Pihakivissä pientä edistystä

Välillä on tullut reissattua mm. Virossa ja arkipäivät kuluvat tällä hetkellä töissä. Iltaisin kuitenkin aina muutama tunti töiden jälkeen ehtii latoa roomankiviä autopihalle. Joten pientä edistymistä tällä saralla on tapahtunut. Myös vaimon veli kävi parina iltana vähän auttamassa.

Roomankiviä on tilattuna 20 lavaa – ja näistä 8 lavaa on nyt mennyt, 12 lavaa on vielä jälkellä. Toisin sanoen 3072 kiveä on nyt asennettuna pihaan.

En ole enää jaksanut linjanaruja viritellä, enkä kokoamisohjeita katsella. Homma on alkanut sujua – ja tietysti hyvänä apuna siinä sekin, että ensimmäiset linjat tuli linjanaruilla vedettyä hienosti suoraan linjaan ja suoraan kulmaan. Näihin linjoihin on nyt helppo tukeutua, eikä ohjausnaruja enää tarvita.

Ihan mukavaa ja luovaa hommaa tämä kivien latominen on ollut. Roomankivien kuvio on epäsäännöllinen sekamelska, joka ei ala mistään, eikä se lopu mihinkään. Suoria linjoja ei ole, joten helposti voi kokea onnistumisen iloa, jos vaan saa pohjat tasaiseksi ja oikeaan suuntaan kaltevaksi. Siinä on hyvänä apuna 5 metrinen pattinki ja pitkä vatupassi. Tässä kuvia tältä iltaa.

SAM_5586

SAM_5587

SAM_5588

SAM_5589

Roomankivien asennusta

Rooman kivien asentamisessa on nyt kolmas päivä menossa. Homma on lähtenyt hyvin käyntiin ja on jo alkanut sujua. Se on samalla myös luovaa puuhaa, jossa yhtenä sudenkuoppana on sekin, että aina voi keksiä vähän paremman asennuskuvion, jolloin jos jää säätämään liian pitkäksi aikaa, niin aikaa kuluu ehkä vähän liikaa… Mutta mihinkäs tässä kiirettä, tehdään pikkuhiljaa. Ja pääasia, että lopputulos ainakin toistaiseksi näyttää ihan hyvältä.

Eka sarake menossa. Alkuvaiheessa se kävi näin. Eli asennushiekan päälle styrokslevy, siihen sitten polvilleen tutkimaan ohjetta, ja kivi kerrallaan ohjeen mukaan kivet oikeaan järjestykseen. Lopuksi rajaviivojen häivyttäminen. Nyt homma on kolmen päivän aikana nopeutunut huomattavasti - enää en katso ohjeita, en siksi että olisin oppinut järjestyksen jo ulkoa (ekat kivet toki muistaa jo ulkoa), mutta nyt perusruudun saa kyllä kasattua, ja yleensä se menee aina eri tavalla... Jolloin lopputulos on juuri se roomalainen kuvio, joka ei ala mistään, eikä lopu mihinkään.

Eka sarake menossa. Alkuvaiheessa se kävi näin. Eli asennushiekan päälle styrokslevy, siihen sitten polvilleen tutkimaan ohjetta, ja kivi kerrallaan ohjeen mukaan kivet oikeaan järjestykseen. Lopuksi rajaviivojen häivyttäminen. Nyt homma on kolmen päivän aikana nopeutunut huomattavasti – enää en katso ohjeita, en siksi että olisin oppinut järjestyksen jo ulkoa (ekat kivet toki muistaa jo ulkoa), mutta nyt perusruudun saa kyllä kasattua, ja yleensä se menee aina eri tavalla… Jolloin lopputulos on juuri se roomalainen kuvio, joka ei ala mistään, eikä lopu mihinkään.

Teltan narukepit ovat äärimmäisen hyviä kiinnityksiä myös mitta- ja ohjausnarulle.

Teltan narukepit ovat äärimmäisen hyviä kiinnityksiä myös mitta- eli ohjausnarulle.

Eka sarake valmis, ja yksi uusi suorakulma piti lisätä sarakkeen päähän, jotta toinenkin pää lähtee menemään talon suuntaisesti. Mittaushommat menossa. Pythagoraan lauseella tämä onnistuu.

