Istutusaltaat valettu

Autopihan ja viherpihan väliin tilanjakajiksi tulevat istutusaltaat on nyt runkotöiden osalta valmiit. Eli ei enää muuta kuin patolevyt sisäpuolelle paikoilleen, ja sen jälkeen voi täytöt alkaa.

Tästä istutusaltaiden välistä sitten jatkossa kuljetaan autopihalta viherpihalle. Ja käytännössä kuljetaan jo nytkin, sillä 8 kerrosta korkea eli 64 cm korkea istutusallas on jo sen verran koskea, ettei sen mieluummin kiertää kuin loikkii yli. Alin kivirivi jää pihalaattojen rinnalle ja taakse, jolloin näkyviin jää 7 ylintä kerrosta (laidan korkeus sen jälkeen 56 cm).

Tästä istutusaltaiden välistä sitten jatkossa kuljetaan autopihalta viherpihalle. Ja käytännössä kuljetaan jo nytkin, sillä 8 kerrosta korkea eli 64 cm korkea istutusallas on jo sen verran korkea, ettei sen mieluummin kiertää kuin loikkii yli. Alin kivirivi jää pihalaattojen rinnalle ja taakse, jolloin näkyviin jää 7 ylintä kerrosta (laidan korkeus sen jälkeen 56 cm).

Sama näkymä tulevalta viherpihalta autopihalle päin. Nythän tämä näyttää ihan raksalta, mutta yleisnäkymä muuttuu aika paljon, sitten kun saa pihakivet asennettua. Keskellä kuvaa näkyvä hukkapalojen kasa (siis kiilamainen leikkaus ylijäämä sisäpinnasta) syntyi kun altaiden pääty kaareutui 50 cm kaarevuussäteellä, eikä valmiskivi taipunut sellaiseen.

Sama näkymä tulevalta viherpihalta autopihalle päin. Nythän tämä näyttää ihan raksalta, mutta yleisnäkymä muuttuu aika paljon, sitten kun saa pihakivet asennettua. Keskellä kuvaa näkyvä hukkapalojen kasa (siis kiilamainen leikkaus ylijäämä sisäpinnasta) syntyi kun altaiden pääty kaareutui 50 cm kaarevuussäteellä, eikä valmiskivi taipunut sellaiseen.

Kaarevalla päätypinnalla oli siis aika työllistävä vaikutus - mutta on se minusta vaan kaunis. Paljon vähemmällä työllä toki olisi päässyt, jos olisi tilanttilaikalle tehnyt 90-asteen - tai lähes 90 asteen nurkat kulmiin enintään paria kolmea kiveä leikkaamalla. Saahan tuohon kiveen leikattua ihan millaisen kulman haluaa - vaikka jyrkemmänkin mutkan kuin 90 astetta. Terävä kulma voisi olla kuitenkin lasten leikeissä vaarallinen.

Kaarevalla päätypinnalla oli siis aika työllistävä vaikutus – mutta on se minusta vaan kaunis. Paljon vähemmällä työllä toki olisi päässyt, jos olisi tilanttilaikalle tehnyt 90-asteen – tai lähes 90 asteen nurkat kulmiin enintään paria kolmea kiveä leikkaamalla. Saahan tuohon kiveen leikattua ihan millaisen kulman haluaa – tarvittaessa vaikka jyrkemmänkin mutkan/kulman kuin 90 astetta. Terävä kulma voisi olla kuitenkin lasten leikeissä vaarallinen.

