Rakennustarvikeostoksilla Eestissä

Tulimme Vapun viettoon Viron mökille ja samalla tuli käytyä paikallisissa rautakaupoissa ostoksilla. Omasta mielestäni yllättävän vähän on tähän mennessä Virosta tarvikkeita ostettu, vaikka joka tapauksessa tätä väliä koko ajan kuljetaan ihan muutenkin. Timpurit toki ovat tuoneet aina tullessaan kaikkea pientä, mikä on ollut Virossa halvempaa. Esim. ankkurinaulat, nurkkaraudat, rautanaulat yms. pientarvike voi olla Virossa 2 tai jopa 3 kertaa halvempaa kuin Suomessa. Ei ne toki Suomessakaan paljon maksa, joten pelkästään tässä kohtaa saadulla säästöllä ei mielestäni saa laivalippujen hintoja katettua.

Tiiliskivet, eristevillat, styroksit, harjateräs yms. on suunnilleen saman hintaista molemmissa maissa – tai hintaero on niin pientä, että kuskaaminen ei omasta mielestäni oikein kannata.

Nyt kuitenkin rakentamisen loppusuoralla vaakakuppi näyttää kallistuvan entistä enempi ja ehkä aika voimakkaastikin Eestin puolelle, joten kirjoitan nyt sitten minäkin raportin reissusta, vieläpä ihan samalla otsikolla mitä toinen rakennusbloggaaja omassa blogissaan, tässä linkissä:

http://www.rakennellen.fi/2014/03/rakennustarvikeostoksilla-eestissa.html

Tänään käytiin katsomassa mm. Tarton Bauhoffissa ja Võrun K-raudassa. Sisärappusten tekijä Joel Konsin tulee meille tässä kuussa, joten piti ostaa rappusille tykötarpeet. Niiden hinnoista keskustellessamme huomasin, että ne tulee paljon halvemmaksi, kun haen ne Virosta kaupan hyllystä.

Tykötarpeita sisärappusiin Tarton Bauhoffista. Isoille kierteiseksi sorvatuille päätytolpille tuli hintaa 21,91€/kpl, pienille sorvatuille kaidepuille tuli hinnaksi 4,44€/kpl. Muilta osin portaat tekee ja asentaa Joelshantverk /  Joel Konsin. Pieniä kaidepuita tarvitaan 155 kpl ja isoja 5 kpl.

Tykötarpeita sisärappusiin Tarton Bauhoffista. Isoille kierteiseksi sorvatuille päätytolpille tuli hintaa 21,91€/kpl, pienille sorvatuille kaidepuille tuli hinnaksi 4,44€/kpl. Muilta osin portaat tekee ja asentaa Joelshantverk / Joel Konsin. Pieniä kaidepuita tarvitaan 155 kpl ja isoja 5 kpl.

Samalla käynnillä löytyi myös sopiva malli keskikerroksen ja ylimmän kerroksen sisäoville:

Sisäovimallit Tarton Bauhoffissa. Valitsimme oikean puoleisen, jonka kpl-hinta (ovilehti) 59€/kpl ja oven karmit 21,79€/kpl.

Sisäovimallit Tarton Bauhoffissa. Valitsimme oikean puoleisen, jonka kpl-hinta (ovilehti) 59€/kpl ja oven karmit 21,79€/kpl. Tässä kuvassa esillä kapein 21 x 7 ovimalli, meille tulee leveämpi 21 x 9 mallinen versio.

Ovien jälkeen mentiin katsomaan WC:n kaapistoja ja taas löytyi mieleinen malli:

WC:n peilikaapit. Keskimmäiseen kerrokseen valittiin keskimmäinen mallisto, yläkaapin hinta 178,40€ ja alakaappi ilman hanaa ja viemäriputkea 293,60€ (allas sisältyy hintaan). Keskellä olevan malliston leveys 105cm. Kuvaajakin on tallentunut vasemman mallin alapeiliin (huomasin vasta tietokoneella).

WC:n peilikaapit. Keskimmäiseen kerrokseen valittiin keskimmäinen mallisto, yläkaapin hinta 178,40€ ja alakaappi ilman hanaa ja viemäriputkea 293,60€ (allas sisältyy hintaan). Keskellä olevan malliston leveys 105cm. Kuvaajakin on tallentunut vasemman mallin alapeiliin (huomasin vasta tietokoneella).

