Kevät meinasi tehdä tepposet

Meillä taloa on rakennettu niin, että talvella on hakattu metsää, keväällä sahattu, ja kesällä ja syksyllä on rakennettu taloa. Nyt olisi taas ollut vuorossa hiihtoloman mittaiset metsänhakkuut, mutta saa nähdä miten onnistutaan.

Tänä keväänä ainakin höylätään ne vuorilaudat, jotka hakattiin jo viime vuoden talvella, ja jotka ovat siitä lähtien kuivuneet. Sen jälkeen höylätyt vuorilaudat laitetaan seinille ja kuusipaneelia sisäkattoon. Viime vuonna oli hyvät talvikelit hiihtoloman aikaan, mutta toisin on nyt. Tässä alla pari päivää sitten eli viime lauantaina otettu kuva Etelä-Virosta, Urvasten kunnasta. Lunta ei näy missään, ja isot asfalttitiet ovat sulat ja kuivat. On niin kuin olisi huhtikuu.

Võru-Pärnu maantie Urvasten kunnan kohdalla lauantaina 15.2.2014.

Võru-Pärnu maantie Urvasten kunnan kohdalla lauantaina 15.2.2014.

Pienemmät metsätiet ovat ollut välillä pehmeitä ja välillä jäässä. Vielä viime viikolla tälle viikolle ennustettiin kovia yöpakkasia, ja pakkasen piti kiristää otettaan muutekin. Mutta toisin kävi – tulikin parin päivän vesisade, joka jatkui maanantaille asti, eli nyt vasta alkoi poutaantua.

Tie Urvasten Lepan tilalle 15.2.2014. Tämän jälkeen satoi 2 päivää vettä. Ei tämmöinen tie kestä suojakelillä ja liejuisena tukin ajoa, eli puut jäivät metsään.

Tie Urvasten Lepan tilalle 15.2.2014. Tämän jälkeen satoi 2 päivää vettä. Ei tämmöinen tie kestä suojakelillä ja liejuisena tukin ajoa, eli puut jäivät metsään.

Täten tänne Etelä-Viroon suunnitellut työt jäivät tekemättä. Toki moottorisahan kanssa olisi voinut mennä metsään ja kaataa tukit, mutta puita ei saa pois. Tai vaikka saisikin ne kylätien varteen, niin seuraavana ongelma on kelirikon vuoksi tulevat painorajoitukset. Tukkirekka ei pääsisi hakemaan tukkipinoja pois.

Kalasaaren metsätila Peipsijärven rannalla 17.2.2014. Maa on kunnolla jäässä.

Kalasaaren metsätila Peipsijärven rannalla 17.2.2014. Maa on kunnolla jäässä.

Seuraavaksi käytiin Peipsijärvellä ja siellä näytti paremmalta. Ainakin vielä tällä hetkellä talvi vielä jatkuu ja maasto on ajokelpoista. Asfalttitien varteen on 400 metriä, joten täällä alkaa huomenna aamulla moottorisahat päristä…

Tästä alkaa huomenna metsänhakkuut.

Tästä alkaa huomenna metsänhakkuut.

Viron metsissä tai tienvarsilla ei esim. hirviä juuri näy. Muutamia hirviä olen toki viimeisen 10 vuoden aikana nähnyt, mutta harvinaisia ne ovat. Sen sijaan maamyyrä, villisika ja kauris ovat metsissä hyvinkin yleisiä. Kesäisin näkyy myös haikara, joka on hyvin yleinen. Villisikaa en ole metsässä ollessani koskaan nähnyt, koska se on arka ja pinkaisee poikineen heti pakoon (jos pojat keväiseen aikaan on). Sian jälkiä ja tonkimisjälkiä näkyy kuitenkin joka puolella, joskus lumessa on hyvin tuoreitakin jälkiä.

Entistä peltoa, jossa metsäsika oli tehnyt kovasti hommia. Kai se sika sitten jäätyneestä maasta jotain syötävää löytää? Tai mitä sitten hakeekin.

Entistä peltoa, jossa villisika oli tehnyt kovasti hommia. Kai se sika sitten jäätyneestä maasta jotain syötävää löytää? Tai mitä se sitten maasta hakeekin.