Ylimmän kerroksen kivipinta jäi latomisen jäljiltä tämän näköiseksi. Etenkin sisäkurvissa kivien välissä olevat tyhjät tilat nauravat sekä istutusaltaa sisään päin (ei haittaa mitään - sehän täyttyy mullalla), että myöskin ylöspäin, joka kyllä näkyy. Jos ei haittaa silmää, niin ei tämän voi jättää näin. Itse ajattelin kuitenkin valaa tähän betonista kaarevan kannen, jolloin kivien raot katoaa näkyvistä, ja samalla ylimmästä rivistä tulee jäykkä. Jolloin alimmatkaan rivit eivät voi liikkua, eikä istutusallas voi kaatua kumolleen. Valaminen on pelkkä varmuustoimi - eli ei se kaatuisi mihinkään ilman valamistakaan. Kun käsin kokeilee tuljuttaa, niin kaareva muoto on niin tukeva, ettei se tulju eikä heilu mihinkään päin. Ja jokainen ladontakerros kallistaa sisälle päin pikkuisen.

Ylimmän kerroksen kivipinta jäi latomisen jäljiltä tämän näköiseksi. Etenkin sisäkurvissa kivien välissä olevat tyhjät tilat nauravat sekä istutusaltaa sisään päin (ei haittaa mitään – sehän täyttyy mullalla), että myöskin ylöspäin, joka kyllä näkyy. Jos ei haittaa silmää, niin ei tämän voi jättää näin. Itse ajattelin kuitenkin valaa tähän betonista kaarevan kannen, jolloin kivien raot katoaa näkyvistä, ja samalla ylimmästä rivistä tulee jäykkä. Jolloin alimmatkaan rivit eivät voi liikkua, eikä istutusallas voi kaatua kumolleen. Valaminen on pelkkä varmuustoimi – eli ei se kaatuisi mihinkään ilman valamistakaan. Kun käsin kokeilee tuljuttaa, niin kaareva muoto on niin tukeva, ettei se tulju eikä heilu mihinkään päin. Ja jokainen ladontakerros kallistaa sisälle päin pikkuisen.

Betonipussin kyljessä on ainakin äärimmäisen selkeät ohjeet. Eli 2,5 - 3 litraa vettä säkilliseen (säkissä on 25 kg valmista jauhetta, sisältäen hiekan). Yhden säkillisen määrä oli juuri sopiva yhdelle istutusaltaalle, eli näitä S100 kuivabetonisäkkejä kului tällä kertaa tasan 2 kpl, ja ylijäämäbetonia ei jäänyt yhtään.

Betonipussin kyljessä on ainakin äärimmäisen selkeät ohjeet. Eli 2,5 – 3 litraa vettä säkilliseen (säkissä on 25 kg valmista jauhetta, sisältäen hiekan). Yhden säkillisen määrä oli juuri sopiva yhdelle istutusaltaalle, eli näitä S100 kuivabetonisäkkejä kului tällä kertaa tasan 2 kpl, ja ylijäämäbetonia ei jäänyt yhtään.

Säkillinen betonia (siis 25kg) ja 3 litraa vettä, eli 11 litraa valmista betonia myllyssä pyörimässä.

Säkillinen betonia (siis 25kg) ja 3 litraa vettä, eli 11 litraa valmista betonia myllyssä pyörimässä.

Ennen kivien valamista kastelin kivet, jotta tartunta olisi parempi. Tässä kivimuuriin tulevan valaisimen kehys työn alla - ainut kohta muurissa, jossa otin ylimmän rivin kivet valamisen ajaksi hetkeksi pois. Muuten sai betonia lapioida suoraan päälle vaan.

Ennen kivien valamista kastelin kivet, jotta tartunta olisi parempi. Tässä kivimuuriin tulevan valaisimen kehys työn alla. Nämä olivat ainoat kohdat muurissa, jossa otin ylimmän rivin kivet valamisen ajaksi hetkeksi pois. Muuten sai betonia lapioida suoraan päälle vaan.

Tässä ensimmäiset pari metriä tasoitusvalua tehty. Istutusaltaan kokonaispituus on yläreunassa 315 cm ja leveys 95 cm. Alin kerros on leveydeltään tasan metri ja pituutta on 320 cm.