Eka sarake valmis, ja yksi uusi suorakulma piti lisätä sarakkeen päähän, jotta toinenkin pää lähtee menemään talon suuntaisesti. Mittaushommat menossa. Pythagoraan lauseella tämä onnistuu.

Aiemmin seulomalla saatu asennushiekka loppui. Nyt jatketaan kivituhkalla, jota uskallan myös suositella - se on helppo tasata, ja sen päälle on helppo latoa.

Aiemmin seulomalla saatu asennushiekka loppui. Nyt jatketaan kivituhkalla, jota uskallan myös suositella – se on helppo tasata, ja sen päälle on helppo latoa.

Asennushiekan eli kivituhkan tasausta seuraavia sarakkeita varten. Vatupassilla tarkistus, että kallistukset menee oikein.

Asennushiekan eli kivituhkan tasausta seuraavia sarakkeita varten. Vatupassilla tarkistus, että kallistukset menee oikein.

Kaltevuuksien tarkistus myös toiseen suuntaa vatupassin avulla.

Kaltevuuksien tarkistus myös toiseen suuntaa vatupassin avulla.

Seuraava sarake valmis ladottavaksi, eli pinta tasattu ja ohjausnarut paikoillaan. Ohjaus narusta saa katsottua, että kivet menevetä suoraan - ja se myös kertoo, että pinta on tasainen (jos on tasainen). Kuopan kohdalla naru nousee ilmaan.

Seuraava sarake valmis ladottavaksi, eli pinta tasattu ja ohjausnarut paikoillaan. Ohjaus narusta saa katsottua, että kivet menevät suoraan – ja se myös kertoo, että pinta on tasainen (jos on tasainen). Kuopan kohdalla naru nousee ilmaan.

Toinenkin sarake tehtynä, ja ruudukoiden rajat häivytetty.

Toinenkin sarake tehtynä, ja ruudukoiden rajat häivytetty.

Kivet saa hyvin ojennukseen nuijalla, jolla voi napautella yksittäisiä kiviä ylös-alas tai sivusuunnalla. Pientä riman pätkää käyttäen voi myös napauttaa sivusuunnalla useamman kiven linjan suoraksi, jos kivi jono alkaa kaareutua.

Kivet saa hyvin ojennukseen nuijalla, jolla voi napautella yksittäisiä kiviä ylös-alas tai sivusuunnalla. Pientä riman pätkää käyttäen voi myös napauttaa sivusuunnalla useamman kiven linjan suoraksi, jos kivi jono alkaa kaareutua.

Tolppa kierretty ja viimeistellään myöhemmin. Tolpalle itselleenkin pitää jotain tehdä, eli ei jätetä loppupeleissä pilariharkon omaa pintaa näkyville.

Tolppa kierretty ja viimeistellään myöhemmin. Tolpalle itselleenkin pitää jotain tehdä, eli ei jätetä loppupeleissä pilariharkon omaa pintaa näkyville.

Yksi ruutu valmis, jolloin rajalinja ennen seuraavan ruudun latomista näyttää tältä.

Yksi ruutu valmis, jolloin rajalinja ennen seuraavan ruudun latomista näyttää tältä.

Yksinkertaisimmillaan rajalinajn voi häivyttää vaihtamalla vaikka vaan yhden kiven. Lopputulos on parempi, jos kuitenkin vaihtaa vähän useamman kiven, niin että rajalinja hyppii kunnolla, jolloin sen paikkaa ei jälkeenpäin muista enää itsekään.

Yksinkertaisimmillaan rajalinajn voi häivyttää vaihtamalla vaikka vaan yhden kiven. Lopputulos on parempi, jos kuitenkin vaihtaa vähän useamman kiven, niin että rajalinja hyppii kunnolla, jolloin sen paikkaa ei jälkeenpäin muista enää itsekään.

Pienin kivi on kooltaan 11,5 x 11,5 cm. Pienellä hiekkaraolla lisättynä voi laskea 12 x 12 cm.

Pienin kivi on kooltaan 11,5 x 11,5 cm. Pienellä hiekkaraolla lisättynä voi laskea 12 x 12 cm.

Kiviä on viittä eri kokoa. Yhteensä 32 kivestä muodostuu aina 102 cm x 78 cm kokoinen perusruutu.

