Muurikivien leikkausta

Tänään pääsin vähän kokeilemaan muurikivien leikkausta timanttilaikalla. Hyvin se lähti sujumaan, vaikka se äärimmäisen pölyistä hommaa onkin.

Pitäisi myös hankkia lisää Airamin Easy Connect puutarhavaloja ja johtoja. Näitä valaisimia olisi tarkoitus sijoittaa muutamia myös kukkapenkkiin, mutta nyt minulla ei vielä niitä valoja ole tällä hetkellä. Joten tein muurikivien alle alitukset, että sieltä saan johdon vetää sitten perästä päin, kunhan ehdin ne valot ensin jostain hankkia. Se mitä olen ajatellut kukkapenkkiin sijoittaa, on juurikin samanlaiset kivivalot ja iso valkoinen pallo, jollaiset näkyvät mm. tässä toisessakin blogissa nurmikolle asennettuna:

http://www.coconutwhite.com/2014/11/pihavalaisimet-kuntoon-airamin-avulla.html

Putkialitus valaistusta varten muurikivien alitse ensimmäiseen kukkapenkkiin.

Putkialitus valaistusta varten muurikivien alitse ensimmäiseen kukkapenkkiin.

Putkialitus ensimmäisen ja toisen kukkapenkin välillä. Valaistus toteutetaan siis Airamin Easy Connect -puutarhavalaisimilla, mikä ainakin tällä hetkellä on paras ja helpoin systeemi mitä itse tiedän. Eli ensiksi - asennustöihin ei tarvita sähkömiestä. Toiseksi johtoja ei tarvitse kaivaa 70 cm syvyyteen - mikä esim. tämän alituksen tekemisessä olisi aika hikinen homma... Hiekka kun on vielä helposti lossaavaa ainesta.

Putkialitus ensimmäisen ja toisen kukkapenkin välillä. Valaistus toteutetaan siis Airamin Easy Connect -puutarhavalaisimilla, mikä ainakin tällä hetkellä on paras ja helpoin systeemi mitä itse tiedän. Eli ensiksi – asennustöihin ei tarvita sähkömiestä. Toiseksi johtoja ei tarvitse kaivaa 70 cm syvyyteen – mikä esim. tämän alituksen tekemisessä olisi aika hikinen homma… Hiekka kun on vielä helposti lossaavaa ainesta.

Vielä viimeinen tärytys. Pinta kasteltu ennen sitä paremman tamppautumisen onnistumiseksi ja pölyämisen estämiseksi. Rautatappien perusteella löydän alitusputkien päät, jolloin sähköpiuhan veto lampuille käy helposti.

Vielä viimeinen tärytys. Pinta kasteltu ennen sitä paremman tamppautumisen onnistumiseksi ja pölyämisen estämiseksi. Rautatappien perusteella löydän alitusputkien päät, jolloin sähköpiuhan veto lampuille käy helposti.

Ja sitten ei kun kiviä leikkaamaan. Timanttilaikalla se käy helposti, terä uppoaa betonikiveen erittäin pehmeästi. Vallikiven korkeus on 8cm. Myynnissä on myös 10cm korkeita kiviä, mutta niiden leikkaaminen on hankalampaa - tai sitten pitäisi timanttilaikan terän halkaisija olla todella iso.

Ja sitten ei kun kiviä leikkaamaan. Timanttilaikalla se käy helposti, terä uppoaa betonikiveen erittäin pehmeästi. Vallikiven korkeus on 8cm. Myynnissä on myös 10cm korkeita kiviä, mutta niiden leikkaaminen on hankalampaa – tai sitten pitäisi timanttilaikan terän halkaisija olla todella iso.

Ensimmäinen leikkaus suoritettu. Ja sepä kävikin nopeasti ja helposti.

Ensimmäinen leikkaus suoritettu. Ja sepä kävikin nopeasti ja helposti.

Ensimmäinen kerros kivistä kannattaa saada hyvin vaateriin ja kivet tasaisesti rinta rinnan. Seuraavat kerrokset onnistuu sitten siihen päälle jo helposti. Sen kun latoo vaan.

