Muurikivi harjoituksia, osa2

Tällä kertaa muutama kuva siitä, mikä muurikivihommissa voi mennä pieleen.

Pikkuisen kaareutuvalla seinällä varmistuu, että auringon säteet osuvat aina johonkin kohtaan seinään aika kivasti. Tilanne jatkuu samana pitkän aikaa, kun aurinko liikkuu taivaalla.

Tässä kuvassa vielä kaikki OK. Pikkuisen kaareutuvalla seinällä varmistuu, että auringon säteet osuvat aina johonkin kohtaan seinään aika kivasti. Tilanne jatkuu samana pitkän aikaa, kun aurinko liikkuu taivaalla.

Jos pohja pettää - tai jos se ei alun alkaenkaan ole ollut ihan tasainen, niin lopputulos näyttää karmealta. Ja se vaan pahenee sitä mukaa, mitä korkeammasta muurauksesta on kyse.

Jos pohja pettää – tai jos se ei alun alkaenkaan ole ollut ihan tasainen, niin lopputulos näyttää karmealta. Ja se vaan pahenee kerros kerrokselta sitä mukaa, mitä korkeammasta pengerryksestä on kyse.

Epätasaiselle pohjalle pengertäminen näyttää siis tältä. Ja epätasaisuutta ei ole kuin 2-3 senttiä. Mutta en nyt viitsinyt väliaikaisvarastoinnin pohjaa alkaa tässä sen kummemmin tasoittamaan.

Epätasaiselle pohjalle pengertäminen näyttää siis tältä. Ja epätasaisuutta ei ole kuin ehkä 2-3 senttiä. Mutta en nyt viitsinyt väliaikaisvarastoinnin pohjaa alkaa tällä kertaa ihan tasaiseksi tasoittamaan.

Tältä näyttää epätasainen muuraus vähän kauempaa.

Tältä näyttää epätasainen muuraus vähän kauempaa.

Tässä vielä erään taloyhtiön pengerrystä. Harmillinen tilanne tämäkin, jos näin pääsee käymään...

Tässä vielä erään taloyhtiön pengerrystä. Harmillinen tilanne tämäkin, jos aikojen saatossa käy näin… Tässä on 7 kiveä päällekkäin, jonka vielä pitäisi pysyä ilman betonilla muurausta paikoillaan. Maan paine on jäätyessään kuitenkin valtava voima! Maassa oleva jäätyvä vesi tai kosteus on siis ei-painovoimainen ilmiö, jolloin kyseessä on enemmänkin hydraulinen voima kuin painovoima. Jäätyessään laajeneva vesi sitten tuuppaa kivipengerrystä nurin aina muutaman sentin vuodessa. Ellei seinä ei ole sillä tavalla kalteva, että se painovoimaisesti oikenee ennalleen aina sitten kun routa sulaa.

 

Selvityspyyntö puuttuvasta rakentamisilmoituksesta

Kirje verohallinnon erityisalojen seurantaryhmältä, jossa kyseltiin puuttuvien rakentamisilmoitusten perään.

Kirje verohallinnon erityisalojen valvontaryhmältä, jossa kyseltiin puuttuvan rakentamisilmoituksen perään.

Rakennustyömailla tuli käyttöön työntekijöitä ja rakennusurakoita koskeva uusi tiedonantovelvollisuus 1.7.2014 alkaen. Jo sitä ennen eli 1.3.2013 alkaen tuli pakolliseksi kuvalliset ja veronumeron sisältävät henkilötunnisteet kaikille niille, jotka rakennustyömailla liikkuvat. Itsellänikin on veronumero, vaikka isännöitsijä on rakennustömailla suht harvinainen vieras, ja tulee kuvioihin mukaan yleensä vasta siinä vaiheessa, kun rakentaminen on valmistumassa ja rakennus otetaan käyttöön.

Yksityisellä työmaalla kuvallista henkilötunnistetta ei edellytetä, jos yksityishenkilö rakennuttaa kohdetta omaan käyttöönsä, eikä kuvallista veronumeroa myöskään edellytetä rakennustyömaan tavarantoimittajilta – jos he eivät jää raksalle töihin.

Meille tontti tuli ostaessa KOy -muotoisena. KOy muutettiin As Oy:ksi, koska se oli helpompi toimenpide kuin KOy:n lopettaminen. Sen jälkeen alettiin rakentamaan taloa elokuussa 2012. Näin omakotitalokin voi olla As Oy, eikä meidän As Oy -muotoinen omakotitalo suinkaan ainut laatuaan Suomessa ole. Varainsiirtoveron säästämiseksi näitä As Oy -muotoisia omakotitaloja on tehty varmaan aika paljonkin.

Jatkossa As Oy -muotoinen omakotitalo voi kuitenkin olla harvinaisempi, koska As Oy on yritys, joka kuuluu kuukausittaisen ilmoitusvelvollisuuden piiriin. Tiedonantovelvollisuus syntyy jokaisesta urakasta, jonka suuruus ilman ALV:n osuutta ylittää 15.000€.

Eli jos joku jatkossa alkaa rakentamaan As Oy -muotoista omakotitaloa, niin jokaisen yli 15.000€ urakan kaikkien tietojen ilmoittelut joka kuukausi käy varmaan ihan jo työstä?

Ja siinä työssä kannattaa lisäksi olla äärimmäisen huolellinen, koska jos jotain menee pieleen tai jotain unohtuu, voi tulla isot sanktiot perästäpäin. Tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnistä voi seurata jopa 15.000 euron laiminlyöntimaksu. Tarkemmat tiedot asiasta (joka ei siis koske normaalia ja ei-as-oy -muotoista omakotirakentamista) löytyy mm. tästä linkistä:

http://www.talousverkko.fi/blog/rakentamiseen-liittyva-tiedonantovelvollisuus-2014/

No – miten kävi nyt sitten meille tällä kertaa?

Itselleni oli taas jälleen kerran etua omasta ammatinvalinnasta, eli isännöitsijänä juuri nämä asiat pitäisi tietää ja osata aivan erityisen hyvin. Eikö vain?

No kyllä minä omasta mielestäni osaankin.