Kiviä on viittä eri kokoa. Yhteensä 32 kivestä muodostuu aina 102 cm x 78 cm kokoinen perusruutu.

Kivet toimitetaan lavalla, jossa on aina 9,6 m2 per lava. Täyden lavan paino on 1300 kg.

Kivet toimitetaan lavalla, jossa on aina 9,6 m2 per lava. Täyden lavan paino on 1300 kg.

Rakennustyön valvoja saapumassa paikalle arvokkaan hitaasti kävellen, ja katsoen jokaista kiveä.

Rakennustyön valvoja saapumassa paikalle arvokkaan hitaasti kävellen, ja katsoen jokaista kiveä.

Valvoja paikalla, vieläkin katse kivissä kiinni. Ilman hyvää valvontaa ei olisi hyvää rakentamista (vanha sananlasku?).

Valvoja paikalla, vieläkin katse kivissä kiinni. Ilman hyvää valvontaa ei olisi hyvää rakentamista (vanha sananlasku?).

Seuraavan perusruudun ladonta alkamassa. Styroks levyn avulla voi seistä ja latoa kolmelta eri suunalta.

Seuraavan perusruudun ladonta alkamassa. Styroks levyn avulla voi seistä ja latoa kolmelta eri suunalta.

Lopuksi riman pätkään pari napautusta, niin kivet ovat suorassa linjassa sen jälkeen.

Lopuksi riman pätkään pari napautusta, niin kivet ovat suorassa linjassa sen jälkeen.

Ei tämäkään homma ihan ilman ongelmia ole sujunut. Ohjauslangasta huolimatta yhteen kohtaan tuli kuitenkin kuoppa. Kokeilin tasoittaa sitä ensi maantiivistäjällä eli lätkällä eli tärytyskoneella. Sillä sai kyllä hyvin pari tai kolmekin rinnakkaista kiveä samalle tasolle, mutta ei se näin isoa aluetta tasannut. Eli ei muuta kuin purkuun vaan, ja pikkuisen lisää kivituhkaa alle tässä kohdassa. Sen jälkeen pääsee taas tekemään seuraavaa saraketta.

Ei tämäkään homma ihan ilman ongelmia ole sujunut. Ohjauslangasta huolimatta yhteen kohtaan tuli kuitenkin kuoppa. Kokeilin tasoittaa sitä ensi maantiivistäjällä eli lätkällä eli tärytyskoneella. Sillä sai kyllä hyvin pari tai kolmekin rinnakkaista kiveä samalle tasolle, mutta ei se näin isoa aluetta tasannut. Eli ei muuta kuin purkuun vaan, ja pikkuisen lisää kivituhkaa alle tässä kohdassa. Sen jälkeen pääsee taas tekemään seuraavaa saraketta.

Kivet seuraavat talon seinää aika kivasti. Hyvällä ennakkosuunnittelulla säätää paljon, eli toistaiseksi ei ole vielä katkaisulaikalla leikata yhtään kiveä.

Kivet seuraavat talon seinää aika kivasti. Hyvällä ennakkosuunnittelulla säästää paljon, eli toistaiseksi ei ole vielä katkaisulaikalla leikata yhtään kiveä.

Roomankivet saa pykältämään 5-6 sentin välein. Sen ruurempaa rakoa seinän tai tolppien viereen ei voi syntyä - mikä onkin ihan hyvä ominaisuus näissä roomankivissä.

Roomankivet saa pykältämään 5-6 sentin välein. Sen ruurempaa rakoa seinän tai tolppien viereen ei voi syntyä – mikä onkin ihan hyvä ominaisuus näissä roomankivissä.

Esteet kierretty ja viimeistellään myöhemmin.

Esteet kierretty ja viimeistellään myöhemmin.

Tällä hetkellä neljäs sarake menossa, eli noin 30 neliötä on laatoitettu.

Tällä hetkellä neljäs sarake menossa, eli noin 30 neliötä on laatoitettu.

