Omakoti & Mökki & Sisusta messut Hgin Messukeskuksessa

Tänään tuli sunnuntai ajeltua Hgin Messukeskukseen, jossa samaan aikaan kolmet messut. Aloitin yläkerran sisustusmessuilta, jossa oli vaikka mitä, mutta se osuus meni tällä kertaa ihan nopeasti ja läpi kävellen, sinne pitää palata sitten joskus myöhemmin, kun talo on ensin valmis. Omakoti -osuuskin meni melko nopeasti, katsoin Arin ja Kirsin työnäytöksen kaaresta oviaukon päälle, ja kävin ikkunamyyjien ständeillä. Ikkunoista on ollut kummallisen vaikeaa saada kilpailevaa tarjousta Skaalan tarjoukselle. Eli yhtään vertailevaa tarjousta mistään ei ole vielä tullut. Kai niillä tarjouslaskijoilla on tähän aikaan kevättä aika kiirettä. Katsotaan vaikuttaako tarjouksen saamiseen sitten jotain se, että käy yrityksen ständillä ihan henkilökohtaisesti.

Tällä kertaa eniten aikaa ja mielenkiintoisia asioita osui silmään Mökkimessujen puutarha osastolla. Pihan suunnittelukin mietityttää, ja tällä kertaa tuntui olevan aika paljon kaikenlaista kivaa ideaa. Tässä muutamia, jotka tuli myös filmattua:

Suihkulähde, jossa on LED-valot ja joka vaihtaa väriään valkoisesta siniseksi, sitten punaiseksi ja taas sama sykli uudestaan. Hinta noin 140 euroa (en muista enää tarkkaan). 
Iso 146 vuotiaan kuusen kanto väärin päin. Hieno idea ja hieno pöytä!

Tuijat kivimurskeessa ja pengerrettynä. 

 Virolaisen ”Puuvestja” yrityksen karhuja. Yritys sijaitsee Tarton kupeessa, ja näitä samoja löytyy myös Tarton Lõuna keskuksesta yrityksen myyntiständiltä.
 
 

Pokuja (virolainen satuhahmo).

Pöytä ja tuolit kaikki ”yhdestä puusta” vuosirenkaat ja puun sydän näkyvät keskellä.

 Villisialla pyssy kädessä. Tosi taidokkaita puuveistoksia oli paljon muitakin!