Vaikka tietysti ensimmäisen kerran saapuneen postin luettuani säikähdinkin, että menikö jotain pieleen? Ja että onko verottajan tulkinta As Oy -muotoisen omakotitalon rakentamisesta sittenkin jotain muuta, miten itse olen asiat tulkinnut? Ja kyllähän näistä uusista tiedonantovelvollisuuksista on aiheutunut isoilla työmailla myös monia kummallisuuksia ja ongelmia, joita ennen ei koskaan ollut.

Nyt siis uusi tiedonantovelvollisuus aiheuttaa ongelman mm. seuraavanlaisessa tilanteessa:

Otetaan esimerkkitapaus, jossa kerrostalossa teetetään julkisivujen ja parvekkeiden korjaus. Sitä varten talo on huputettuna, ja talon ympäri kiertää joka puolella tellinkit. Aikaisemmin – jos taloyhtiö päätti omana ja erillisenä urakkana asennuttaa siinä samalla myös parvekelasit, niin parvekelasimiehet saivat myös käyttää niitä samoja julkisivu-urakoitsijan pystyttämiä telineitä, jotta parvekelaseja ei tarvitsisi raahata paikoilleen porraskäytävän kautta ja huoneistojen läpi.

Mutta nyt parvekeurakoitsija yleensä ilmoittaa jo hyvissä ajoin, ettei jonkun toisen firman parvekelasimiehillä ole tänä päivänä enää mitään asiaa eikä oikeutta tulla hänen telineilleen, koska silloin hän olisi näistäkin miehistä ilmoitusvelvollinen, eikä hän oikeasti tunne sieltä toisesta firmasta ketään, koska heidän toiminta ei liity pääurakkaan millään tavalla. Jolloin käytännössä nyt käy sitten aina niin, ettei parvekelaseja asenneta, ennen kuin vasta sitten, kun pääurakoitsijana toimiva julkisivu- ja parvekekorjausyritys saa omat työnsä tehtyä, ja he keräävät telineensä pois ja poistuvat tontilta.

Sen jälkeen ne parvekelasit sitten kannetaan rappujen kautta ja huoneistojen läpi…Siis ihan hölmöä hommaa, mutta näin tämä nyt vaan tänä päivänä menee!

Toinen asia, missä ei ole ilmennyt varsinaisesti mitään ongelmaa, mutta rakentamispalveluja hankkivan yrityksen (esim. As Oy) pitää olla erityisen tarkkana, on sen määrittäminen, että milloin jokin yksittäinen urakka alkaa ja päättyy, ja milloin taas kaikki toiminta katsotaan yhdeksi ja samaksi urakaksi? Onko esim. omakotitalon rakentaminen alusta loppuun yhtä ja samaa urakkaa, jossa tarkoitus on saada talo valmiiksi, ja joka päättyy lopputarkastukseen?

Tähän kysymykseen en olisi ennen ihan varmaa vastausta tiennyt, mutta nyt tiedän. As Oy -muotoisen talon rakentaminen ei ole yhtä ja samaa urakkaa, vaan jokainen ostourakka katsotaan omaksi urakakseen, ja se pitää ilmoittaa, jos 15.000€ alaraja ylittyy.

Joskus tämä alaraja voi ylittyä myös ihan huomaamatta ja aivan kuin varkain:

Esimerkiksi hätätyönä aloitettu vesivahingon korjaus voi alustavan arvion mukaan olla ns. ”pikkujuttu”, jonka korjausarvio on vaikkapa noin 10.000 euroa, ja josta As Oy:n ei tarvitse tehdä rakentamisilmoitusta. Voi kuitenkin käydä niin, että urakkaan lähdettäessä korjaamistarvetta tuleekin enemmän, jolloin urakasta tulee tehdä ilmoitukset sen kuukauden kohdalla, jolloin urakka ensimmäistä kertaa ylittää 15.000 euron rajan. Siitä eteenpäin ilmoitukset tehdään ko. urakan aikana joka kuukausi niin pitkälle kuin urakkaa riittää. Tai jos omakotirakentaminen sinänsä katsottaisiin kuuluvaksi tähän samaan sarjaan, niin tällaisella ilmoitustarkkuudella As Oy -muotoisen omakotitalon rakentaminen kävisi tulevaisuudessa täysin mahdottomaksi. Ei sellaiseen ilmoittamisrumbaan kenenkään rakentajan aika riittäisi, eikä useimmilla riittäisi osaaminenkaan.

Lähetin minäkin nyt 191 riviä pitkän Excel -tiedoston verotoimistoon, että tällaiset urakat ja tällaiset hankinnat on 1.7.2014 jälkeen tehty, ja kysyin siinä sitten samalla, että minkä kuukauden kohdalla heidän mielestään ilmoitusvelvollisuuden rajapyykki olisi ylitetty?

Listaus oli ote täällä blogissakin näkyvästä kustannuserittelystä, joka on täynnä pieniä hankintoja lähinnä rautakaupoista tai pieniä sekalaisia ammattimiehen laskuja milloin mistäkin pikkutyöstä, ja se listaus löytyy tästä linkistä:

http://talo-rautio.talovertailu.fi/rakentamisen-kulut/

No, onneksi itselläni oli tällä kertaa kyseessä vain pelkkä verottajalle sattunut sekaannus, ja minulle saapunut selvityspyyntö oli tällä kertaa aiheeton.

Tieto rakentamisilmoituksen tekemättä jättämisestä muuttotarkastuksen yhteydessä oli tullut rakennusvalvonnasta. Siellä oli varmaan tehty asiaan liittyen jonkinlainen massa-ajo? Eikä siinä yhteydessä sitten ehkä oltu huomattu, että hei – tämä meidän talo olikin As Oy -muotoinen, ja se kuuluu kuukausi-ilmoittamisen piiriin. Jolloin As Oy -muotoinen omakotitalo ei esitä muuttotarkastuksen eikä lopputarkastuksenkaan – koska tämä ilmoittamismuoto sitten taas koskee pelkästään yksityishenkilöitä, eikä As Oy ole yksityishenkilö.

No milloin minun nyt sitten pitää tehdä rakentamisilmoitus verottajalle, koska talo kuitenkin valmistuu selvästi 1.7.2014 jälkeen?