Sitten ei muuta enää tarvittukaan, tai olimme jo keränneet ostoskärryihin kaikkea muutakin pientä. Eli sen jälkeen sitten vaan ostosten kanssa kassalle. Meitä avustanut myyjä vielä varmisteli, että onhan meillä Meistriklubikortti? Joo, oli meillä. Keskustelu meni kuitenkin niin, että nyt kun oltiin ostettu näin paljon, niin kyllä näistä vielä enemmänkin voidaan alennusta antaa, joten mentiinkin sitten kassoille yritysmyynnin kautta. Sitä asiaa en ennen tiennytkään, joten lisäalennukset tuli yllätyksenä.

Bauhoffissa voi "Meistriklubin" -asiakaskortilla saada monista tuotteista hyviä alennuksia. Isommista ostoksista eli 650€ ylittävistä ostoksista saa vielä lisäalennuksia. Meille tuli tällä kertaa lisäalennuksena tasan 20% kaikista tuotteista läpi linjan (noin 30cm metriä pitkällä kassakuitilla on yhteensä 19 ostosta, ja sama 20% lisäalennus tuli kaikkiin ostoksiin). Seinällä olevassa nuolikuviossa lukee vapaasti suomennettuna "Kun aiot ostaa yli 650 eurolla, poikkea meidän yritysmyyntipisteessä". Meillä kassakuitin loppusummaksi tuli alennusten jälkeen 2662,16€.

Bauhoffissa voi ”Meistriklubin” -asiakaskortilla saada monista tuotteista hyviä alennuksia. Isommista ostoksista eli 650€ ylittävistä ostoksista saa vielä lisäalennuksia. Meille tuli tällä kertaa lisäalennuksena tasan 20% kaikista tuotteista läpi linjan (noin 30cm metriä pitkällä kassakuitilla on yhteensä 19 ostosta, ja sama 20% lisäalennus tuli kaikkiin ostoksiin). Seinällä olevassa nuolikuviossa lukee vapaasti suomennettuna ”Kun aiot ostaa yli 650 eurolla, poikkea meidän yritysmyyntipisteessä”. Meillä kassakuitin loppusummaksi tuli alennusten jälkeen 2662,16€.

Tarton Bauhoffissa palvelu pelasi myös kassalla käynnin jälkeen. Henkilökunta toi kaikki ostokset autolle saakka ja auttoi auton pakkaamisessa.

Tarton Bauhoffissa palvelu pelasi hyvin vielä kassalla käynnin jälkeenkin. Henkilökunta toi kaikki ostokset autolle saakka ja auttoi auton pakkaamisessa.

Sitten viereiseen McDonalsiin syömään ja kahville (Bauhoffissa oli kulutettu aikaa yli 3 tuntia), ja sen jälkeen takaisin ”kotiin” Võruun, jossa vielä poikettiin K-raudassa mm. laastiostoksilla, ja tuli katsottua vielä lisää laattojakin, vaikka periaatteessa ei kovin paljon niitä enää tarvitakaan. Keittiön välitilalaatat on vielä ostamatta, ehkä myös jotain muuta pientä.

Täydennysostoksilla Võrun K-raudassa. Laattojen hinnat pyörivät kympin kahta puolen. Itse olen saanut K-raudan asiakaskortilla vielä alennuksia useimmiten noin 20-26% artikkelista riippuen. Tutusta timpurista ja tutusta kauppiaasta on ollut hyötyä.

Täydennysostoksilla Võrun K-raudassa. Laattojen hinnat pyörivät kympin kahta puolen. Itse olen saanut K-raudan asiakaskortilla vielä alennuksia useimmiten noin 20-26% artikkelista riippuen. Tutusta timpurista ja tutusta kauppiaasta on ollut hyötyä.

Kellarissa tarvitaan matalampia 9x20 ovia. Niitä ei meinaa löytää valmiina mistään. Virosta kuitenkin löytyy, mutta K-raudan kauppias sanoi, että ei löydy muualta kuin heiltä, muuten joudutaan katkaisemaan ja maksamaan katkaisulisää. Ostin kellarin kylpyhuoneen oveksi kosteuden kestävällä pinnalla 9x20 oven Suomesta K-raudasta, ja hintaa tuli kataisu yms. lisineen yli satasen (tarkemmin sanoen jotain 130€). Eli tästä sama ovi lähtee puoleen hintaan (tämän oven kosteuden kestävyydestä ei ole tietoa, mutta tarvitsen sisäovia myöhemmin kuivatiloihin lisää).