Tässä ensimmäiset pari metriä tasoitusvalua tehty. Istutusaltaan kokonaispituus on yläreunassa 315 cm ja leveys 95 cm. Alin kerros on leveydeltään tasan metri ja pituutta on 320 cm.

Paras työkalu vetoni valun muotoiluun oli pakkelointityökalu (näkyy kuvassa kivimuurin kaaren päällä keskellä), jolla tein aiemmin myös sisäseinien kipsilevyjen rakojen pakkeloinnit (jonka jälkeen tuli sitten kipsilevyjen ylivedot ja tasoitukset vähän isommilla työkaluilla). Kun kiven leveys on 16 cm, niin tällä noin 10 cm leveän lastan kärjellä sai kaikkein parhaiten betoniin sopivan kaarevan pinnan sitä sliipatessa sileäksi.

Paras työkalu vetoni valun muotoiluun oli pakkelointityökalu (näkyy kuvassa kivimuurin kaaren päällä keskellä), jolla tein aiemmin myös sisäseinien kipsilevyjen rakojen pakkeloinnit (jonka jälkeen tuli sitten kipsilevyjen ylivedot ja tasoitukset vähän isommilla työkaluilla). Kun kiven leveys on 16 cm, niin tällä noin 10 cm leveän lastan kärjellä sai kaikkein parhaiten betoniin sopivan kaarevan pinnan sitä sliipatessa sileäksi.

Valaisimen kehys eli pätkä 110 mm sadevesiputkea muurattu kiinni.

Valaisimen kehys eli pätkä 110 mm sadevesiputkea muurattu kiinni.

Yläpintaa lähempää. Valun korkeus keskikohdalta noin tuuman verran eli peukalon paksuus eli noin 25 milliä.

Yläpintaa lähempää. Valun korkeus keskikohdalta noin tuuman verran eli peukalon paksuus eli noin 25 milliä.

Tässä kohtaa voisi myös tarkastella vaikkapa kustannuksia – eli alun perin tilasin vallikiviä Taloon.com -verkkonettikaupasta täydet 5 lavaa, ja tarkoituksena oli tehdä 3 istutusallasta kukille – joista nyt sitten 2 ensimmäistä on kivitöiden osalta valmiit.

Kivet saapuvat pareittain, ja ne halkaistaan keskeltä itse, jolloin näkyviin jäävä halkaisupinta eli rosopinta syntyy siinä. Yhdellä lavalla on 64 paria kiviä, eli 5 lavasta tuli 30 cm pitkiä, 8 cm korkeita ja 16 cm syviä kiviä yhteensä 5 x 64 x 2 = 640 kpl. Nyt laskin jäljellä olevat kivet, ja niitä oli 199 ja puoli kappaletta. Eli pyöreästi arvioiden 1,5 lavaa on nyt käyttämättä ja 3,5 lavaa on käytetty. Ja joudun tilaamaan 3 lavaa kiviä vielä lisää, koska ei se kolmas istutusallas terassin seinän viereen niistä 1,5 lavallisesta valmistu, mutta nyt tiedän, että 4,5 lavaa siihen on aika sopiva määrä.

Yhtään kiveä ei ole mennyt rikki eikä hukkaan. Vaikka hukkapaloja on kaarevuustöissä syntynytkin, niin hukkapaloissa ei ole yhtään näkyvälle pinnalle tulevaa murto- eli rosopintaa. Jolloin jos en olisi tehnyt jyrkempää mutkaa mihin kivi oli jo valmiiksi itse muotoiltu tehtaalla, niin timanttilaikkaa ei olisi tarvittu lainkaan, eikä hukkapalakasaa olisi ollenkaan.