No tämäkin on mielenkiintoista, sillä taidan olla väliinputoaja tässä asiassa. Eli minun ei ole tarvinnut, eikä tarvitse tehdä ainuttakaan ilmoitusta koskaan As Oy:n nimissä. Meidän oma As Oy olisi kuulunut kuukausittaisen ilmoitusvelvollisuuden piiriin, mutta kun talo ehdittiin saada melkein jo valmiiksi ennen kuin uudet velvoitteet tulivat voimaan kesällä 2014, niin nyt tilanne on meidän osalta sellainen, että sen 1.7.2014 jälkeen meille ei ole enää yli 15.000€ urakoita tullut. Oma timpurit poistuivat työmaalta kesän 2014 jälkeen, ja heidänkin palkkansa jäi alle 15.000 euron 1.7.2014 jälkeisen ajan osalta. Joten ilmoitettavaa ei minulla ole ollut – eikä enää tule.

Vai tuleeko jossain vaiheessa jotain ilmoitettavaa sittenkin?

Taas kannattaa olla tarkkana! Eli jos tekee oman talonsa yhtiöjärjestyksen oikein, niin ei tarvitse koskaan jatkossakaan ilmoittaa isoja remontteja siksi, että omakotitalo on aikanaan rakennettu As Oy:ksi. Nimittäin kyllähän isot remontit (ikkunat, katto tai putkiremontti) nyt helpostikin voi ylittää 15.000€. Vai joudunko sittenkin ilmoittamaan kaikki nämä kuukausi-ilmoitusmenettelyssä omana asumisaikanani?

En joudu.

Vaikka itse rakennus on yksiselitteisesti As Oy:n omaisuutta, siis As Oy omistaa rakennukset (ja minä vaimoni kanssa omistamme As Oy:n koko osakekannan), niin yhtiöjärjestys on meillä muotoiltu niin, että käytännössä mikään remontti ei kuulu As Oy:n vastuulle. Jolloin ne tehdäänkin sitten jo yksityishenkilönä, ja kotitalousvähennystä hyödyntäen, koska meidän talon yhtiöjärjestyksen 6§ pykälä kuuluu näin:

”6§ Siitä poiketen, mitä asunto-osakeyhtiölaissa säädetään yhtiön ja osakkaan välisestä korjaus- ja kunnossapitovastuusta, kuuluu osakkeenomistajan vastata kaikista niistä korjaus- ja kunnossapitotöistä ja kustannuksista, jotka voidaan kohdistaa siihen rakennukseen, jossa hänen hallitsemansa huoneisto sijaitsee. Sama vastuu koskee osakkeenomistajan hallitsemia muita tiloja.”

Yhtiöjärjestys kokonaisuudessaan (mielestäni hyvä malli pienelle As Oy:lle ja varsinkin As Oy -muotoiselle omakotitalolle löytyy tästä linkistä:

http://talo-rautio.talovertailu.fi/yhtiojarjestys/

Taisi olla vähän pitkä ja tylsä päivitys tällä kertaa?

Niin varmaankin – eikä varmaan monikaan ole lukenut tänne asti, mutta tämä oli taas yksi esimerkki siitä, kuinka monimutkaiseksi As Oy -maailma on nykyaikana mennyt. Silloin kun minä rupesin isännöitsijäksi 12 vuotta sitten, silloin isännöitsijän työ oli helppoa ja yksinkertaista. Mutta ei ole enää.

Miten sitten yksityishenkilö selviää kaikesta tästä? No ihan yksi ilmoitus ja yksi käynti tässä linkissä riittää:

http://www.suomi.fi/suomifi/suomi/asioi_verkossa/lomakkeet/vh_ra/index.html

Muurikivi harjoituksia

Pihahommat etenevät pikkuhiljaa, tilasin muurikivet Taloon.comista ja näitä tällaisia betonikiviä olen nyt sitten lohkonut aina iltapuhdetöinä:

http://www.taloon.com/muurikivi-300x320x80-mm-pari-suora-harmaa/HB-MUURI-80-H/dp?nosto=nosto_0000_katsoimyos&openGroup=7239

Vallikivet saapuvat lavalla pareittain. Pengerrettäessä rosoinen lohkopinta jää näkyville.

Vallikivet saapuvat lavalla pareittain. Pengerrettäessä rosoinen lohkopinta jää näkyville.

Työkaluja lohkomiseen. Isoin on joku vanha jonka löysin työkalupakista, pari pienempää ostin Bauhausista.

Työkaluja lohkomiseen. Isoin on joku vanha jonka löysin työkalupakista, pari pienempää ostin Bauhausista.

Leveämpi taltta on kapeampaa tekoa - ja parempi.

Leveämpi taltta on kapeampaa tekoa – ja parempi.

Aika hyvä yhdistelmä = leveä taltta + vähintään kilon painoinen pajavasara. Puolitoistakiloinen saattaisi olla vielä parempi, mutta sellaista en nyt tällä kertaa ostanut. Myös kirveen kamarapuolella lyönnit ovat tarpeeksi tehokkaita. Kirveen painosta en osaa tarkemmin sanoa, en ole punninnut. Ehkä vanhalla tylsällä kirveellä betonikiveä voisi lyödä ihan sellaisenaan? En ole kuitenkaan kokeillut, ei ole nyt mitään sellaista "romukirvestä", jonka terän viitseisi kokeilussa tuhota.

Aika hyvä yhdistelmä = leveä taltta + vähintään kilon painoinen pajavasara. Puolitoistakiloinen saattaisi olla vielä parempi, mutta sellaista en nyt tällä kertaa ostanut. Myös kirveen kamarapuolella lyönnit ovat tarpeeksi tehokkaita. Kirveen painosta en osaa tarkemmin sanoa, en ole punninnut. Ehkä vanhalla tylsällä kirveellä betonikiveä voisi lyödä ihan sellaisenaan? En ole kuitenkaan kokeillut, ei ole nyt mitään sellaista ”romukirvestä”, jonka terän viitseisi kokeilussa tuhota.

Ladontakokeilua. Eipä tuo muuraus nyt 2,5 metrin matkalla vielä näytä paljonkaan kaareutuvan. Ei ainakaan tässä kokeilussa, kun asettelin kivien päädyt aika tiiviisti toisiaan vasten.

Ladontakokeilua. Eipä tuo muuraus nyt 2,5 metrin matkalla vielä näytä paljonkaan kaareutuvan. Ei ainakaan kaareudu tässä kokeilussa, kun asettelin kivien päädyt aika tiiviisti toisiaan vasten.