Kellarissa meillä tarvitaan matalampia 9×20 ovia. Niitä ei meinaa löytää valmiina mistään. Virosta kuitenkin löytyy, mutta K-raudan kauppias sanoi, että ei löydy muualta kuin heiltä, muuten joudutaan katkaisemaan ja maksamaan katkaisulisää. Ostin kellarin kylpyhuoneen oveksi kosteuden kestävällä pinnalla 9×20 oven Suomesta K-raudasta, ja hintaa tuli katkaisu yms. lisineen yli satasen (tarkemmin sanoen jotain 130€). Eli tästä sama ovi lähtee puoleen hintaan (tämän oven kosteuden kestävyydestä ei ole tietoa, mutta tarvitsen sisäovia myöhemmin kuivatiloihin lisää).

Erilaisia suihkumallejakin pitää nyt alkaa vertailemaan. Taitavat olla Virossa edullisempia nekin.

Erilaisia suihkumallejakin pitää nyt alkaa vertailemaan. Taitavat olla Virossa edullisempia nekin.

Paljonko nyt sitten säästettiin, kun ostosten arvo yhteensä oli likemmäs 3 tonnia tällä kertaa? Enpä osaa sanoa, mutta mutu-tuntuma on se, että aika paljon enempi olisi vastaavat tavarat tainneet maksaa Suomessa. Vertailu ei kuitenkaan yleensä mene ihan tarkasti yks´yhteen, paitsi ihan perusraaka-aineissa, esim. säkillinen muurauslaastia maksaa Virossa 4,00 euroa per säkki ja Suomessa 4,80€. Sisustustarvikkeissa ja valmiissa pinnassa jokaisessa kauppaliikkeessä on kuitenkin oma valikoimansa. Ja jos ”se juttu” löytyy jostain suomalaisesta liikkeestä, niin kai me sitten seuraavan 20 vuoden aikajaksoa ajatellen ostetaan se sitten siitä kaupasta mistä se sattuu löytymään, jos tarkalleen samanlaista ei muissa kaupoissa välttämättä edes ole. Eli ei siinä silloin maailma kaadu, vaikka muutaman prosentin tai kympin hintaerolla joku lähes vastaava olisikin ollut Virossa vähän halvempi.

Ja aina kaikki ei ole Virossa halvempaa. Olen huomannut sellaisenkin ilmiön tuttujen virolaisten ostosreissuja seuraamalla, että siinä missä suomalaiset lähtevät Tallinnaa kohden halvempien ostosten toivossa, niin samaan aikaa virolaisia tulee ostamaan samoja tavaroita Vantaan IKEA:sta, koska kuulemma siellä on kaikki paljon halvempaa mitä Virossa.

Ainakin oman keittiömme osalta tämä piti ihan paikkaansa, tarjousta kysyttiin monesta paikasta, ja IKEA:n puoleen lopulta kallistuttiin.

Võru

Võrun K-raudassa käynnin jälkeen auton tavaratila alkoi pikkuhiljaa täyttyä. Omat kassit ja matkalaukut mahtuivat vielä kasan päälle.

Hyödyllistä sanastoa samoissa asioissa reissua suunnitteleville nettisurffaajille tai paikan päällä rautakaupan myyjän kanssa keskusteluihin:

Peilikaappi = peegelkapp
Allaskaappi = valamukapp
Valaisimet = valgustid
Ovilehti = ukseleht
Oven karmi = ukse leng
Rappujen kaidepuu = trepi käsipuutugi
Rappujen kaiteen päätypylväs = trepi otsapost
Seinäpakkeli = seinapahtel
Pohjamaali = kruntvärv
Kosteuseriste = niiskustõke
Lattialaatat = põrandaplaadid

Onko teillä näitä vielä lisää varastossa? = Kas neid on teil laos veel juurde?
Saako näitä tilattua vielä lisää? = Kas neid on võimalus tellida juurde?
Saako näille vielä jotain lisäalennuksia? = Kas nendele saab veel mingid allahindlustust juurde?