Ensimmäinen kerros kivistä kannattaa saada hyvin vaateriin ja kivet tasaisesti rinta rinnan. Seuraavat kerrokset onnistuu sitten siihen päälle jo helposti. Sen kun latoo vaan kivet paikoileen. Päädyissä toki joutuu leikkaamaan kivet timantilla, ja siinä menee tietysti oma aikansa.

Päädyissä kääntösäde on 50cm, jolloin kukkapenkin sisähalkaisijaksi tulee metri. Kivien oma leveys huomioiden kukkapenkin kokonaisleveys on 132 cm. Ainakin ensimmäisen kerroksen tasolla. Ylöspäin mennessä muurikivet vähän kallistuvat sisään päin.

Päädyissä kääntösäde on 50cm, jolloin kukkapenkin sisähalkaisijaksi tulee metri. Kivien oma leveys huomioiden kukkapenkin kokonaisleveys on 132 cm. Ainakin ensimmäisen kerroksen tasolla. Ylöspäin mennessä muurikivet vähän kallistuvat sisään päin.

Tälle viikonlopulle oli niin paljon muutakin menoa, että nyt en ehtinyt vielä tämän pidemmälle. Mutta onneksi vielä on kesää jäljellä... Ja nyt kun ollaan jo päästy asumaan, niin enää ei ole mihinkään mikään kiire.

Tälle viikonlopulle oli niin paljon muutakin menoa, että nyt en ehtinyt vielä tämän pidemmälle. Mutta onneksi vielä on kesää jäljellä… Ja nyt kun ollaan jo päästy asumaan, niin enää ei ole mihinkään mikään kiire.

Vaikka nyt en montaakaan kiveä vielä leikannut, niin kivipölyä kyllä näyttää tulevan runsaasti... Tässä kuvassa näkyvä kaivonkansi on muuten edellisten asukkaiden jättämä ja tontilta löytynyt. Samalla tontilla on ollut joskus aikaisemminkin talo, aina 1980-luvulle saakka.

Vaikka nyt en montaakaan kiveä vielä leikannut, niin kivipölyä kyllä näyttää tulevan runsaasti… Tässä kuvassa näkyvä kaivonkansi on muuten edellisten asukkaiden jättämä ja tontilta löytynyt. Samalla tontilla on ollut joskus aikaisemminkin talo, aina 1980-luvulle saakka.

 

Pihakivet saapuivat

Tänään tuli heti aamu seiskaksi kivitoimitus, eli meille tuli Taloon.comista Roomankivet pihaan, siis tällaiset:

http://www.taloon.com/roomankivet-60-mm-kivisarja-5-eri-kokoa-harmaa/LKK-531803/dp

Minulla on vasta kaksi tilauskokemusta Taloon.comista – ja täytyy sanoa että hienosti homma pelaa. Ekalla kerralla tilasin GSM-kameran, ja kuljettaja soitti juuri hetkeä ennen kuin oli tuomassa sitä. Olin pistänyt toimitusosoitteeksi kotiosoitteeni, mutta kun vastasin puhelimeen töissä niin sovittiinkin sitten niin, että se kamera toimitettiin työpaikalle. Aika joustavaa palvelua!

Tällä toisella tilauskerralla, kun ensin tilasin pihakivet ja niille reunakivet, niin sattuikin niin että olin tilannut vahingossa vain yhden reunakiven. Taloon.comista soittelivat ja tarkistivat, halusinko varmasti vain yhden – ja silloin selvisi, että ei kun halusin siis yhden lavan. Ja asia korjattiin kuntoon. Minusta hienoa palvelua tämäkin, että viitsivät soitella perään – eikä vaan pokkana toimiteta tilauksen mukaisesti yhtä yksittäistä reunakiveä, että ole hyvä vaan – tällaiset olet tilannut… (ja pidä tunkkisi)

Eikä tämä itse asiassa vielä tähän lopu. Kun olin tilannut ne pihakivet ja kun olin saanut siihen liittyen myös pihakivien reunakivien määrät säädettyä kohdalleen (eli yksi kpl muuttui yhdeksi lavaksi, niin kuin olin alun perin ajatellutkin), niin sitten aloin miettiä että täytyyhän minun kuitenkin asentaa kukkapenkkien muurikivet ennen kuin voin pihakiviä alkaa laittamaan siihen ympärille. Eli ei se oikein onnistukaan niin päin, että ensin laittaisin pihakivetyksen, ja sitten vasta pengerryskivet.