Sama toisesta suuntaa. Kuvassa muuten näkyy kivituhkakasa kuvan vasemmassa yläkulmassa. Kasa on suurimmaksi osaksi meidän tontilla. Eräs iäkäs ja hiukan humalainen polkupyöräilijä on varmaan jo 20 kertaa pyöräillyt edes-takaisin noin puolen kilsan pätkää, hyppää kasan kohdalla pois pyörän selästä ja valittaa kovalla äänellä, ettei siitä mahdu ohi. Kukaan muu ei ole valittanut. Enkä ole nyt jaksanut asiasta alkaa keskustella... (minulla on niin valikoiva kuulo, etten aina kuule mitään... :-)

Sama toisesta suuntaa. Kuvassa muuten näkyy kivituhkakasa kuvan vasemmassa yläkulmassa. Kasa on suurimmaksi osaksi meidän tontilla. Eräs iäkäs ja hiukan humalainen polkupyöräilijä on varmaan jo 20 kertaa pyöräillyt edes-takaisin noin puolen kilsan pätkää, hyppää aina tuonkasan kohdalla pois pyörän selästä ja alkaa valittaa kovalla äänellä, ettei siitä mahdu ajamaan ohi. Kukaan muu ei ole valittanut. Enkä ole nyt jaksanut asiasta alkaa keskustella… (lisäksi minulla on niin valikoiva kuulo, etten aina kuule mitään… :-)

 

 

 

Roomankiviä pihassa

Autopihan kiviksi tuli valittua siis roomankivet, joissa (ainakin tässä versiossa) on 5 erilaista kivikokoa. Kun olin saanut ensimmäiset kivet asennettua, alkoi ukkostaa ja sataa niin että peltikatto kohisee. Joten nyt piti tulla sisälle pitämään sadetta. Samalla voi taas päivittää tämän hetkiset tilannetiedot pihakivien osalta.

Yksi "perusruutu" roomankiviä mahtuu kätevästi kottikärryyn. Ja enempää ei kerta-annoksena kannata asentaa, ettei mene kivet asentaessa sekaisin.

Yksi ”perusruutu” roomankiviä mahtuu kätevästi kottikärryyn. Ja enempää ei kerta-annoksena kannata asentaa, ettei mene kivet asentaessa sekaisin.

Tästä se nyt sitten lähtee... Ekat asennushiekat päärapun edessä odottaa tasoittamista.

Tästä se nyt sitten lähtee… Ekat asennushiekat päärapun edessä odottaa tasoittamista.

Sitten tuli ongelma nro1. Jotenkin tuonne päälle on pakko voida astua. Ja ratkaisuna ongelmaan löytyi styrox levy. Joka toimiikin vallan hyvin tässä tarkoituksessa. Myös kevyt siirrellä aina vähän väliä.

Sitten tuli ongelma nro1. Jotenkin tuonne päälle on pakko voida astua. Ja ratkaisuna ongelmaan löytyi styrox levy. Joka toimiikin vallan hyvin tässä tarkoituksessa. Styrox on myös kevyt siirrellä aina vähän väliä.  Vanerin palaakin kokeilin, mutta se painui ikävästi hiekkaan aina kun sitä vähän siirteli.

Ohjeet roomankivien kokoamiseen - jos ei ulkomuistista enää muista missä järjestyksessä ne oli silloin kun otti ne lavalta, ja jos lava on sen verran kaukana, ettei sitä näy. On varmaan tuhat eri tapaa koota nämä - ja on varmaan tuhat eri mahdollisuutta sillekin, että palikat ei mene kokoon, eli niitä ei aina saa neliön muotoon sopimaan. Mutta ohjeen mukaan onnistuu helposti. Tässä olen vielä tulosteessa laittanut eri kokoiset kivet hiukan eri värisävyillä.

Ohjeet roomankivien kokoamiseen – jos ei ulkomuistista enää muista missä järjestyksessä ne oli silloin kun otti ne lavalta, ja jos lava on sen verran kaukana, ettei sitä näy. On varmaan tuhat eri tapaa koota nämä – ja on varmaan tuhat eri mahdollisuutta sillekin, että palikat ei mene kokoon, eli niitä ei aina saa neliön muotoon sopimaan. Mutta ohjeen mukaan onnistuu helposti. Tässä olen vielä tulosteessa laittanut eri kokoiset kivet hiukan eri värisävyillä.

Ekat kivet paikoillaan.

Ekat kivet paikoillaan.

Ensimmäinen perusruutu tehty.