Jostain suosituksista luin, että maksimissaan 7 kerrosta kiviä voi latoa päällekkäin ilman että ne tarvitsee muurata kiinni. Silloin pengerryksen korkeus näitä vallikiviä käyttäen olisi noin 55cm.

Jostain suosituksista luin, että maksimissaan 7 kerrosta kiviä voi latoa päällekkäin ilman että ne tarvitsee muurata kiinni. Silloin pengerryksen korkeus näitä vallikiviä käyttäen olisi noin 55cm.

Tässä on nyt ladottu 16 kerrosta kiviä päällekkäin. Kyllä nämä vähän taaksepäin nojaavat.

Tässä on nyt ladottu 16 kerrosta kiviä päällekkäin. Kyllä nämä kivet vähän taaksepäin nojaavat, ja muuri pysyy silloin tukevammin pystyssä.

Tässä sama kokeilu edestäpäin. Rosoinen pinta näyttää mielestäni aika hyvältä.

Tässä sama kokeilu edestäpäin. Rosoinen pinta näyttää mielestäni aika hyvältä.

EDIT 11.7.2015:
Tässä artikkelissa esiteltyjä halkaisutyökaluja ei kannata käyttää, eli jos joudut halkaisemaan muurikiviä, tee se alla kommenttikentässä nimimerkki ”Juhon” kirjoittaman ohjeen mukaan, tai katso tästä linkistä video, miten helposti homma käy oikeilla työkaluilla:

http://talo-rautio.talovertailu.fi/2015/07/02/video-nain-halkaistaan-muurikivi/

Kivivilla ei pala

Sillä välin kun itse olin Virossa käymässä (niin kuin edellisestä artikkelistani käy ilmi), niin meillä Rekolassa oli ollut viime yönä uhkaava tulipalotilanne kylän vanhalla huoltoasemalla, jossa nyt toimii rengasliike. Ja tietysti myös bensaa myydään edelleen, eli ”kylmänä huoltoasema” jatkaa samalla toimintaansa siinä rengasbisneksen rinnalla. Itse toimin kiinteistöllä isännöitsijänä, niin kuin myös vieressä olevalla vanhalla ostarilla ja vanhalla tehtaalla, jotka ovat kaikki samaa kiinteistöä.

Bensa-asemilla joudutaan tietysti jo lähtökohtaisestikin käyttämään rakentamisessa palamattomia rakenteita. Tässä jälleen hyvä esimerkki siitä, että kivivilla ei pala – ja seinärakenteet kestivät sen kuumuuden mitä siihen ehti kohdistua. Onhan tässä kova kuumuus kuitenkin käynyt, ja bensa-asemalla syttyvä tulipalo on aina iso vaaratilanne.

Ensisijaisesti lämmöneristeenä toimivien villojen välissä olevat pystykoolaukset pysyvät tulipalotilanteessa ainakin kolmelta pinnalta hiiltymättöminä. Sillä kahdesta suuntaa ne ovat villojen puristuksissa, jolloin villat suojaavat kantavia puita kahdellakin tapaa: puuhun ei kohdistu niin suurta lämpökuormaa koska villa toimii edelleenkin lämmön eristeenä, ja mikä tärkeintä – puun pinta ei saa happea, jolloin se ei syty. Ja kivivilla itsessään ei pala.

Sisäpuolisista tiloista kantaviin puurakenteisiin ei ole edes kohdistunut kuumuutta, eli kantavat rakenteet suojaavat samalla myös sisäpuoliset tilat, jos palo syttyy rakennuksen ulkopuolella. Periaatteessa näin olisi pitänyt olla myös Kilpisjärvellä, mutta en sitten tiedä, että millaiset rakenneratkaisut siellä mahtoi olla. Lopputulos oli ainakin heillä sellainen, että rakennuksen seinustalla palaneen asuntoauton myötä tuhoutui koko rakennus:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1430612040620.html

Tässä nyt Vantaan Rekolassa viime yönä sattuneessa palossa päältäpäin katsoen myös rakennuksen ulkopinnassa olleet levyt (palamatonta materiaalia) ovat suojanneet rakenteita lämmöltä varsin hyvin. Kattorakenteisiin tuli ei ilmeisesti ollut vielä kovin paljon ehtinyt:

Siistiä ja hyvää työtä palokunnalta. Varsinkin rakennuksen suojaaminen pressulla enempien kosteusvaurioiden välttämiseksi. Nythän tässä ei ole enää mihinkään mitään kiirettä, mutta uskon, että maanantaina kiire kuitenkin tulee, eli puhelimet alkavat soida joka suunnalta, ja tietysti itsekin joudun aika moneen suuntaan soittelemaan. Ensin yleensä soitan, sitten pistän kirjallisena viestinä sen mitä kukin taho haluaa, tarvitsee ja vaatii.

Siistiä ja hyvää työtä palokunnalta. Varsinkin rakennuksen suojaaminen pressulla enempien kosteusvaurioiden välttämiseksi. Nythän tässä ei ole enää mihinkään mitään kiirettä, mutta uskon, että maanantaina kiire kuitenkin tulee, eli puhelimet alkavat soida joka suunnalta, ja tietysti itsekin joudun aika moneen suuntaan soittelemaan. Tämä on vaan sellaista isännöitsijän työn arkea. Itselleni on muotoutunut sellainen toimintatapa, että yleensä ensin soitan, sitten pistän kirjallisena viestinä  ne asiat ja tiedot, mitä kukin taho haluaa, tarvitsee ja vaatii.

 

Kuvassa oikealla näkyvä ja vielä palamaton rengaskasa täytyy viedä pois tai siirtää muualle. Näin lähellä rakennusta niitä ei voi jatkossa enää säilyttää, vaikka nuo onkin kierrätykseen meneviä vanhoja renkaita, eli ei tietenkään ole tarkoituskaan, että tämä kasa tässä koko ajan olisi.

Kuvassa oikealla näkyvä ja vielä palamaton rengaskasa täytyy viedä pois tai siirtää muualle. Näin lähellä rakennusta niitä ei voi jatkossa enää säilyttää, vaikka nuo onkin kierrätykseen meneviä vanhoja renkaita, eli ei tietenkään ole tarkoituskaan, että tämä kasa tässä koko ajan olisi. Tämä asian pohtiminen kuitenkin kuuluu paloviranomaiselle, eli sieltä varmaan tulee jo maanantain aikana toimenpidesuositukset tai -määräykset, mitä on tehtävä ja mihin aikarajaan mennessä.

