Bauhoffin Meistriklubi -kortti

Useimmilla Etelä-Suomen rakentajilla tällainen kortti jo taitaa ollakin?

Tai jos ei ole, se kannattaa hankkia ihan ekalla reissulla, jos lähtee hakemaan rakennustarvikkeita Virosta, koska ns. ”hyllynreunahintoja” ei rautakaupoissa kannattaisi maksaa. Eihän talonrakentajat yleensä niillä hinnoilla maksa Suomessakaan?

Vaikka Viron hyllynreunahinnat toki näyttävät ihan hyviltä jo sellaisenaankin suomalaisen kukkaroon, niin ihan sama systeemi siellä on mitä Suomessakin: kaikissa rautakaupoissa on asiakkaaseen ja asiakkaan ostomääriin tai asiakkuuteen perustuva hinnoittelu. Ihan jo ”kanta-asiakaskortilla” voi saada aikamoisia etuja, vaikka ei olisi koskaan ennen kaupassa käynytkään.

Bauhoffissa tämä kanta-asiakkaan kortti on nimeltään ”Meistriklubi” -kortti, ja sen saa infotiskiltä parissa minuutissa. Siis jos tähän aikaan lasketaan mukaan myös se aika mikä itseltä kuluu, kun täyttää hakulomakkeeseen omat osoitetietonsa, ja allekirjoittaa sen. Myyjä naputtelee ne samat tiedot sitten koneelleen hyvinkin alle puolessa minuutissa, ja sen jälkeen kortti on aktivoitu, ja sitä voi käyttää heti. Siinä lukee alakulmassa ihan oma nimikin: DSCN0275 Kortti maksaa 3 euroa, se on voimassa 2 vuotta ja kortti tienaa itse itsensä helposti jo ekalla ostokerralla. Itselläni rakentaminen on nyt kestänyt jo sen verran aikaa, että ensimmäinen Bauhoffin kortti meni vanhaksi, ja se olisi pitänyt uudistaa. Ja kun en huomannut Bauhoffin uudistyspyyntö -viestiin vastata, niin hankin nyt sitten taas kokonaan uuden kortin. Tällä kertaa en tarvinnut kuin yhden pumpun, josta kortilla sain alennusta 24,61% eli 12,40 euroa! Varsin kätevä kortti siis: DSCN0276 Jos ostaa isompia määriä kerralla, eli vähintään 650 eurolla, niin sitten kannattaa Bauhoffissa toimia niin kuin jokin aika sitten kerroin tässä linkissä:

http://talo-rautio.talovertailu.fi/2014/05/02/rakennustarvikeostoksilla-eestissa/

Sitten tänne loppuun vielä muutamia kuvia ja hintatietoja Bauhoffin puutarhapuolelta, ei nyt kuitenkaan tarttunut mitään mukaani tällä kertaa. Esim. Tuijat maksaa vitosen Virossa ihan niin kuin ne maksaa Suomessakin, eli niitä ostamalla ei säästäisi mitään.

Lisää puutarhapuolta. Meistriklubi -kortilla oleva hinta on isommalla fontilla hintalapun oikeassa laidassa. Vasemmalla pikkufontilla ns. "normaalihinta". Maksaako kukaan normaalihintoja, sitä en tiedä...

Puutarhapuolta Tarton Bauhoffissa 23.5.2015. Meistriklubi -kortilla oleva hinta on isommalla fontilla hintalapun oikeassa laidassa. Vasemmalla pikkufontilla ns. ”normaalihinta”. Maksaako kukaan normaalihintoja, sitä en tiedä…

Puutarhapuolta.

Lisää puutarhapuolta.

Bauhoffin Tarton myymälää.

Bauhoffin Tarton myymälää.

Virossa rypsipellot ovat jo keltaisina.

Virossa rypsipellot ovat jo keltaisina.

Tämän kertainen blogi-päivitys naputeltiin Tallinkin SuperStarin takaosassa olevian kaarevien takalasien alla olevasta baarista. Hyvin toimii näköjään yhteydet merelläkin. Merikin oli suhteellisen tasainen, ei tuulennut ja aurinkokin paistoi (laski äsken mereen).

 

EDIT 24.5.2015:

Joissakin blogeissa on hämmästelty nurmikonsiementen hintoja, kun iso 20 kg pussi voi maksaa melkein satasen. Niin kuin näyttää olevan esim. tässä linkissä:

https://www.agrimarket.fi/Piha_ja_Puutarha/kylvot-ja-istutukset/nurmikonsiemenet/tvl-seos-20-kg/

Siis toisinsanoen nurmikon siementen kilohinta on Suomessa noin 4,50 -> 5,00 euron paikkeilla. Ja ihan samat hinnat näyttää olevan Virossakin, katsoin hintoja Bauhoffin myymälässäkin, ja tässä samat vielä nettilinkissä heidän kotisivuillaan:

http://www.bauhof.ee/ettekasvatus-lisatud/seemned-ja-sibulad-lisatud/muruseemned.html

Myös amppelit olivat Virossa samoissa hinnoissa kuin Suomessakin (noin kymmenen euron kahta puolta), eli tässä listaa muutamista puutarhatuotteista, joita Virosta asti ei kannata lähteä hakemaan.