(Loppulauseet on ehkä vähän puhekielen omaisia, eikä ihan tarkkoja käännöksiä, mutta ymmärrys noilla syntyy varmasti)

Hintavertailua Suomi-Viro

Tervehdys tällä kertaa Etelä-Viron Võrun kaupungista, jossa tänään sunnuntaina 25.8 aurinko paistaa ja kesämökin lämpömittari näyttää +21C. Kaunis kesäinen päivä, ja täsmälleen samoin näyttäisi olevan Vantaalla, jossa Ilmatieteenlaitoksen nettisivujen mukaan lämpötila lentokentän mittarissa on +20,7C.

Rautakaupoissa ja muissakin kaupoissa on taas käyty, ja mielenkiintoista hintavertailua on tullut tehtyä – osittain jo ennen reissuakin. Tarvitsisin nimittäin jostain vielä sisäovet, yhteensä 15 kpl. Kyselin niitä suoraan Haapsalun ovi- ja ikkunatehtaalta sähköpostilla. Tarjousta en saanut, mutta kyselyni ohjattiin Suomessa olevalle jälleenmyyjälle, joka aika nopeasti vastasikin, että kp-hinta 369€ ja rahti Haapsalusta Vantaalle 350€. En tiedä halusivatko he oikeasti tehdä kauppoja, vai oliko tarjouksen antamisessa vaan tarkoitus kokeilla kepillä jäätä? Poikkesin nimittäin saman tehtaan Viron edustajan puheilla Tartossa, ja täsmälleen samat ovet sieltä otettuna olisi 85€ per kpl, ja rahtimaksua ei tietenkään mene, jos ja kun itse kävisin ne hakemassa. Jos tuolla ylläolevalla hinnalla ovimyynti käy Suomeen erityisen hyvin, niin tällaisella katteella voisin alkaa niitä ajamaan itsekin kaikille tarvitseville. Mutta toistaiseksi ajelen vaan oman metsän tuotteita eli sahatavaraa, jota taas olisi pakattuna jarrulliseen kärryyn, eli tältä näyttää tänään:

1400 metriä eli 3,5 kuutiota tellinkin rakentamiseen tarvittavaa lautaa kesämökin edessä lähdössä Virosta Suomeen. Peräkärry kävi vaakalla, ja kokonaispainoa tässä noin 1850 kg.

1400 metriä eli 3,5 kuutiota tellinkin rakentamiseen tarvittavaa lautaa kesämökin edessä lähdössä Virosta Suomeen. Peräkärry kävi vaakalla, ja kokonaispainoa tässä noin 1850 kg.

Suurin hintaero mitä tähän mennessä olen Suomen ja Viron välillä löytänyt, löytyi ankkurinauloista. Niitä tarvitaan mm. kun ylimmän kerroksen lattian alle tulevia 51x300mm kertopuita kiinnitetään kantaviin seiniin palkkikengillä. Alla pari kassakuittia samassa valokuvassa, kas näin:

Ankkurina Prof 4x50 yht. 200 kpl per rasia kahdesta eri K-raudasta ostettuna. Täsmälleen sama rasia kummasskin kaupassa. Yläkuvassa kuitti K-Rauta Võrusta, jossa rasian hyllyhinta 4,75 euroa ja josta kauppias antoi 20% alennusta. Maksettavaa jäi 3,80€ per rasia. Ja alempana sama ostos Vantaan K-Rauta 75:stä, jossa hyllyhintana 9,95€ ja josta kauppias antoi 13% alennusta. Maksettavaa jäi 8,66€ per rasia. Võrun K-raudan hinnat on täsmälleen samat Tartossa myöskin, mutta en tiedä olisinko saanut sieltä mitään alennusta. Tallinnan hintataso on selvästi muuta Viroa korkeampi.

Ankkurina Prof 4×50 yht. 200 kpl per rasia kahdesta eri K-raudasta ostettuna. Täsmälleen sama rasia kummasskin kaupassa. Yläkuvassa kuitti K-Rauta Võrusta, jossa rasian hyllyhinta 4,75 euroa ja josta kauppias antoi 20% alennusta. Maksettavaa jäi 3,80€ per rasia. Ja alempana sama ostos Vantaan K-Rauta 75:stä, jossa hyllyhintana 9,95€ ja josta kauppias antoi 13% alennusta. Maksettavaa jäi 8,66€ per rasia. Võrun K-raudan hinnat on täsmälleen samat Tartossa myöskin, mutta en tiedä olisinko saanut sieltä mitään alennusta. Tallinnan hintataso on selvästi muuta Viroa korkeampi.

