Rakentaminen & sisustaminen -messut Turku

Myyrmäen ”Rakenna & Remontoi” -messut ei tänä vuonna sopinut aikatauluihini. Mutta nyt kun oli asiaa Turun suunnalle, poikkesin samalla Turun Messukeskuksessa ”Rakentaminen & Sisustaminen” -messuilla. Ne alkoivat jo eilen ja jatkuvat vielä huomenna, ja ainakin tänään lauantaina oli erittäin vilkas päivä. Suikkilan suunnasta tullessa jono alkoi aamulla klo 10 aikoihin seistä jo Jyrkkälän kohdalla uudessa liikenneympyrässä, ja jonkin verran sai jonotella ja odotella ennen kuin edes pääsi autolla Artukaisiin ja Messukeskuksen pysäköintialueelle. Puolilta päivin myös Messuskeskuksen sisätilat olivat niin täyteen ahtautuneita, että liikkumaan ei joka kohdassa enää päässyt. Lähdin sitten pois puolilta päivin, tosin olisin lähtenyt muutenkin kun omasta mielestäni olin kutakuinkin kaiken mielenkiintoisen jo ehtinyt nähdä. Poisajaessa sama jono saapuvia autoja ylsi yhä edelleenkin Jyrkkälään saakka. Tai oli se ehkä muutaman sata metriä lyhentynyt siitä, mitä se oli heti aamulla.

Tällä kertaa tärkeimmät juttutuokiot oli maalämpöpumppujen myyjien, ikkunatoimittajien ja lattialämmitys asentajien myyntiständeillä. Myyntimiesten puheet pitää tietysti osata aina vähän suodattaa, mutta ilmeisesti maalämpöpumppupaketeissa hintakilpailu on viime aikoina kiristynyt, ja sen seurauksena on markkinoille tullut vähän epäterveitäkin toimintatapoja. Eli maalämpöpumppu ja porauspalvelut myydään pakettihintaan, joka kattaa tietyt ja ennalta luetellut työt ja tarvikkeet. Paketti alimitoitetaan käytännössä niin, että halpis-hintaan myyty paketti ei voi juuri koskaan sellaisenaan toteutua. Tällöin maalämpöpumpun myyjä tarjoutuu tekemään välttämättömät ja pienet lisätyöt lisäveloituksella, joka sitten onkin jo hinnoiteltu sillä tavalla, että käytännössä koko urakan myyntikate otetaan siitä. Eli jos kysyinen myyntimies (joka lupasi, että heidän firmasta ei ikinä lisälaskutusta tule) soittelee perästä päin asiakkaille, jotka hän on tarjouskilpailussa hävinnyt jollekin halvemmalle kilpailijalleen, niin sitten jälkeen päin on puhelinkeskusteluissa selvinnyt, että lisälaskutuksen kanssa se alunperin halvemmalta näyttänyt ”maalämpöpumppu -asennettuna” olikin ollut loppujen lopuksi kalliimpi mitä hän oli itse tarjonnut, kun ottaa lisälaskutuksetkin huomioon.

No, tätä ehkä tämmöistä myyntikikkailua esiintyy varmaan joskus muuallakin kuin maalämpöpaketeissa, mutta täytyykin nyt sitten syynätä tarkkaan ne maalämpömyyhien tarjoukset, sitten kun itse joudun joskus valintoja toimittajan suhteen tekemään. Sinne nyt vielä on aikaa näillä näkymin vielä ainakin pari vuotta.

Ikkunoissa näköjään yleistyy huurtumattoman lämpölasin myynti. Aluksi tämän toi markkinoille muistaakseni Skaala-ikkunat, mutta nyt myös Pihlalta saa 4-lasisen paketin, jossa uloin lasi on huurtumaton. Siis normaalissa selektiivilasissa on juurikin se ominaisuus, että paremman lämmöneristämisen takia uloimman lasin ulkopinta tuppaa huurtumaan, ja tähän ilmiöön on nyt siis lääkkeet keksitty. Fenestran standilla jätin tällä kertaa käymättä, ja Tiivi-ikkunoiden ständilla oli niin paljon ruuhkaa, että otin mukaan vain pelkät esitteet. Ikkuna ja ovihankintoihinkin on kuitenkin vielä aikaa ainakin ensi kesään saakka. Tai ainakin loppukeväälle saakka. Tosin ehkä tarjousten kilpailuttaminen kannattaisi aloittaa jo nyt. Tähän liittyen tuli uutena tietona minulle, että meidän taloon piirretty 8-kulmainen ikkuna (ikkunamyyjän mukaan ”arkkitehdin oikku”) kannattaisi muuttaa kokonaan pyöreäksi, jos vaan vielä mahdollista. Silloin kuulemma ikkunan hinta olisi tuntuvasti halvempi kuin jos saman ikkunan ottaa STOP-merkin muotoisena 8-kulmaisena versiona. Okei, täytyy sitten selvittää tätä asiaa vielä tarkemmin. Lupakuvissa se ikkuna ehdittiin jo 8-kulmaiseksi piirtää. Ja jos siihen laittaa pyöreän, käykö puutalossa sitten niin, että vaikka ikkunan saisikin halvemmalla, niin sitten sen pyöreän ikkunan ympärystyöt on kalliimmat mitä 8-kulmaisessa, kun sellainen 8-kulmainen ikkuna-aukko talon seinään olisi kuitenkin suht-koht helppo tehdä? Tämä ikkuna tulee siis korkean olohuoneen yläosaan, eli erikoisen muotonsa lisäksi se on myös hankala pestä. Vaatii ainakin tosi korkeat tikapuut tai telineet, että sinne yleensä pääsee sen jälkeen kun talo on rakennettu valmiiksi.

Lattialämmityksestä tiesin jo aikaisemminkin sen, että seinien viereen kannattaa lämmitysputkia laittaa taajempaan kuin keskelle lattiaa. Näin seinien aiheuttama lämpöhukka tasaantuu, ja tila on tasalämpöisempi. Sitä en ollut aikaisemmin tiennyt tai hoksannut, että nämä tiheämmin asennetut seinän vierusputket voidaan laittaa myös kokonaan omaan silmukkaan ja oman termostaatin taakse. Tällöin keskellä lattiaa oleva harvempi silmukka voi olla termostaattiohjatusti vaikka pidempäänkin kylmänä, jos talon keskellä ei lämmitystä aina tarvita. Ehkä tällä tavoin saadaan jotain säästöä? En tiedä. Mutta ainakin samaan huoneeseen jos asennetaan lattilämmitys putket kahteen eri silmukkaan ja kummallekin oma termostaatti, niin letkusilmukoiden kokonaismäärä tuplaantuu. Asennuksesta saa tällä tavoin siis ainakin monimutkaisemman, jos ei muuta. Tässä vielä muutamia kuvia tämän päivän käynniltä:


Hirsi ja takorauta kynttilätelineessä.


Komeat ja komeankokoiset numerot talon seinälle.


Portaikossa lisähintaa tulee varsinkin lasisesta kaiteesta.


Keittiön lasivitriinikaapin sisällä valo näyttää hyvältä. Esimerkkinä Topi-keittiöt.


Takanmuurausta eri oppilaitosen näytöstyönä ja kilpailuna.