Ensimmäinen perusruutu tehty.

Linjanaru kertoo tarvittavan hiekkakerroksen paksuuden, ja vatupassilla levittäessä näkee myös vesivaa-asta samalla, että ei lanaa kovasti vinottain (muuta kuin sinne suuntaan mihin pihan pitääkin kallistaa).

Linjanaru kertoo tarvittavan hiekkakerroksen paksuuden, ja vatupassilla levittäessä näkee myös vesivaa-asta samalla, että ei lanaa kovasti vinottain (muuta kuin sinne suuntaan mihin pihan pitääkin kallistaa).

Linjanaru antaa myös ryhtiä kivien asettelulle, narusta saa hyvää "tukea".

Linjanaru antaa myös ryhtiä kivien asettelulle, ja joka tapauksessa ohjausnarusta saa hyvää ”tukea”.

Kaksi perusruutua tehtynä. Tässä vaiheessa alkoi sataa. Vatupassin vasemmalla puolella näkyy perusruutujen välinen rajaviiva (suora linja tai rako kivien ladonnassa). Roomankivissa on kuitenkin se vinha ominaisuus, että tällaiset suorat linjat pystyy taikomaan pois.

Kaksi perusruutua tehtynä. Tässä vaiheessa alkoi sataa. Vatupassin vasemmalla puolella näkyy perusruutujen välinen rajaviiva (suoraviivainen linja tai rako kivien ladonnassa). Roomankivissa on kuitenkin se vinha ominaisuus, että tällaiset suorat linjat pystyy taikomaan pois.

Kivien järjestystä vaihdettu, ja nyt ei enää suoria linjoja näy mihinkään suuntiin.

Kivien järjestystä vaihdettu, ja nyt ei enää suoria linjoja näy mihinkään suuntiin.

 

Pihakivet saapuivat

Tänään tuli heti aamu seiskaksi kivitoimitus, eli meille tuli Taloon.comista Roomankivet pihaan, siis tällaiset:

http://www.taloon.com/roomankivet-60-mm-kivisarja-5-eri-kokoa-harmaa/LKK-531803/dp

Minulla on vasta kaksi tilauskokemusta Taloon.comista – ja täytyy sanoa että hienosti homma pelaa. Ekalla kerralla tilasin GSM-kameran, ja kuljettaja soitti juuri hetkeä ennen kuin oli tuomassa sitä. Olin pistänyt toimitusosoitteeksi kotiosoitteeni, mutta kun vastasin puhelimeen töissä niin sovittiinkin sitten niin, että se kamera toimitettiin työpaikalle. Aika joustavaa palvelua!

Tällä toisella tilauskerralla, kun ensin tilasin pihakivet ja niille reunakivet, niin sattuikin niin että olin tilannut vahingossa vain yhden reunakiven. Taloon.comista soittelivat ja tarkistivat, halusinko varmasti vain yhden – ja silloin selvisi, että ei kun halusin siis yhden lavan. Ja asia korjattiin kuntoon. Minusta hienoa palvelua tämäkin, että viitsivät soitella perään – eikä vaan pokkana toimiteta tilauksen mukaisesti yhtä yksittäistä reunakiveä, että ole hyvä vaan – tällaiset olet tilannut… (ja pidä tunkkisi)

Eikä tämä itse asiassa vielä tähän lopu. Kun olin tilannut ne pihakivet ja kun olin saanut siihen liittyen myös pihakivien reunakivien määrät säädettyä kohdalleen (eli yksi kpl muuttui yhdeksi lavaksi, niin kuin olin alun perin ajatellutkin), niin sitten aloin miettiä että täytyyhän minun kuitenkin asentaa kukkapenkkien muurikivet ennen kuin voin pihakiviä alkaa laittamaan siihen ympärille. Eli ei se oikein onnistukaan niin päin, että ensin laittaisin pihakivetyksen, ja sitten vasta pengerryskivet.