Muutoin hintataso Suomen ja Viron välillä ei omasta mielestäni ole ollenkaan niin suuri mitä usein hehkutetaan. Esim. kuormaliinat ovat Suomessa selvästi halvemmat mitä Virossa, styroksi maksaa molemmissa suunnilleen saman. Pihakivet olisi täällä Virossa huomattavasti edullisemmat, eli Byggmaxin hinnat on noin 20 euroa neliöltä ja täällä Virossa olen katsonut samoja kiviä 8-12 euron neliöhintoihin vähän kaupasta riippuen. Byggmax ei anna mitään alennusta, mutta Viron kauppias luullakseni antaa, vaikka en ole tarjousta vielä kysynytkään. 150 neliötä pihakiveä kuitenkin tarvitsisin, ja nopeasti laskien kympin neliö eli yhteensä 1500 euroa säästäisi, jos ostan samat kivet Viron puolelta. Mutta sitten tulee mietittäväksi rahti Suomeen.

Kuutio betonia painaa 2400 kg ja jos piha kivet painavat saman verran (en ole vielä laskenut mutta olettaisin että saattaisi painaa saman verran), niin sitten yhdestä kuutiosta riittää 4cm korkeita kiviä 25 neliötä, eli 6 kuutiota tarvittaisiin kiviä yhteensä, jotta saan 150 neliötä kivettyä. Kuusi kuutiota betonia/pihakiviä painaa 6m3 x 2400 kg/m3 eli 14400 kg. Saa olla melkoinen kuorma-auto joka sen lastin toisi, ja se ei taida olla ihan halpa? Ehkä alkuperäiseen hintatasoon perustuva  1500 euron säästö kutistuisi tässäkin kohdin loppujen lopuksi aika vähäiseksi?

Tässä alla kuva Tarton K-raudasta, jossa 5-osainen kivisarja (voisi olla ihan kiva meidän pihassa) maksaa 10,95 euroa neliöltä, tässä kuvaa sellaisesta:

5-osainen ns. "roomalaistyylinen" kivisarja Tarton K-raudassa, hinta 10,95€ per 24.8.2013 hintatilanne. Nämä kivethän voi latoa käytännössä mihin järjestykseen tahansa, ei tämän järjestyksen ole pakko toistua aina 5 kiven välein, jolloin lopputulos muistuttaa antiikin roomalaisten kivitöitä.

5-osainen ns. ”roomalaistyylinen” kivisarja Tarton K-raudassa, hinta 10,95€ per 24.8.2013 hintatilanne. Nämä kivethän voi latoa käytännössä mihin järjestykseen tahansa, ei tämän järjestyksen ole pakko toistua aina 5 kiven välein, jolloin lopputulos muistuttaa antiikin roomalaisten kivitöitä.

Ja kun sisäovista aloitin, antaa ympyrän sulkeutua, eli tähän loppuun vielä yksi kuva hintatasosta, eli ihan pelkistetyn sisäoven karmeineen saa Tartolaisesta rautakaupasta hintaan 59 euroa. Se on mäntypinnalla, ja sen voi jättää sellaiseksi, lakata, kyllästää tai vaikka maalata valkoiseksi, kauppias näyttää (esimerkkikappaleiden avulla) miten homma käy, ja millaiselta lopputulos näyttää. Näytti ihan siistiltä.

 

Sisäovet Tarton Tevo-ehituskaupassa (eli vapaasti suomeksi Tevo-rakennuskaupassa) alkaen 59,00 euroa sisältäen oven ja karmit. Erilaisia oven mittoja löytyy niin paljon kuin on tarvis, toki standardimitoissa pysyen.

Sisäovet Tarton Tevo-ehituskaupassa (eli vapaasti suomeksi Tevo-rakennuskaupassa) alkaen 59,00 euroa sisältäen oven ja karmit. Erilaisia oven mittoja löytyy niin paljon kuin on tarvis, toki standardimitoissa pysyen.