Itselläni on myös pieni terassin laajennusprojekti tälle kesälle, joten katsoin myös painekyllästetyn laudan hintoja Bauhoffissa, niin höylätty vihreä lauta 28x95mm oli eilen Bauhoffissa tarjouksessa 1,20€/metri – normaalihinta heillä oli 1,65€/metri. Saman värinen lauta samoilla mitoilla on Vantaan Byggmaxissa halvempi, eli 0,99€/metri:

https://www.byggmax.fi/puutavara/painekyllastetty-puutavara

Eli eipä juuri kannata lähteä peräkärryn kanssa Viroon lautoja hakemaan, samat laudat saa halvemmalla esim. Byggmaxista ja heiltä voi myös halutessaan ottaa kuljetuksen tontille (toki sekin aina maksaa jotain, mutta maksaa todennäköisesti paljon vähemmän, jos samaa kysyisi Tallinnan rautakaupoissa).

Jos joku haluaa Googlella katsoa puutarha- ja piharakentamiseen liittyvien hintoja, niin tässä vähän avainsanastoa, jolla pärjää Googlessa ja miksei myös paikan päällä virolaisessa rautakaupassakin:

Nurmikonsiemenet = Muruseemned
Ruohonleikkuri = Muruniiduk
Terassilauta = terrassilaud (virossa 2 ärrää terassi -sanassa)
Kukkalaatikko = lillekast
Pensassakset = hekikäärid
Pensasaita = hekki
Tuijan taimet = elupuu istikud
Kesäkukat = suvelilled
Harava = reha
Lehtiharava = lehereha
Ulkovalaistus = välisvalgusti
Pihakeinu = aiakiik
Puutarha = aed
Trampoliini = batuut
Peräkärry = haagis
Kottikärryt = aiakäru
Tikapuut = redel

Jos jäi listalta jotain puuttumaan, niin saa toki kysyäkin… 🙂

Maaliostoksille Viroon?

Kesä on maalauksen aikaa, ja itse olen hakenut maalit Virosta. Jotkut ovat kyselleet, että kannattaako se?

No, jos 10 litran pönikkä (tai meillä Suomessa yleisimmin maalia myydään 9 litran purkeissa) maalia maksaa sävytettynä Suomessa satasen kahta puolta, ja jos täsmälleen saman tuotteen saa 50 eurolla tai jopa vielä sitäkin halvemmalla, niin tottakai se kannattaa. Itse olen ostanut pohjamaalia sisätiloihin parilla kympillä per 10L, lateksimaalia sisätiloihin 40€ per 10L ja ulkomaaleja 40€ per 10KL pönikkä. Eli isommat säästöt tässä saa jos vertaa kaljan kantamista ”omaan käyttöön”. Yksi koppa kaljaa on 8 litraa, eli melkein maalipurkin painon verran, eikä siinä kyllä 50 euroa säästä, joten maalin kantaminen kannattaa paljon paremmin kuin kaljan kantaminen, ja tätä jälkimmäistäkin näyttää tulevan ”omaan käyttöön” välillä pakettiauton täydeltä. Tallinnan rannassa voi käydä tukkuliikkeen pihassa katsomassa, jos haluaa nähdä pakettiautot rivissä ja lastaustoimintaa käynnissä:

http://www.viinarannasta.com/

Bensa ja dieselkin ovat halvempia Tallinnassa, joten laivaan kannattaa ajaa niin tyhjällä tankilla mitä vaan uskaltaa.

Ja sitten takaisin rakennustarvikkeisiin, tällä kertaa puhe maaleista. Kaupankäyntiä helpottaa ehkä vähäsen, jos osaa ihan alkuperäiskielellä edes jonkinlaista avainsanastoa, vaikka viron kieltä taitamaton pärjää aina englannillakin. Laitan tähän nyt jotain sanastoa, jota ehkä sanakirjoista ei löydy (ne tahtoo monet olla sellaisia perussanastoja tyyliin ”missä on vessa” ja ”mistä saa ostaa liput teatteriin” yms), eli tässä nyt jotain rakentajalle hyödyllisempää perussanastoa maalikaupoille:

värvide toonimine = maalien sävytys
toonimisnumber = maalin sävytysnumero
välisvoodrilaud = ulkovuorilauta
laepaneelid = kattopaneelit (sisäkatossa)
lakkimine = lakkaaminen
poolläikiv = puolikiiltävä
poolmatt = puolimatta