Joten tilasin sitten erikseen vielä ne vallikivet eli näitä 5 lavaa:

http://www.taloon.com/muurikivi-300x320x80-mm-pari-suora-harmaa/HB-MUURI-80-H/dp?nosto=nosto_0000_katsoimyos&openGroup=7239

Ja taas kului hetken verran ja Taloon.comista soitettiin – nyt sillä asialla, että he kysyivät tilinumeroani, sillä eri tilaukset oli mahdollista yhdistää, ja siten säästää rahtikuluissa pikkuisen, joten sain melkein sata euroa rahaa takaisin. Aika hyvää palvelua taaskin! Yleensä rautakauppojen kanssa olen tottunut siihen, että kerran maksettu raha on aina mennyttä rahaa. Tai sitten jos palautat jotain, pitää ottaa saman rahan edestä jotain muuta tavaraa tilalle.

Mutta nyt sitten olisi kaikki kivet pihassa – nyt vaan pitää laittaa ne paikoilleen. Ja toki tasoittaa ja täryttää ja siivota pihaa ennen sitä. Ja tähän kaikkeen taitaakin sitten kulua koko kesä, mutta ei se mitään – pikkuhiljaa edetään.

Tässä kuitenkin kuvia tältä aamulta:

Tänään aamulla klo 6:56. Tässä 20 kollia odottaa purkamista. Taas pitkästä aikaa sai herätä raksaamisen merkeissä vähän aikaisemmin aamulla. Aikoinaan sitä jo tottuikin siihen, että ensin seiskaksi rautakauppaan ja sitten kasiksi töihin. Joka aamu.

Tänään aamulla klo 6:56. Tässä 20 kollia odottaa purkamista. Taas pitkästä aikaa sai herätä raksaamisen merkeissä vähän aikaisemmin aamulla. Aikoinaan sitä jo tottuikin siihen, että ensin seiskaksi rautakauppaan ja sitten sen jälkeen kasiksi omiin töihin. Joka arkiaamu.

Osa kolleista oli myös peräkärryssä - kaikki eivät mahtuneet vetoautoon. Kuormakirjan mukaan rahdilla oli painoa yhteensä 26 tonnia.

Osa kolleista oli myös peräkärryssä – kaikki eivät mahtuneet vetoautoon. Kuormakirjan mukaan rahdilla oli painoa yhteensä 26 tonnia.

Hienosti meni kivet tontille Hiabin jatkovarrella, vaikka taas piti olla kadulla olevien johtojen kanssa tosi tarkkana.

Hienosti meni kivet tontille Hiabin jatkovarrella, vaikka taas piti olla kadulla olevien johtojen kanssa tosi tarkkana.

Siinä ne nyt nököttävät naapurin kiviaidan vieressä - tässä siis 18 kollia, pari kollia on toisessa paikassa. Tämä kuva otettu yläparvekkeen laidan yli (ja siksi kuvan oikeassa laidassa näkyy vesiränni).

Siinä ne nyt nököttävät naapurin kiviaidan vieressä – tässä siis 18 kollia, pari kollia on toisessa paikassa. Tämä kuva otettu yläparvekkeen laidan yli (ja siksi kuvan oikeassa laidassa näkyy vesiränni).

Tässä kukkapenkin pengertämisen muurikiviä.

Tässä kukkapenkin pengertämisen muurikiviä ja vähän muutakin tillbehööriä.

Polttopuitakin olen tänään ehtinyt tekemään, tosin tämä kasa ei syntynyt kokonaan tämän päivän aikana. Ja puuta riittää, eli tältä osin työt sen kun jatkuvat.

Polttopuitakin olen tänään ehtinyt tekemään, tosin tämä kasa ei syntynyt kokonaan tämän päivän aikana. Ja puuta riittää, eli tältä osin työt sen kun jatkuvat.

Roomankivet näyttää siis tältä. Laidoilla ladontakuviota pystyy muuttamaan niin, että pihaan ei jää suoria linjoja.

Roomankivet näyttää siis tältä. Laidoilla ladontakuviota pystyy muuttamaan niin, että pihaan ei jää suoria linjoja.

Roomankivet pihaan

Roomankivet voi latoa niin, ettei muodostu suoria linjoja mihinkään suuntaan.

Roomankivet voi latoa niin, ettei muodostu suoria linjoja mihinkään suuntaan.

Bongasin tällaiset www.taloon.comista, tästä linkistä:

http://www.taloon.com/roomankivet-60-mm-kivisarja-5-eri-kokoa-harmaa/LKK-531803/dp

Näille olisi tarvetta noin 200m2:lle eli 20 lavaa, jonka paino on 26000 kg, plus reunakivet ja asennushiekat, niin koko kuorman painoksi tulee likemmäs 30 tonnia.