Nyt kun nämä vallikivet ovat olleet – ja ovat vieläkin pari päivää tarjouksessa Taloon.comissa – tässä linkki, jos joku muukin näitä haluaa – niin vielä ehtii:

http://www.taloon.com/muurikivi-300x320x80-mm-pari-suora-harmaa/HB-MUURI-80-H/dp

Kahden ”8 kerroksisen” altaan rakentamiseen kului siis kiviä 440 kpl, eli 220 paria – ja yhden parin hinta oli 2,72 €/kpl, plus rahti tontille tuotuna 125,09€. Täten kahdelle altaalle tuli runkotöiden osalta hintaa yhteensä 220 x 2,72€ +125,09 = 723,49€. Ja yhden altaan pituus alimmalla tasolla 320 cm ja ylimmällä 315 cm ja leveys lähtötilanteessa oli metrin, joka sitten muurin noustessa kaventui 95 senttiin. Tältä pohjalta pystyy laskemaan kivien menekin ihan mille tahansa työlle – riippuen montako kerrosta tekee, ja mikä on tekeleen pituus ja leveys. Ja kappalehinnaksi nyt valmistuneelle yhdelle altaalle tuli 361,75€. Siihen sitten joitakin kymppejä voi budjetoida lisää, jos altaaseen haluaa valot ja/tai patolevyn sisäpinnalle.

Patolevy kannattaa mielestäni laittaa, eli se auttaa kahdessa asiassa. Ensinnäkin se pitää kivet kuivina, jolloin muurin väri on kesäisin tasainen, eikä betonikivi ala ”itkemään” eli puskemaan valkoista kalkkimaista ainetta pintaan. Sitähän tekee joskus savesta poltettu tiilikin, jos tiiliseinä on sopivasti märkä. Toinen missä patolevyn nappuloiden väliin jäävä ilmatila auttaa on pakkaslaajeneminen. Se pystyy ottamaan muutaman millin painetta ja lämpölaajenemista (tai siis kylmyyslaajenemista) vastaan. Eli kun sisällä oleva märkä multapaakku talvella jäätyy – ainakin osittain jäätyy – niin jäätyessään vesi laajenee, jolloin ilman patolevyä se lykkäisi muurikiviä pois paikoiltaan eli ulospäin muurista. Ja koska jäätymisessä on kyse hydraulisista voimista, niin ne on niin kovat, ettei niille voi muuta kuin tehdä rakenteesta sellainen, että se sallii muutaman millin liikevaran.

Ekan kerran valoa kukkapenkissä

Tässä jo jokin aika sitten aiemmin sovittelin valaisimia kukkapenkkiin, tässä linkki sinne:

http://talo-rautio.talovertailu.fi/2015/06/16/lisaa-valoa-puutarhaan/

Nyt kuitenkin oivalsin, että kivivalaisin kannattaakin laittaa sadevesiputken sisään, sillä siitä asennustavasta on tiettyjä etuja:

Airamin kivivalon kartio mahtuu kurkistamaan sadevesiputken suulta. Sadevesiputki valetaan kiinni ja sisällä olevaa lamppua voi vielä sen jälkeenkin käännellä ja hienosäätää haluttuun asentoon. Kun lampun asettaa vähän vinottain, niin valokeila osuu maahan.

Airamin kivivalon kartio mahtuu kurkistamaan sadevesiputken suulta. Sadevesiputki valetaan kiinni ja sisällä olevaa lamppua voi vielä sen jälkeenkin käännellä ja hienosäätää haluttuun asentoon. Kun lampun asettaa vähän vinottain, niin valokeila osuu maahan.

Sama edestä.

Sama edestä.

Kivivalaisin jäämässä muurin sisään. Oikeasti tälle muurille ei ole valaisinta olemassa (muurikiven korkeus on 8 cm, lamppujen korkeus on 10 cm). Oikeasti myöskään Airamin kivivalo ei ehkä ole muuriin tarkoitettu, mutta mielestäni sen saa siihen kyllä sopimaan. Senhän voisi nyt vielä maalata betonin väriin harmaalla...