Palomiehet ovat koukkineet villoja irti seinästä, jotta ovat päässeet palaviin pesäkkeisiin käsiksi paremmin. Tämän jälkeen timpurityönä otetaan loputkin sammutuksen jäljiltä märät villa pois vahinkoalueelta.

Palomiehet ovat koukkineet villoja irti seinästä, jotta ovat päässeet palaviin pesäkkeisiin käsiksi paremmin. Tämän jälkeen timpurityönä otetaan loputkin sammutuksen jäljiltä märät villa pois vahinkoalueelta.

Eli miten nyt sitten lähtee isännöitsijän maanantai käyntiin? Itse lähtisin liikenteeseen niin, että ensin soitto vakuutusyhtiöön – he tarvitsevat ilmoituksen tapahtuneesta, ja päättävät sitten tuleeko vahinkotarkastaja paikalle. Sen jälkeen soitto poliisille, että jatkuuko rikospaikkatutkinta, vai saako paikat korjata kuntoon. Sitten paikalle purkumiehet, jotka ottavat sammutustöissä kastuneet villat pois, tarkastavat kantavien rakenteiden kunnon, ja jos kaikki on siltä osin kunnossa – niin kuin nyt näyttäisi olevan, sitten kuivat villat tilalle, ja seinälevytykset kuntoon niin että lopputulos on siisti. Ja lopuksi laskut vakuutusyhtiölle.

Omassa talossamme laitoimme paksummat villat lasivillasta. Se oli nopeinta laittaa, koska joissakin ahtaissa paikoissa lasivillaa voi myös vetää ilman että se repeää. Tai ei se ainakaan helposti repeä. Villojen väliin tuli muovi, ja sen päälle pikkuvillat laitettiin Parocin kivivillaa. Se on myös raskain villa, ja siten myös hyvä äänieriste. Äänieristyssyistä (ja toissijaisesti myös paloturvallisuussyitä) yläpohjassa oleva puhallusvilla on kaikki kivivillaa, ja sitä on siellä likemmäs puolen metrin paksuudelta.

Ekovillaa en paloturvallisuussyistä uskaltanut lähteä kokeilemaan, vaikka Ekovillassa tietysti omat hyvät puolensa onkin. Omasta mielestäni paloturvallisuus ja siihen liittyen käytännön järjen käyttö on kuitenkin äärimmäisen tärkeää jo rakennuksen suunnittelussa. Ja tietysti viranomainenkin nyt tietyt minimitason asiat vaatii.

Eristevillavalinnan lisäksi meillä on myös ylimmässä kerroksessa jokaisessa makuuhuoneessa ja vielä yläaulassakin ovi suoraan parvekkeelle. Joten jos täytyy äkkiä lähteä, niin ulko-oven saa nopeasti auki, eikä tarvitse alkaa ikkunaa rikkomaan tai ikkunoiden avauskahvaa etsimään. Tulipalotilanteessa kuumuus ei ole useinkaan se pahin ongelma, vaan myrkylliset savukaasut, joita pakoon pitää päästä mieluiten mahdollisimman pikaisesti. Häkää pystyy hengittämään maksimissaan kerran tai pari, ja sen jälkeen voi olla taju pois samantein. Häkä on vielä siitä petollinen, että sitä ei haista.

Bauhoffin Meistriklubi -kortti

Useimmilla Etelä-Suomen rakentajilla tällainen kortti jo taitaa ollakin?

Tai jos ei ole, se kannattaa hankkia ihan ekalla reissulla, jos lähtee hakemaan rakennustarvikkeita Virosta, koska ns. ”hyllynreunahintoja” ei rautakaupoissa kannattaisi maksaa. Eihän talonrakentajat yleensä niillä hinnoilla maksa Suomessakaan?

Vaikka Viron hyllynreunahinnat toki näyttävät ihan hyviltä jo sellaisenaankin suomalaisen kukkaroon, niin ihan sama systeemi siellä on mitä Suomessakin: kaikissa rautakaupoissa on asiakkaaseen ja asiakkaan ostomääriin tai asiakkuuteen perustuva hinnoittelu. Ihan jo ”kanta-asiakaskortilla” voi saada aikamoisia etuja, vaikka ei olisi koskaan ennen kaupassa käynytkään.

Bauhoffissa tämä kanta-asiakkaan kortti on nimeltään ”Meistriklubi” -kortti, ja sen saa infotiskiltä parissa minuutissa. Siis jos tähän aikaan lasketaan mukaan myös se aika mikä itseltä kuluu, kun täyttää hakulomakkeeseen omat osoitetietonsa, ja allekirjoittaa sen. Myyjä naputtelee ne samat tiedot sitten koneelleen hyvinkin alle puolessa minuutissa, ja sen jälkeen kortti on aktivoitu, ja sitä voi käyttää heti. Siinä lukee alakulmassa ihan oma nimikin: DSCN0275 Kortti maksaa 3 euroa, se on voimassa 2 vuotta ja kortti tienaa itse itsensä helposti jo ekalla ostokerralla. Itselläni rakentaminen on nyt kestänyt jo sen verran aikaa, että ensimmäinen Bauhoffin kortti meni vanhaksi, ja se olisi pitänyt uudistaa. Ja kun en huomannut Bauhoffin uudistyspyyntö -viestiin vastata, niin hankin nyt sitten taas kokonaan uuden kortin. Tällä kertaa en tarvinnut kuin yhden pumpun, josta kortilla sain alennusta 24,61% eli 12,40 euroa! Varsin kätevä kortti siis: DSCN0276 Jos ostaa isompia määriä kerralla, eli vähintään 650 eurolla, niin sitten kannattaa Bauhoffissa toimia niin kuin jokin aika sitten kerroin tässä linkissä:

http://talo-rautio.talovertailu.fi/2014/05/02/rakennustarvikeostoksilla-eestissa/

Sitten tänne loppuun vielä muutamia kuvia ja hintatietoja Bauhoffin puutarhapuolelta, ei nyt kuitenkaan tarttunut mitään mukaani tällä kertaa. Esim. Tuijat maksaa vitosen Virossa ihan niin kuin ne maksaa Suomessakin, eli niitä ostamalla ei säästäisi mitään.

