Palotarkastus pidetty

Palotarkastuspöytäkirja 01.11.2014. "Tarkastuksella ei havaittu huomauttamista". Seuraava tarkastus on 10 vuoden päästä.

Palotarkastuspöytäkirja 01.11.2014. ”Tarkastuksella ei havaittu huomauttamista”. Seuraava tarkastus on 10 vuoden päästä.

Eka kuukausi asuttu, ja eka palotarkastuskin jo pidetty. Tarkastus oli ns. ”yllätystarkastus”, tai ei siitä ainakaan omasta mielestäni kerrottu etukäteen. Itse olin risteilyllä, mutta onneksi vaimo oli kotosalla – muuten kai tarkastuspöytäkirjan olisi allekirjoittaneet jompikumpi lapsista… (14v ja 16v).

Huomautettavaa ei löytynyt, ja etenkin ylimmän kerrosten poistumisteiden tarkastus sujui nopeasti – kaikista huoneista on ovi pihalle, joten ei tarvinnut alkaa katsomaan, onko hätäteiden ikkunoihin avauskahvat paikoillaan vai ei. Tämä oli meillä ihan suunnittelun lähtökohtana, eli mikäli tulipalo syttyy, niin talosta pääsee äkkiä ulos. Ikkunasta poistuminen on aina hidasta, ja lisäksi ikkunan sulkeminen perässään on vähän hankalaa (jolloin palo saa happea joka aukosta mistä on poistuttu).

Vaikka pöytäkirjaan ei merkitty huomautuksia, niin raksa-aikaiset suojamuovit oli kuitenkin vielä unohtuneet palovaroittimiin pölysuojaksi. Ne nimittäin pitää suojata, eli raksapöly voisi muuten tuhota ilmaisimet kokonaan. Nämä muovit pitää nyt huomenna poistaa. Yksi hyvä vinkkikin saatiin. Keittiön sammutuspeitettä ei oltu vielä kiinnitetty ruuvilla seinälle, eikä meillä ollut oikein tiedossa, että mihin se kuuluisi laittaa. Palotarkastaja neuvoi, että se voidaan kiinnittää jonkun ison keittiön kaapin oven sisäpintaan – jolloin se ei näy – mutta sieltä sen saa sitten nopeasti nykäistyä jos sitä tarvitaan. Pääasia että kaikki tietävät missä sammutuspeite on. Talossa on myös eri kerroksissa joitakin 6kg:n sammuttimia, mutta ei niitäkään ole vielä seinille kiinnitetty.

Isokokoista kiuasta palotarkastaja oli myös ihastellut. 2-kertaiset palonsuojalevyt katossa ja kiukaan ympärillä oli oikein asennettu.