Kivivalaisin jäämässä muurin sisään. Oikeasti tälle muurille ei ole valaisinta olemassa (muurikiven korkeus on 8 cm, kaupan hyllyillä olevien muurikivilamppujen korkeus on 10 cm, ja ne on tarkoitettu toisen tyyppiselle kivimuurille). Oikeasti myöskään kuvassa oleva Airamin Kivivalaisin ei ehkä ole muuriin tarkoitettu, mutta mielestäni sen saa siihen kyllä sopimaan. Senhän voisi nyt vielä maalata betonin väriin harmaalla…

Valmista tuli. Kovin paljon ei tarvita betonia, että saa muurattua kolon kiinni.

Valmista tuli. Kovin paljon ei tarvita betonia, että saa muurattua kolon kiinni.

Tässä vielä yksi toinen tapa muurikivien leikkaamiseen. Eli miten estää ettei pikkukivi lähde timanttilaikan alta "karkuun"? Kiven voi pysäyttää kevytsoraharkon uraan kun laittaa toiselle puolen kiveä pienen kiilan. Täyskokoinen iso kivi pysyy paikoillaan toki ihan muutenkin ja on helpompi sahattava.

Tässä vielä yksi toinen tapa muurikivien leikkaamiseen. Eli miten estää ettei pikkukivi lähde timanttilaikan alta ”karkuun”? Kiven voi pysäyttää kevytsoraharkon uraan kun laittaa toiselle puolen kiveä pienen kiilan. Täyskokoinen iso kivi pysyy paikoillaan toki ihan muutenkin ja on helpompi sahattava.

Tähän tulisi sitten autopihalta kävelyportti puutarhan puolelle. Vasemman puoleinen kukkapenkki on jo valmis ja oikean puoleisesta alin kerros tehty. Kiviä on päällekkäin 8 kerrosta, joista näkyville jää 7 kerrosta sen jälkeen, kun pihalaatat on asennettu maahan.

Tähän tulisi sitten kukkapenkkien väliin autopihalta kävelyportti puutarhan puolelle. Vasemman puoleinen kukkapenkki on jo valmis ja oikean puoleisesta alin kerros tehty. Kiviä on päällekkäin 8 kerrosta, joista näkyville jää 7 kerrosta sen jälkeen, kun pihalaatat on asennettu maahan.

Tältä näyttää illalla. Nyt polttimoiden paikalla on halogen-valot, mutta vaihdan ne myöhemmin vielä LED-valoihin. Samaa noin 3000K värisävyä aion käyttää kuitenkin, sitä samaa meillä on kaikki muutkin valaisimet, joukossa myös muutama halogen valaisin sisävalaisinten joukossa.

Tältä näyttää illalla. Nyt polttimoiden paikalla on halogen-valot, mutta vaihdan ne myöhemmin vielä LED-valoihin. Samaa noin 3000K värisävyä aion käyttää kuitenkin, sitä samaa meillä on kaikki muutkin valaisimet, joukossa myös muutama halogen valaisin sisävalaisinten joukossa.

Sama toisesta suuntaa.

Sama toisesta suuntaa.

 

Pihasuunnitelmiin päivitystä

Aloitin pihatöiden pohdinnat jo maaliskuussa – sen hetkinen alkutilanne näkyy tässä päivityksessä (loppupään kuvista on jo päästy pitkälle),

http://talo-rautio.talovertailu.fi/2015/03/14/pihaprojektin-alku/

Arkkitehdin pihaluonnos tuntui aika loogiselta, ja ajattelin että eipä kait tässä oikein muita vaihtoehtoja taida ollakaan. Keskelle pihaa ajattelin tehdä muurikivistä tällaisen pyöreän pengerretyn kukkapenkin mikä oli tehty tässä toisessa eli Aililan blogissa:

http://ailila.blogspot.fi/2013/06/muurikivilla-reunustettu-istutusalue.html

Ajattelin, että tuollaisen pyöreän varmaan osaisin minäkin tehdä – siinä seinät kallistuu joka suunnalta sisään päin, eli varmaan sellaisen saisin onnistumaan minäkin, ja voisin sitten kokea onnistumisen iloa, vaikka aikaisemmin en itse olekaan muurikivistä mitään tehnyt.

