Alkuvaikeuksia lattian pinnoituksen kanssa

Tällä viikolla oli suunnitelmissa seurailla massalattian asentamista. Mutta siinä hommassa ei päästykään tällä kertaa alkua pidemmälle – ensi viikolla sitten uusi yritys.

Kodinhoitohuoneen lattiaa ehdittiin jo hiomaan massalattian asennusta varten, mutta siinä yhteydessä huomattiin, että se onkin toisesta reunastaan monin paikoin kopo. Pintavalussa oli mennyt jotain pieleen, ja se ei ollut tarttunut kunnolla. Joten ei sitten muuta kuin piikkaamaan, melkein puolet lattiaa poistettiin, toinen puoli oli lujasti kiinni:

Kodinhoitohuoneen lattia hetki sitten. Kopot kohdat on piikattu pois.

Kodinhoitohuoneen lattia hetki sitten. Kopo alue on piikattu kauttaaltaan pois.

Tänä iltana lattia on valettu uudelleen, eli taas odotellaan kuivumista…

Sähkötöissä on aloitettu loppuasennukset, eli laitetaan pistorasiat, katkaisijat ja himmentimet paikoilleen. Ostoksilla käytiin Vantaan Bauhausissa ja K-rauta 75:ssä.

Sähkötarvikeostoksilla Vantaan Bauhausissa ja K-rauta 75:ssä. K-raudan asiakaskortilla saa sen verran alennusta, että sen jälkeen tuotteen hinta on euron tarkkuudella ihan sama kuin mitä on Bauhausin hyllynreunahinta.

Sähkötarvikeostoksilla Vantaan Bauhausissa ja K-rauta 75:ssä. K-raudan asiakaskortilla saa sen verran alennusta, että sen jälkeen tuotteen hinta on euron tarkkuudella ihan sama kuin mitä on Bauhausin hyllynreunahinta.

Ostokset purettuna lattialle.

Ostokset purettuna lattialle.