(mikä on puolikiiltävän ja puolimatan ero? En minä tiedä, mutta osaan kyllä sanoa molemmilla kielillä)

niiskuskindel = kosteudenkestävä
hallitusevastane komponent = homeen vastainen (siis ”homeentappava”) ainesosa
lateksvärv = lateksimaali
õlivärv = öljymaali

Tässä nyt ainakin jotain sanoja joita olen itse tarvinnut. Seuraava kysymys on sitten se, että miten saa alennukset, kun Virossakin rautakauppa toimii ihan samalla tavalla kuin Suomessakin, eli hyllynreunahintoja ei maksa kuin satunnainen pienasiakas, rakentajilla yms. suurasiakkailla on omat tilit, asiakaskortit ja niihin tai ostomääriin perustuvat alennukset.

Ehkä helpoin ja matalin kynnys tässä kohtaa on se, että aloittaa Bauhoffista. Itselleni Tallinna on pelkkä läpikulkukaupunki, ja itse asioin enempi Etelä-Viron kaupoissa, joten tämä oma kokemukseni on Tartosta – mutta uskon, että täsmälleen samoin toimitaan Tallinnan Bauhoffissa myöskin.

Eli jos aikoo ostaa kerralla Bauhoffista yli 650 euron ostokset, niin viimeistään siinä vaiheessa kun tavarat on kärryssä tai kun melkein kaikki on löytynyt, kannattaa mennä yritysmyyntipisteelle, ja näin siis meillä Tarton Bauhoffissa viime toukokuussa:

Yritysmyyntipiste Tarton Bauhoffissa toukokuussa 2014.

Yritysmyyntipiste Tarton Bauhoffissa toukokuussa 2014.

Yritysmyyntipisteen seinällä oleva kyltti lähempää. Siinä lukee vapaasti suomennettuna että "kun aiot ostaa yli 650 eurolla, tule meidän yritysasiakaspisteen kautta".

Yritysmyyntipisteen seinällä oleva kyltti lähempää. Siinä lukee vapaasti suomennettuna että ”kun aiot ostaa yli 650 eurolla, tule meidän yritysasiakaspisteen kautta”.

Yritysasiakas saa myös sikäli erikoispalvelua, että auton pakkaamisessakin autetaan, ja yritysmyyjä kiertää kaupassa kaikki hyllyjen välit asiakkaan mukana niin kauan että kaikki tavarat on löydetty. Samalla voi keskustella alennuksista, eri vaihtoehdoista yms. suosituksista mitä myyjä ehkä osaa antaa ja kertoa. Meininki on hyvin asiakasystävällistä.

Yritysasiakas saa myös sikäli erikoispalvelua, että auton pakkaamisessakin autetaan, ja yritysmyyjä kiertää kaupassa kaikki hyllyjen välit asiakkaan mukana niin kauan että kaikki tavarat on löydetty. Samalla voi keskustella alennuksista, eri vaihtoehdoista yms. suosituksista mitä myyjä ehkä osaa antaa ja kertoa. Meininki on hyvin asiakasystävällistä.

Ja jos on sattumoisin asiaa Tarttoon, niin Tarton kehätiellä Lõunakeskuksessa on Bauhoffin lisäksi ihan sen vieressä myös jumalattoman suuri ostoskeskus, sekä tien toisella puolella (siis vinosti tien toisella puolella ison liikenneympyrän takana) kaupungin puolella vielä lisää puolisen tusinaa muitakin rautakauppoja siististi rivissä ja rintarinnan kehätien eli ”ringteen” suuntaisesti. Joukossa mm. K-Rauta, Tevo, Aiaosakond yms. paikallisia – kaikkien nimiä en nyt ulkoa muista, mutta rakentajalla kuluu noissa koko päivä, jos oikein ajan kanssa lähtee hyllyjen väliin pyörimään…

Sitten kun ostokset on tehty, niin en tiedä johtuuko sitten siitä että itse asioin eestiksi vai liekö ihan yleinen tapa (veikkaan että jälkimmäinen on todennäköisin), niin myyjä antaa yleensä lopuksi vielä oman käyntikorttinsa, jolloin sähköpostilla ja/tai puhelimitse voi aina helposti tilailla lisää.

Mikä on sitten hintataso Tallinna contra muu Viro? No mikä on hintataso Helsinki contra muu Suomi? Väittäisin että pääkaupunkiseuduilla on joka maassa aina vähän kalliimmat hinnat ja kustannukset, mutta en osaa sanoa kannattaako Virossa lähteä pelkästään sen takia ajelemaan pieniin maaseutukaupunkeihin (tai Tartto ja Pärnu nyt toki vähän isompia). Mutta jos on muutakin asiaa, niin sitten se menee siinä samalla ja tietysti jos Viroon menee ihan vaan turistina kiertelemään ja katsomaan paikkoja, niin omasta mielestäni ei kannata jäädä pelkästään Tallinnaan.