Sitten kuitenkin muksut halusivat, että pihaan pitää sopia myös trampoliini. Sille sitten ei ollutkaan enää sopivaa paikkaa, jos keskelle pihaa olisi tehty iso pyöreä istutusalue kukille.

Joten piti muuttaa suunnitelmia…

Kukkaistutusalueesta tuleekin nyt näillä näkymin tilanjakaja, joka erottaa autopihan ja viherpihan. Näin lähti nyt sitten käyntiin nämä tämän kesän pihahommat:

Yksi sadevesikaivo oli vielä asentamatta. Nyt sekin asennettu.

Yksi sadevesikaivo oli vielä asentamatta. Nyt sekin asennettu.

Sitten styroksia seinän viereen. Sitä olikin jäljellä vielä reilusti, joten täytin vähän leveämmälti.

Sitten styroksia seinän viereen. Sitä olikin jäljellä vielä reilusti, joten täytin vähän leveämmälti.

Ja lopuksi vielä suadatinkangasta styroksin päälle. Kangasta ei välttämättä tarvittaisi, mutta laitoin sen nyt sitä silmällä pitäen, että jos meille joskus tulee maalämpö, niin maalämpökaivo kaivetaan tähän. Kankaan avulla saa helposti maa-ainekset sivuun, styroksit on alla irtonaiset, ja sen alta pääsee jo kaivamaan sepeliä. Sitten lopuksi kaikki samalla tavalla takaisin.

Ja lopuksi vielä suodatinkangasta styroksin päälle. Kangasta ei välttämättä tarvittaisi, mutta laitoin sen nyt sitä silmällä pitäen, että jos meille joskus tulee maalämpö, niin maalämpökaivo ja sinne menevät putket kaivetaan tähän. Kankaan avulla saa helposti maa-ainekset sivuun. Sen jälkeen styroksit voi siirtää sivuun, ja niiden alta pääseekin jo kaivamaan sepeliä, eikä maa-ainekset mene keskenään sekaisin. Sitten lopuksi asettelee kaikki samalla tavalla takaisin.

Kukkapenkille kaarevuussäteen merkintä käynnissä. Narulla se onnistuu kätevästi.

Kukkapenkille kaarevuussäteen merkintä käynnissä. Narulla se onnistuu kätevästi.

Kaarevuussäteeksi tuli 420 cm, eli sellainen mikä nyt tähän kohtaan parhaiten näyttäisi sopivan.

Kaarevuussäteeksi tuli 420 cm, eli sellainen mikä nyt tähän kohtaan parhaiten näyttäisi sopivan.

Hiekkapedin tasoitus ja kaltevuuden mittaus pitkien lautojen avulla. Maan pitää pikkuisen kallistaa talosta pois päin.

Hiekkapedin tasoitus ja kaltevuuden mittaus pitkien lautojen avulla. Maan pitää pikkuisen kallistaa talosta pois päin.

Kun hiekka on tasoitettu, sen jälkeen se tärytetään "lätkällä" piukkaan. Tämä olikin varmaan elämäni eka kerta kun kokeilin tällaista. Tuntui olevan ihan mukava peli.

Kun hiekka on tasoitettu, sen jälkeen se tärytetään ”lätkällä”, jottei kivimuuri kaadu tai mene notkolle. Tämä olikin varmaan elämäni eka kerta kun kokeilin tällaista. Tuntui olevan ihan mukava peli.

Paitsi että tärylätkällä saa maa-ainekset piukkaan, niin ne myös tasaantuvat siinä samalla niin että lopputulos on tasainen kuin pöytälevy. Tästä onkin sitten jo aika hyvä jatkaa kivien latomisella.