Lisää puutarhapuolta. Meistriklubi -kortilla oleva hinta on isommalla fontilla hintalapun oikeassa laidassa. Vasemmalla pikkufontilla ns. "normaalihinta". Maksaako kukaan normaalihintoja, sitä en tiedä...

Puutarhapuolta Tarton Bauhoffissa 23.5.2015. Meistriklubi -kortilla oleva hinta on isommalla fontilla hintalapun oikeassa laidassa. Vasemmalla pikkufontilla ns. ”normaalihinta”. Maksaako kukaan normaalihintoja, sitä en tiedä…

Puutarhapuolta.

Lisää puutarhapuolta.

Bauhoffin Tarton myymälää.

Bauhoffin Tarton myymälää.

Virossa rypsipellot ovat jo keltaisina.

Virossa rypsipellot ovat jo keltaisina.

Tämän kertainen blogi-päivitys naputeltiin Tallinkin SuperStarin takaosassa olevian kaarevien takalasien alla olevasta baarista. Hyvin toimii näköjään yhteydet merelläkin. Merikin oli suhteellisen tasainen, ei tuulennut ja aurinkokin paistoi (laski äsken mereen).

 

EDIT 24.5.2015:

Joissakin blogeissa on hämmästelty nurmikonsiementen hintoja, kun iso 20 kg pussi voi maksaa melkein satasen. Niin kuin näyttää olevan esim. tässä linkissä:

https://www.agrimarket.fi/Piha_ja_Puutarha/kylvot-ja-istutukset/nurmikonsiemenet/tvl-seos-20-kg/

Siis toisinsanoen nurmikon siementen kilohinta on Suomessa noin 4,50 -> 5,00 euron paikkeilla. Ja ihan samat hinnat näyttää olevan Virossakin, katsoin hintoja Bauhoffin myymälässäkin, ja tässä samat vielä nettilinkissä heidän kotisivuillaan:

http://www.bauhof.ee/ettekasvatus-lisatud/seemned-ja-sibulad-lisatud/muruseemned.html

Myös amppelit olivat Virossa samoissa hinnoissa kuin Suomessakin (noin kymmenen euron kahta puolta), eli tässä listaa muutamista puutarhatuotteista, joita Virosta asti ei kannata lähteä hakemaan.

Itselläni on myös pieni terassin laajennusprojekti tälle kesälle, joten katsoin myös painekyllästetyn laudan hintoja Bauhoffissa, niin höylätty vihreä lauta 28x95mm oli eilen Bauhoffissa tarjouksessa 1,20€/metri – normaalihinta heillä oli 1,65€/metri. Saman värinen lauta samoilla mitoilla on Vantaan Byggmaxissa halvempi, eli 0,99€/metri:

https://www.byggmax.fi/puutavara/painekyllastetty-puutavara

Eli eipä juuri kannata lähteä peräkärryn kanssa Viroon lautoja hakemaan, samat laudat saa halvemmalla esim. Byggmaxista ja heiltä voi myös halutessaan ottaa kuljetuksen tontille (toki sekin aina maksaa jotain, mutta maksaa todennäköisesti paljon vähemmän, jos samaa kysyisi Tallinnan rautakaupoissa).

Jos joku haluaa Googlella katsoa puutarha- ja piharakentamiseen liittyvien hintoja, niin tässä vähän avainsanastoa, jolla pärjää Googlessa ja miksei myös paikan päällä virolaisessa rautakaupassakin:

Nurmikonsiemenet = Muruseemned
Ruohonleikkuri = Muruniiduk
Terassilauta = terrassilaud (virossa 2 ärrää terassi -sanassa)
Kukkalaatikko = lillekast
Pensassakset = hekikäärid
Pensasaita = hekki
Tuijan taimet = elupuu istikud
Kesäkukat = suvelilled
Harava = reha
Lehtiharava = lehereha
Ulkovalaistus = välisvalgusti
Pihakeinu = aiakiik
Puutarha = aed
Trampoliini = batuut
Peräkärry = haagis
Kottikärryt = aiakäru
Tikapuut = redel

Jos jäi listalta jotain puuttumaan, niin saa toki kysyäkin… :-)

Yksi kuva Byggmaxille – mikä näistä?

Byggmaxin puutarha-aiheisen nikkarointihaasteen toteutusvaihe päättyy perjantaina 22.5, johon mennessä Byggmax (tai tarkemmin sanoen heidän käyttämänsä mainostoimisto) tarvitsee yhden (ja ilmeisesti vain yhden?) valokuvan lopputuloksesta.

Mukaan laitetaan lyhyt kuvaus (noin 500 merkkiä) nikkarointiprojektista ja sitten se teksti ja kuva julkaistaan kilpailusivustolla.

Päätin siis osallistua kilpailuun nikkaroimalla meidän yläterassille mittojen mukaan sinne sopivan kukkalaatikon + penkin + penkin alle säilytystilaa. Ja siihen samaan kokonaisuuteen kuuluu Jyskin pehmusteet ja Airamin Led-valo Tuijalle. Eli lopputulos näyttää hyvinkin erilaiselta eri valaistusoloissa, ja aika paljon omasta työstään pystyisi tarvittaessa ”peittämään” myös niillä pehmusteillakin. Mutta kuuluuhan ne pehmusteet nyt kuitenkin aika oleellisesti tähän mukaan, kun niiden päällä on mukavampi istuskella ja lukea tai ottaa aurinkoa tai nauttia pimenevästä illasta, kuin pelkällä puupinnalla istuen.

No nyt sitten tulikin itselläni pieni tenkka-påå… Minkä kuvan mä nyt sitten sinne Byggmaxille lähettäisin?

Aikoinaan ”Haluatko miljonääriksi” -tietokilpailussa kilpailija saattoi kilauttaa kaverille, tai pyytää tietokonetta poistamaan puolet vaihtoehdoista. Tai sitten kilpailija saattoi myös kysyä yleisöltä. Minäkin taidan nyt käyttää tämän viimeisen oljenkorren, eli voisiko joku lukijoista avustaa ja kertoa, mikä seuraavista kuvista olisi paras?

Kuva 1. Auringonpaisteessa lopputulos näyttää tältä. Oikealla seinän vieressä nököttävä pieni suihkulähde sopii aika hyvin sävy-sävyyn pehmusteen oikean puoleisen raidan kanssa.

