2 istutusallasta valmiina

Istutusaltaat valmiina.

Istutusaltaat valmiina. Tällaiset niistä nyt sitten tuli.

Yllä olevassa kuvassa lopputulos – katsotaanpa vielä välivaihekuvatkin, että mitä tässä viime aikoina on tapahtunut istutusaltaille:

Istutusallas täytetty mullalla. Täytön ajaksi otin Airamin Easy Connect -puutarhavalojen johdon reunan yli. Loppupelissä ne on mullan alla ihan vaan pari-kolme senttiä, eli sen verran että eivät juuri ja juuri näy.

Istutusallas täytetty mullalla. Täytön ajaksi otin Airamin Easy Connect -puutarhavalojen johdon reunan yli. Loppupelissä ne ovat mullan alla ihan vaan pari-kolme senttiä, eli sen verran että eivät juuri ja juuri näy.

Lamput ja johdot saatu paikoilleen altaaseen.

Lamput ja johdot saatu paikoilleen altaaseen.

Valojen testausta iltahämärissä.

Valojen testausta iltahämärissä.

Kasvien istutus käynnissä. Mäyräkoiramme Ronja auttaa kuoppien kaivamisessa. Tuohon kaivuukohtaan nimittäin oikeasti tarvitaan kuoppa Kartiotuijaa varten. Tein vähän lapion pistolla alkua, ja Ronja jatkoi siitä sitten eteenpäin...

Kasvien istutus käynnissä. Mäyräkoiramme Ronja auttaa kuoppien kaivamisessa. Tuohon kaivuukohtaan nimittäin oikeasti tarvitaan kuoppa Kartiotuijaa varten. Tein vähän lapion pistolla alkua, ja Ronja jatkoi siitä sitten eteenpäin…

Pari ensimmäistä Kartiotuijaa paikoillaan. Nyt istutusaltaan kyljessä oleva valo kohdistuu Tuijaan. Tälle puolelle istutusallasta tulee siis autopiha, jolloin Tuijat jäävät kivipihan kasveiksi.

Pari ensimmäistä Kartiotuijaa paikoillaan. Nyt istutusaltaan kyljessä oleva valo kohdistuu Tuijaan. Tälle puolelle istutusallasta tulee siis autopiha, jolloin Tuijat jäävät kivipihan kasveiksi. Kartiotuijan pitäisi jäädä pienikasvuiseksi ja tuuheaksi. Nämä eivät erityisen tuuheita (vielä?) ole, mutta jospa ne sitten tuuheutuvat vuosien saatossa…

Valmista tuli - ja kaikki istutukset ovat paikoillaan. Molempien istutusaltaiden istutukset ja valaistukset ovat symmetrisiä toisiinsa nähden. Kiipeilijäkasviksi valittiin viinirypäle, sen jälkeen tulee kirsikkapuut, sitten iso pallovalaisin, sen jälkeen muut kukat.

Valmista tuli – ja kaikki istutukset ovat paikoillaan. Molempien istutusaltaiden istutukset ja valaistukset ovat symmetrisiä toisiinsa nähden. Kiipeilijäkasviksi valittiin viinirypäle, sen jälkeen tulee kirsikkapuut, sitten iso pallovalaisin, sen jälkeen muut kukat.

Tältä näyttää hämärässä.

Tältä näyttää hämärässä.

Vähän niin kuin "Etelän" lomareissujen tunnelmaa?

Vähän niin kuin ”Etelän” lomareissujen tunnelmaa?

Valaistus alkuillasta.

Valaistus alkuillasta. Taivas on vielä vaalea.

Kunhan nämä tästä vähän vielä kasvavat, niin lamput jäävät kasvien lomaan puoliksi piiloon...

Kunhan nämä istutukset tästä vähän vielä kasvavat tulevina vuosina, niin lamput jäävät kasvien lomaan puoliksi piiloon…

Sama toisesta suuntaa.

Sama toisesta suuntaa.