Paitsi että tärylätkällä saa maa-ainekset tiivistettyä, niin ne myös tasaantuvat siinä samalla niin että lopputulos on tasainen kuin pöytälevy. Tästä onkin sitten jo aika hyvä jatkaa kivien latomisella.

Tässä vähän alustavaa suunnitelmaa. Kahden kaarevan kukkapenkin väliin tulee portti (koiran takia), ja kukkapenkit erottavat autopihan ja viherpihan toisistaan. Kukkaistutukset näkyvät sitten molemmille puolille.

Tässä vähän alustavaa suunnitelmaa. Kahden kaarevan kukkapenkin väliin tulee portti (koiran takia), ja kukkapenkit erottavat autopihan ja viherpihan toisistaan. Kukkaistutukset näkyvät sitten molemmille puolille. Päädyissä kiviä joutuu leikkaamaan, ei niitä tietenkään tuolla tavalla voi jättää ”nauramaan”. Istutuspenkin sisäleveys on noin metrin.

 

Muurikivi harjoituksia, osa2

Tällä kertaa muutama kuva siitä, mikä muurikivihommissa voi mennä pieleen.

Pikkuisen kaareutuvalla seinällä varmistuu, että auringon säteet osuvat aina johonkin kohtaan seinään aika kivasti. Tilanne jatkuu samana pitkän aikaa, kun aurinko liikkuu taivaalla.

Tässä kuvassa vielä kaikki OK. Pikkuisen kaareutuvalla seinällä varmistuu, että auringon säteet osuvat aina johonkin kohtaan seinään aika kivasti. Tilanne jatkuu samana pitkän aikaa, kun aurinko liikkuu taivaalla.

Jos pohja pettää - tai jos se ei alun alkaenkaan ole ollut ihan tasainen, niin lopputulos näyttää karmealta. Ja se vaan pahenee sitä mukaa, mitä korkeammasta muurauksesta on kyse.

Jos pohja pettää – tai jos se ei alun alkaenkaan ole ollut ihan tasainen, niin lopputulos näyttää karmealta. Ja se vaan pahenee kerros kerrokselta sitä mukaa, mitä korkeammasta pengerryksestä on kyse.

Epätasaiselle pohjalle pengertäminen näyttää siis tältä. Ja epätasaisuutta ei ole kuin 2-3 senttiä. Mutta en nyt viitsinyt väliaikaisvarastoinnin pohjaa alkaa tässä sen kummemmin tasoittamaan.

Epätasaiselle pohjalle pengertäminen näyttää siis tältä. Ja epätasaisuutta ei ole kuin ehkä 2-3 senttiä. Mutta en nyt viitsinyt väliaikaisvarastoinnin pohjaa alkaa tällä kertaa ihan tasaiseksi tasoittamaan.

Tältä näyttää epätasainen muuraus vähän kauempaa.

Tältä näyttää epätasainen muuraus vähän kauempaa.

Tässä vielä erään taloyhtiön pengerrystä. Harmillinen tilanne tämäkin, jos näin pääsee käymään...

Tässä vielä erään taloyhtiön pengerrystä. Harmillinen tilanne tämäkin, jos aikojen saatossa käy näin… Tässä on 7 kiveä päällekkäin, jonka vielä pitäisi pysyä ilman betonilla muurausta paikoillaan. Maan paine on jäätyessään kuitenkin valtava voima! Maassa oleva jäätyvä vesi tai kosteus on siis ei-painovoimainen ilmiö, jolloin kyseessä on enemmänkin hydraulinen voima kuin painovoima. Jäätyessään laajeneva vesi sitten tuuppaa kivipengerrystä nurin aina muutaman sentin vuodessa. Ellei seinä ei ole sillä tavalla kalteva, että se painovoimaisesti oikenee ennalleen aina sitten kun routa sulaa.