Kuva 1. Auringonpaisteessa lopputulos näyttää tältä. Oikealla seinän vieressä nököttävä pieni suihkulähde sopii aika hyvin sävy-sävyyn pehmusteen oikean puoleisen raidan kanssa.

Kuva 2. Varjossa - ja ilman pehmusteita lopputulos näyttää tältä.

Kuva 2. Varjossa – ja ilman pehmusteita lopputulos näyttää tältä.

Kuva 3. Illan hämärtyessä ja LED-valojen ollessa päällä lopputulos näyttää tältä.

Kuva 3. Illan hämärtyessä ja LED-valojen ollessa päällä lopputulos näyttää tältä.

Kuva 4. Ja kun vielä hämärtyy, niin sitten näyttää tältä.

Kuva 4. Ja kun vielä hämärtyy pikkuisen lisää, niin sitten näyttää tältä.

Kuva 5. Oikein pimeässä näyttää tältä.

Kuva 5. Oikein pimeässä näyttää tältä.

Apukuva. Ai että mitä nuo kolme koloa ovat kukkalaatikossa Tuijan edessä? Yhtenä erikoisuutena tässä on ollut "huomateline", johon voi laittaa lasin - jolloin pohjalla oleva LED-valo kajastuu juoman läpi. Kas näin - tältä näyttää LED-valo oluttuopin läpi.

Apukuva. Ai että mitä nuo kolme koloa ovat kukkalaatikossa Tuijan edessä??? Yhtenä erikoisuutena tässä on ollut ”huomateline”, johon voi laittaa lasin – jolloin pohjalla oleva LED-valo kajastuu juoman läpi. Kas näin – tältä näyttää LED-valo oluttuopin läpi.

Tässä vielä linkkejä aikaisempiin päivityksiin, että miten tämä kaikki syntyi Byggmaxin puutavarasta, ruuveista ja muista tarvikkeista. Ei tämä niin hirveän vaikeaa ollut:

http://talo-rautio.talovertailu.fi/2015/04/29/byggmax-projekti-osa2-kukkalaatikkopenkki-step-by-step/

http://talo-rautio.talovertailu.fi/2015/04/26/bygmaxin-bloggaajahaaste/

Lisäksi täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, että kyllä noissa kuvissa näkyy pikkuisen muutakin Byggmaxia kuin pelkkä terassikaluste. Siis koko terassi pois lukien rima-aidat on Byggmaxista, siitä kerroin jo viime vuonna:

http://talo-rautio.talovertailu.fi/2014/07/31/byggmax-yllattavan-hyva-puutavarakauppa/

Miksi sitten meillä – kun tarkoitus oli rakentaa talo enimmäkseen oman metsän puista – niin ollaan kuitenkin käytetty Byggmaxin puutavaraa, josta mm. kaikki terassit (yht. 4 kpl ja yhteensä 65,5m2 on tehty?

No kyllä tämä aika pitkälti hintasyistä johtuu. Kun viime kesänä tuli terrassin rakentaminen vastaan, pyysin ja kyselin puutavarasta tarjouksia eri puolilta Viroa ja vertailin kustannuksia sitten siihen, että mitä jos hakattaisiin puut omasta metsästä. Oman metsän puut voi sitten sahauttaa, höyläyttää ja viedä painekyllästettäväksi. Mutta kaiken tämän kun tekee, lopputulos on samoissa hinnoissa tai jopa kalliimpi, jos ostaa saman Byggmaxista. Eli hain sitten sieltä.

Nyt olisi sitten pari päivää aikaa miettiä, että mikä noista yllä olevista kuvista olisi tätä kisaa ajatellen se paras? Onko blogin lukijoilla jokin suosikki? Saa kommentoida.

Pihakivet saapuivat

Tänään tuli heti aamu seiskaksi kivitoimitus, eli meille tuli Taloon.comista Roomankivet pihaan, siis tällaiset:

http://www.taloon.com/roomankivet-60-mm-kivisarja-5-eri-kokoa-harmaa/LKK-531803/dp

Minulla on vasta kaksi tilauskokemusta Taloon.comista – ja täytyy sanoa että hienosti homma pelaa. Ekalla kerralla tilasin GSM-kameran, ja kuljettaja soitti juuri hetkeä ennen kuin oli tuomassa sitä. Olin pistänyt toimitusosoitteeksi kotiosoitteeni, mutta kun vastasin puhelimeen töissä niin sovittiinkin sitten niin, että se kamera toimitettiin työpaikalle. Aika joustavaa palvelua!

Tällä toisella tilauskerralla, kun ensin tilasin pihakivet ja niille reunakivet, niin sattuikin niin että olin tilannut vahingossa vain yhden reunakiven. Taloon.comista soittelivat ja tarkistivat, halusinko varmasti vain yhden – ja silloin selvisi, että ei kun halusin siis yhden lavan. Ja asia korjattiin kuntoon. Minusta hienoa palvelua tämäkin, että viitsivät soitella perään – eikä vaan pokkana toimiteta tilauksen mukaisesti yhtä yksittäistä reunakiveä, että ole hyvä vaan – tällaiset olet tilannut… (ja pidä tunkkisi)

Eikä tämä itse asiassa vielä tähän lopu. Kun olin tilannut ne pihakivet ja kun olin saanut siihen liittyen myös pihakivien reunakivien määrät säädettyä kohdalleen (eli yksi kpl muuttui yhdeksi lavaksi, niin kuin olin alun perin ajatellutkin), niin sitten aloin miettiä että täytyyhän minun kuitenkin asentaa kukkapenkkien muurikivet ennen kuin voin pihakiviä alkaa laittamaan siihen ympärille. Eli ei se oikein onnistukaan niin päin, että ensin laittaisin pihakivetyksen, ja sitten vasta pengerryskivet.

Joten tilasin sitten erikseen vielä ne vallikivet eli näitä 5 lavaa:

http://www.taloon.com/muurikivi-300x320x80-mm-pari-suora-harmaa/HB-MUURI-80-H/dp?nosto=nosto_0000_katsoimyos&openGroup=7239

Ja taas kului hetken verran ja Taloon.comista soitettiin – nyt sillä asialla, että he kysyivät tilinumeroani, sillä eri tilaukset oli mahdollista yhdistää, ja siten säästää rahtikuluissa pikkuisen, joten sain melkein sata euroa rahaa takaisin. Aika hyvää palvelua taaskin! Yleensä rautakauppojen kanssa olen tottunut siihen, että kerran maksettu raha on aina mennyttä rahaa. Tai sitten jos palautat jotain, pitää ottaa saman rahan edestä jotain muuta tavaraa tilalle.

