Ontelolaattojen valu tehty

Eilen valettiin kellarin kattona olevien ontelolaattojen raot kiinni. Samalla tehtiin myös autokatoksen anturat. Eilen oli iltapäivällä auringossa melkoinen helle, ja betoni alkoi kovettua nopeasti, betoni roiskeet kuivuivat heti, eli ihan muutamassa minuutissa ja pian kävi isommallekin betonimassalle niin, että se ei meinannut rakoihin enää taipua. Meinasi tulla vähän kiire. Ehkä eka kerta ikinä, kun oli raksapäivän jälkeen jalat ja kädet vähän väsyneet.

Nyt jos tehtäisiin sama työ uudestaan, niin ontelolaatat kannattaisi kastella ennen valun aloittamista. Tälle päivää on luvattu sadetta ja ukkosta. Hyvä niin, sitten ei tarvitse betonivalua niin paljon kastella.

 

 

Betoniauto saapui klo 12:00 eli minuutilleen sovittuna aikana.

Betoniauto saapui klo 12:00 eli minuutilleen sovittuna aikana.

Autokatoksen anturan valu alkamassa.

Autokatoksen anturan valu alkamassa.

 

Ensimmäisellä 5 kuutiolla saatiin melkein anturat tehtyä. Siitä jatkettiin eteenpäin saumabetonilla (samaa betonilaatua mitä tuli ontelolaattojen saumoihinkin).

Ensimmäisellä 5 kuutiolla saatiin melkein anturat tehtyä. Siitä jatkettiin eteenpäin saumabetonilla (samaa betonilaatua mitä tuli ontelolaattojen saumoihinkin).

 

Ontelolaattojen rakojen valu käynnissä.

Ontelolaattojen rakojen valu käynnissä.

 

Rakojen valu vibrattu tasaiseksi.

Rakojen valu vibrattu tasaiseksi.

 

Betonia jäi jonkin verran yli, ja ylimääräisellä betonilla laitettiin pyöreitä kiviä tontin laidalla olevan avo-ojan viereen.

Betonia jäi jonkin verran yli, ja ylimääräisellä betonilla laitettiin pyöreitä kiviä tontin laidalla olevan avo-ojan viereen.