Säiden ääri-ilmiöt -teemalle jatkoa

Tähän blogiin on kirjailtu muistiin rakentamisen aikana sattuneita säiden ääri-ilmiöitä, joita ovat mm. sateisin syyskuu ikinä vuonna 2012, erittäin runsasluminen talvi 2012-2013 ainakin Vantaalla (lunta oli parhaimmillaan 70cm, Espoossa ja Helsingissä oli puolta vähemmän).

Näitä seurasi marraskuussa 2013 lämpimin marraskuu 134 vuoteen, ja sitä seurasi kylmin juhannus yli 30 vuoteen tänä kesänä.

Aikaisemmassa päivityksessäni ”lämmintä riittää” olin jo itsekin huomannut, että aika hyvin siellä raksalla tarkenee (ihan ilman karvalakkiakin), ja nyt tämä havainto sai vahvistusta, kun uutisoitiin että mennyt viikko oli lämpimin yli 50 vuoteen:

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/viikko-ollut-suomessa-kuumin-yli-50-vuoteen/3548810

Itse asiassa lämpöaallon huippu taitaa olla vielä edessäpäin, eli ennen ensi viikon (mahdollisia) ukkoskuuroja saadaan vielä enemmän helteitä nyt tulevan viikonlopun aikana?

Mutta tästä huolimatta, hommat jatkuu… Nyt tosin sattui sillä tavalla, että työn alle tuli eteläisen puolen terassit, ja auringon alta ei oikein pois pääse. Kyllä yli 30-asteen huippulämpötiloissa olemaan pystyy, mutta työnteosta ei tahdo tulla mitään, jos on liian kuuma.

Itselläni oli tänään sellainen taktiikka, että jatkuvan juomisen lisäksi heitin tänään välillä upoksiin myös T-paidan ja lippalakin. On tietysti vähän ikävän tuntuista vetää kylmässä vedessä uinutta märkää T-paitaa yllensä, mutta kyllä se virkistää yhtä paljon kuin uimassa käynti, ja taas jaksaa puolisen tuntia ihan hyvin… Sitten sama uudestaan.

Tässä kuvia tältä päivältä:

Tästä alkoi tämän päivän hommat, eli eteläisen terassin kaltevia puita (tulevat bitumikatteen alle) on aloitettu laittamaan paikoilleen. Tellinkit tältä kohtaa purettu ensin pois.

Tästä alkoi tämän päivän hommat, eli eteläisen terassin kaltevia puita (tulevat bitumikatteen alle) on aloitettu laittamaan paikoilleen. Tellinkit tältä kohtaa purettu ensin pois.

Tähän asti päästiin tänään. Huomenna jatketaan.

Tähän asti päästiin tänään. Huomenna jatketaan.

Viikon ennätyshelteet takanapäin - silti kuivassa hiekkakasassakin vaan jaksaa joitakin rikkaruohoja kasvaa.

Viikon ennätyshelteet takanapäin – silti kuivassa hiekkakasassakin vaan jaksaa joitakin rikkaruohoja kasvaa.

Lämmintä riittää!

Taitaa tulla varsin kuuma päivä tästäkin…

Lämmintä riittää! Tänään 25.7.2014 rakennetaan etelän puoleista terassia, joten suojaan auringonpaisteelta ei oikein pääse. Nyt klo 07:00 maissa lämpömittarit näyttävät jo +25C ja varjon puolella pari astetta vähemmän.