana ensimmäisen 100 vuoden aikana edes tarvita. Eli rahaa jää säästöön, kun tarvitaan maalämpöä pienemmät pääomat ja lisäksi ei tule korkokuluja.

EDIT 16.2.2015

Nyt on sattunut sillä tavalla, että ihan näin halpaa sähköä ei taida saada ostettua mistään (?), ja näissä sähkönhinta + sähkön siirtohinta + sähköverot -laskentakaavoissa olikin sattunut omassa Excelissäni pieni virhe, eli korjataanpas laskelmia, kas näin:

Nyt tuolla ylhäällä lukee:
”Jos maalämpöpumpun avulla päästäisiin tasolle 11000 kWh/vuosi, niin säästöä tulee vuosittain 14000 kWh. Meille yösähkö maksaa siirto- yms. kuluilla lisättynä 6,55 senttiä per kWh ja päiväsähkö vastaavasti 9,25c / kWh. Yösähkön osuus kulutuksesta on 65% joten keskimäärin sähkö maksaa meille nyt 7,495 senttiä per kWh. Joten 14000 kWh säästö vuosittain olisi euroiksi muutettuna 1049,30 euroa per vuosi.”

Oikeasti pitäisi lukea:
”Jos maalämpöpumpun avulla päästäisiin tasolle 11000 kWh/vuosi, niin säästöä tulee vuosittain 14000 kWh. Meille yösähkö maksaa siirto- yms. kuluilla lisättynä 9,35 senttiä per kWh ja päiväsähkö vastaavasti 12,05c / kWh. Yösähkön osuus kulutuksesta on 65% joten keskimäärin sähkö maksaa meille nyt 10,295 senttiä per kWh. Joten 14000 kWh säästö vuosittain olisi euroiksi muutettuna 1441,30 euroa per vuosi.”

Samoin toinen kohta vaatii korjausta:

Nyt tuolla ylhäällä lukee:
Nyt siis investoinnin arvona on/oli 17550 euron paketti, ja se pitäisi kuolettaa 1049,30 euron vuosittaisella säästöllä. Taskulaskimen mukaan aikaa kuluu 16,7 vuotta, eli rahoilleen saisi tässä laskelmassa 6%:n tuoton…”

Oikeasti pitäisi lukea:
Nyt siis investoinnin arvona on/oli 17550 euron paketti, ja se pitäisi kuolettaa 1441,30 euron vuosittaisella säästöllä. Taskulaskimen mukaan aikaa kuluu 12,17 vuotta, eli rahoilleen saisi tässä laskelmassa 6%:n tuoton…”

Siis tuo 6%:n tuotto oli excel-virheestäkin huolimatta ihan oikein laskettu (virhe ilmeni vain vuosisäästön ja takaisinmaksuajan lopputuloksissa, sekä sähkön kokonaishinnassa).

Lopputulos ei myöskään oleellisesti muutu – oli takaisinmaksuaika sitten luokkaa 16 vuotta tai 12 vuotta, niin lopputulos on silti se, että näillä laskelmilla aika heikosti tämä kannattaa…

Jätetään vielä päätelmissä sen verran ovea raolleen, että mitä jos löytyisi vielä joku muukin virhe? Jokainen voi tietysti oman talonsa vuosikulutuksella ja omalla sähkön yksikköhinnalla tehdä omat tarkistuslaskennat.