Joku aina kyselee, että miksi en osta pihakiviä Virosta? Siellähän ne olisi vielä puolta halvempia, eli neliöhinnat Virossa liikkuvat noin 8 euron kahta puolta. Juurikin tuo lastin paino on se ongelma. Jos vuokraisin kuorma-auton, esim. joku takalaitanostimella oleva muuttoauto, ja kävisin sellaisella viikonlopun reissun Virossa, niin yksi reissu (auton vuokra + laivaliput) maksaa tonnin. Kantavuutta kyseisillä autoilla on yleensä alle 10 tonnin luokkaa, eli pitäisi tehdä kolme reissua, että saan kaikki tarvitsemani kivet Suomeen, kun painoa niillä on yhteensä liki 30 tonnia. Tällöin pelkän rahdin hinnaksi tulee sama, mitä nämä kivet maksaa Suomessa tontille tuotuna, eli tässä tapauksessa noin 3000€ (Taloon.com sivuilla 20 lavaa ostohinta kiville noin 2880€ ja rahti pikkuisen päälle sata euroa).

Tai en ole siis vielä nyt yhtään kiveä vielä tilannut, mutta tarkoitus on, että ensi viikolla tilaan nämä pois, ennen kuin Taloon.comin tarjouskampanja umpeutuu… Mutta jos jollakulla on vielä parempia tarjouksia tai ideoita tiedossa, niin vielä voi laittaa tulemaan… Ehkä minäkin ostan sitten jotain muuta tai jotain muualta, jos parempiakin tarjouksia jossain on?

Mutta eipä tuo Taloon.comissa oleva 15€ per neliö nyt omasta mielestäni kuitenkaan paha hinta ole? Asfaltin hinnat pyörivät käsittääkseni tänä vuonna ihan samoissa hinnoissa. Työn puolesta nyt kun kilpailutimme tämän kevään/kesän hintoja, niin ”suht pienissä töissä” asfaltin tarjoukset pyörivät haarukassa 12,41€ -> 15,90€ per neliö.

Pihakiviin verrattuna asfaltissa olisi toki se etu, että se tulee valmiiksi asennettuna (tai ainakaan en ole koskaan kuullut että sitä toimitettaisiin pihaan kipattuna?) Mutta pihakivissä taas viehättää kauniimpi ulkonäkö, sekä se, että ne käsittääkseni kestävät varsin pitkään. Asfalttihan pitää uusia aina 10-20 vuoden välein, koska se murtuu ja menee kuopalle. Menee toki kivetkin välillä kuopalle, mutta ne voi tarvittaessa kaivaa ylös, ja asentaa uudelleen.

Miten sitten sujuu tällaiselta amatööriltä kuin minä noiden pihakivien asentaminen? No, kesällä sen sitten näkee – ja aikaa on koko kesä, tai ainakaan omasta mielestäni itselläni ei ole mitään kiirettä, eli käytän sitten aikaa askarteluun sen verran mitä siihen aikaa kuluu. Kai yhdessä kesässä aina jotain saan aikaiseksi. Ja mitään peruuttamatonta virhettä kivien asennuksessa tai nurmikon tekemisessä ei oikein voi sattua. Toki harmittaahan se, jos ei onnistu ekalla kerralla, ja joutuu tekemään jotain uusiksi.

Hyviä ohjeita kuitenkin on netti pullollaan, tässä muutamia linkkejä:

Jos joku nyt kuitenkin haluaa vähän googlailla, että mitä ne pihakivet maksavat Viron puolella, niin tässä ehkä muutamia hyödyllisiä sanoja googlailua varten (ei välttämättä löydy ihan perussanakirjoista näitä?)

katukivet = tänävakivid
pihakivet = sillutiskivid
reunakivi = äärekivi
nurmikon reunakivi = muru äärekivi
koristekivet = dekoratiivkivid
valokivi = valguskivid
paino = kaal
seulanpääkivi, luonnon kivi = maakivi
mitat = mõõdud
hinnasto = hinnakiri
kappalehinta = tüki hind