Joten tilasin sitten erikseen vielä ne vallikivet eli näitä 5 lavaa:

http://www.taloon.com/muurikivi-300x320x80-mm-pari-suora-harmaa/HB-MUURI-80-H/dp?nosto=nosto_0000_katsoimyos&openGroup=7239

Ja taas kului hetken verran ja Taloon.comista soitettiin – nyt sillä asialla, että he kysyivät tilinumeroani, sillä eri tilaukset oli mahdollista yhdistää, ja siten säästää rahtikuluissa pikkuisen, joten sain melkein sata euroa rahaa takaisin. Aika hyvää palvelua taaskin! Yleensä rautakauppojen kanssa olen tottunut siihen, että kerran maksettu raha on aina mennyttä rahaa. Tai sitten jos palautat jotain, pitää ottaa saman rahan edestä jotain muuta tavaraa tilalle.

Mutta nyt sitten olisi kaikki kivet pihassa – nyt vaan pitää laittaa ne paikoilleen. Ja toki tasoittaa ja täryttää ja siivota pihaa ennen sitä. Ja tähän kaikkeen taitaakin sitten kulua koko kesä, mutta ei se mitään – pikkuhiljaa edetään.

Tässä kuitenkin kuvia tältä aamulta:

Tänään aamulla klo 6:56. Tässä 20 kollia odottaa purkamista. Taas pitkästä aikaa sai herätä raksaamisen merkeissä vähän aikaisemmin aamulla. Aikoinaan sitä jo tottuikin siihen, että ensin seiskaksi rautakauppaan ja sitten kasiksi töihin. Joka aamu.

Tänään aamulla klo 6:56. Tässä 20 kollia odottaa purkamista. Taas pitkästä aikaa sai herätä raksaamisen merkeissä vähän aikaisemmin aamulla. Aikoinaan sitä jo tottuikin siihen, että ensin seiskaksi rautakauppaan ja sitten sen jälkeen kasiksi omiin töihin. Joka arkiaamu.

Osa kolleista oli myös peräkärryssä - kaikki eivät mahtuneet vetoautoon. Kuormakirjan mukaan rahdilla oli painoa yhteensä 26 tonnia.

Osa kolleista oli myös peräkärryssä – kaikki eivät mahtuneet vetoautoon. Kuormakirjan mukaan rahdilla oli painoa yhteensä 26 tonnia.

Hienosti meni kivet tontille Hiabin jatkovarrella, vaikka taas piti olla kadulla olevien johtojen kanssa tosi tarkkana.

Hienosti meni kivet tontille Hiabin jatkovarrella, vaikka taas piti olla kadulla olevien johtojen kanssa tosi tarkkana.

Siinä ne nyt nököttävät naapurin kiviaidan vieressä - tässä siis 18 kollia, pari kollia on toisessa paikassa. Tämä kuva otettu yläparvekkeen laidan yli (ja siksi kuvan oikeassa laidassa näkyy vesiränni).

Siinä ne nyt nököttävät naapurin kiviaidan vieressä – tässä siis 18 kollia, pari kollia on toisessa paikassa. Tämä kuva otettu yläparvekkeen laidan yli (ja siksi kuvan oikeassa laidassa näkyy vesiränni).

Tässä kukkapenkin pengertämisen muurikiviä.

Tässä kukkapenkin pengertämisen muurikiviä ja vähän muutakin tillbehööriä.

Polttopuitakin olen tänään ehtinyt tekemään, tosin tämä kasa ei syntynyt kokonaan tämän päivän aikana. Ja puuta riittää, eli tältä osin työt sen kun jatkuvat.

Polttopuitakin olen tänään ehtinyt tekemään, tosin tämä kasa ei syntynyt kokonaan tämän päivän aikana. Ja puuta riittää, eli tältä osin työt sen kun jatkuvat.

Roomankivet näyttää siis tältä. Laidoilla ladontakuviota pystyy muuttamaan niin, että pihaan ei jää suoria linjoja.

Roomankivet näyttää siis tältä. Laidoilla ladontakuviota pystyy muuttamaan niin, että pihaan ei jää suoria linjoja.