 

Hintavertailua Suomi vs Viro

Aikaisemmissa blogipäivityksessä (Bitumikermiä ja kevytsoraharkkoja) kirjoitin, että 7 rullaa Icopalin bitumikermiä Suutarilan Starkissa tuli maksamaan aikalailla, eli noin 144 euroa per rulla. Samanlaista ”Trebolit Clacier” -merkkistä tavaraa olisi saanut Ruotsin Malmon lähellä Trelleborgissa olevan tehtaan valmistamana saman määrän 82,79 eurolla Byggmaxista. Nämä rulla siis poistoeränä Byggmaxissa ja nämä tiedot nettikuvien perusteella ja netissä mainitun rullan painon perusteella, en ole käynyt Byggmaxin rullia itse katsomassa.

Nyt selvitettiin myös mitä samat tavarat olisivat maksaneet Viron puolella. Sama Starkista ostettu bitumirulla olisi maksanut Võrun K-raudassa 31,98 euroa per 10 metrin rulla, metrin leveänä. Võru sijaitsee Etelä-Virossa noin 80 km Tartosta ”kaakon kulmalle” päin, ja käydään siellä aina välillä kun meillä on kesämökki siellä.

Tämäkään 31.98€ ei ole vielä kaikkein halvin hinta tässä kohtaa, vaan paikallisessa K-raudassa on myynnissä myös vastaavanlaista venäläistä bitumikermiä, kuulemma yhtä hyvää sekin, ja sen hinta on 31,60€ per 15 metrinen rulla. Jolloin 10 metrin rullaksi muutettuna rullan hinnaksi tulee 21,07 euroa. Se on jo aika paljon vähemmän kuin Starkille maksettu 144 euron rullahinta. Onneksi Starkista tuli ostettua vain anturan yläpintaan tulevat bitumit, eli vielä ehtii ostamaan kellarin ulkoseinänä tulevat bitumikermit halvemmalla, jolloin keskihinta tulee vielä melko kohtuulliseksi tässäkin.

Hintavertailu siis kannattaa, ihan jo Suomen sisälläkin (esimerkkinä Byggmax vs Starkki bitumin osalta). Mutta samoilla tuotteilla on myös eri hintoja eri maissa, ja hintaerot voi olla ihan mihin suuntaan tahansa. Eli ei se nyt aina niinkään ole, että kaikki tavara olisi järjestään Virossa halvempaa, tai vaikka olisikin, rahtimaksut lisättynä saman tavaran voi siltä saada Suomesta edullisemmin.

Ruokakaupassakin esim. kahvi ja sokeri ovat Suomessa aina halvemmat mitä Virossa, samoin kuin tölkkiin pakattu maito, diesel maksaa molemmissa maissa saman verran (hintero Viron hyödyksi max 10 eurosenttiä), mutta bensa on Virossa halvempaa kuin Suomessa.

Suomalaiselle rakentajalle sepeli on halvempaa kuin virolaisen rakentajan ostama sepeli, mikä johtuu siitä että sepeli tuodaan Viroon Suomesta, tai tehdään paikan päällä esim. peltokiviä murskaamalla. Kova kallio on Virossa Tallinnan kohdalla 170 metrin syvyydessä ja Etelä-Virossa kallioperän päällä on noin 300 metriä moreenia ja muuta tavaraa. Eli kalliolouhoksia Virossa ei ole missään, paitsi palavan kiven, liuskekiven ja hiekkakiven yms. pehmeiden maa-ainesten osalta. Sepeliäkin kuitenkin tarvitaan, kun Virossa uusia taloja rakennetaan.

Myös viemäriputkien mutka- ja haarapalat näyttää olevan Virossa huomattavasti halvemmat mitä Suomessa. Suomessa edullisimmin näitä saa mm. Biltemasta, sikäli mikäli heidän valikoimistaan löytyy. Viemäriputkien osahinnat muodosta riippuen ovat Võrun K-Raudassa hintahaarukassa 1,96€ – 12,50€. Suomessa voi maksaa 20 euroa. Myös ruuvit, naulat ja hitsauspuikot saa Virosta oleellisesti halvemmalla.

Hintavertailua myöhemmin lisää sitä mukaa, kun talon rakentaminen edistyy.