Mutta nyt sitten olisi kaikki kivet pihassa – nyt vaan pitää laittaa ne paikoilleen. Ja toki tasoittaa ja täryttää ja siivota pihaa ennen sitä. Ja tähän kaikkeen taitaakin sitten kulua koko kesä, mutta ei se mitään – pikkuhiljaa edetään.

Tässä kuitenkin kuvia tältä aamulta:

Tänään aamulla klo 6:56. Tässä 20 kollia odottaa purkamista. Taas pitkästä aikaa sai herätä raksaamisen merkeissä vähän aikaisemmin aamulla. Aikoinaan sitä jo tottuikin siihen, että ensin seiskaksi rautakauppaan ja sitten kasiksi töihin. Joka aamu.

Tänään aamulla klo 6:56. Tässä 20 kollia odottaa purkamista. Taas pitkästä aikaa sai herätä raksaamisen merkeissä vähän aikaisemmin aamulla. Aikoinaan sitä jo tottuikin siihen, että ensin seiskaksi rautakauppaan ja sitten sen jälkeen kasiksi omiin töihin. Joka arkiaamu.

Osa kolleista oli myös peräkärryssä - kaikki eivät mahtuneet vetoautoon. Kuormakirjan mukaan rahdilla oli painoa yhteensä 26 tonnia.

Osa kolleista oli myös peräkärryssä – kaikki eivät mahtuneet vetoautoon. Kuormakirjan mukaan rahdilla oli painoa yhteensä 26 tonnia.

Hienosti meni kivet tontille Hiabin jatkovarrella, vaikka taas piti olla kadulla olevien johtojen kanssa tosi tarkkana.

Hienosti meni kivet tontille Hiabin jatkovarrella, vaikka taas piti olla kadulla olevien johtojen kanssa tosi tarkkana.

Siinä ne nyt nököttävät naapurin kiviaidan vieressä - tässä siis 18 kollia, pari kollia on toisessa paikassa. Tämä kuva otettu yläparvekkeen laidan yli (ja siksi kuvan oikeassa laidassa näkyy vesiränni).

Siinä ne nyt nököttävät naapurin kiviaidan vieressä – tässä siis 18 kollia, pari kollia on toisessa paikassa. Tämä kuva otettu yläparvekkeen laidan yli (ja siksi kuvan oikeassa laidassa näkyy vesiränni).

Tässä kukkapenkin pengertämisen muurikiviä.

Tässä kukkapenkin pengertämisen muurikiviä ja vähän muutakin tillbehööriä.

Polttopuitakin olen tänään ehtinyt tekemään, tosin tämä kasa ei syntynyt kokonaan tämän päivän aikana. Ja puuta riittää, eli tältä osin työt sen kun jatkuvat.

Polttopuitakin olen tänään ehtinyt tekemään, tosin tämä kasa ei syntynyt kokonaan tämän päivän aikana. Ja puuta riittää, eli tältä osin työt sen kun jatkuvat.

Roomankivet näyttää siis tältä. Laidoilla ladontakuviota pystyy muuttamaan niin, että pihaan ei jää suoria linjoja.

Roomankivet näyttää siis tältä. Laidoilla ladontakuviota pystyy muuttamaan niin, että pihaan ei jää suoria linjoja.

DIY, Merikontin hyllykkö valmis

Blogi oli tässä taas pikkuisen jumissa (mm. kuvia ei pystynyt lisäämään), mutta nyt taas kaikki toimii ja bloggaaminen jatkuu. Ollut vähän takkuista tämä toukokuun alku blogin toimivuuden kanssa, mutta toivotaan, että josko tämä nyt tästä taas lähtisi pelaamaan…

Niin… Tässä välissä sain siis merikontin hyllyprojektin valmiiksi. Tämmöinen siitä tuli:

Merikontin hyllykkö ja työpiste valmiina. Alatason alle mahtuu mukavasti talvirenkaat kesäsäilöön (tai kesärenkaat talvisäilöön).

Merikontin hyllykkö ja työpiste valmiina. Alatason alle mahtuu mukavasti talvirenkaat kesäsäilöön (tai kesärenkaat talvisäilöön).

Loisteputkivalaisimia on yht. 5 kpl (2 vanhaa keittiövalaisinta ylähyllyn peitelistan takana, ja 3 tukipuiden yläpäässä). Valot on kytketty sarjaan, mutta niitä voi sytyttää ja sammutella yksitellen. Tässä ensimmäinen pikkuvaloista sammutettuna. Pikkuvalojen teho on 8W ja isojen loisteputkien 18W.

Loisteputkivalaisimia on yht. 5 kpl (2 vanhaa keittiövalaisinta ylähyllyn peitelistan takana, ja 3 tukipuiden yläpäässä). Valot on kytketty sarjaan, mutta niitä voi sytyttää ja sammutella yksitellen. Tässä ensimmäinen pikkuvaloista sammutettuna. Pikkuvalojen teho on 8W ja isojen loisteputkien 18W.

Polttopuun halkelukone mahtuu sekin hyvin alatason alle ja ihan "poikittain".

Polttopuun halkelukone mahtuu sekin hyvin alatason alle ja ihan ”poikittain”.

Nyt on hyvä työtaso, jossa voi vaikka fiilata moottorisahan terää. Tai tehdä jotain muita pikkukorjauksia tai askarteluja.

Nyt on hyvä työtaso, jossa voi vaikka fiilata moottorisahan terää. Tai tehdä jotain muita pikkukorjauksia tai askarteluja.

Työpisteen kohdalla on myös vanha kirjoituspöydän valaisin, joka on kulmaraudalla "lukittu" niin, että se liikkuu vain vaakatasossa.

Työpisteen kohdalla on myös vanha kirjoituspöydän valaisin, joka on kulmaraudalla ”lukittu” niin, että se liikkuu vain vaakatasossa.

Merikontin toinen ovi suljettuna.

Merikontin toinen ovi suljettuna.

Ja nyt myös valot sammutettuna. Tämä verstas menee nyt kiinni.

Ja nyt myös valot sammutettuna. Tämä verstas menee nyt kiinni.