Lumikuvia Vantaalta, hanki 82cm 6.3.2013

Enimmillään Vantaalla oli lunta Ilmatieteenlaitoksen nettisivujen paikallissäätietojen mukaan 84cm muutama päivä sitten, kun viimeiset lumisateet viime sunnuntaina päättyivät. Nyt lumi on painunut pari senttiä kasaan, sillä äsken vastaavat lukemat – ilmeisesti lentokentän maastosta noin 5km päästä saadut – olivat Ilmatieteenlaitoksen sivuilla 82cm.

En ole oman takapihan lumihangen tarkkaa korkeutta käynyt metrin mitalla mittaamassa, mutta silmämääräisesti Ilmatieteenlaitoksen sivuilla olevat senttimäärät pitänevät paikkaansa, ja komean korkuinen tuo koskematon hanki joka tapauksessa vielä on. Piti napata oman ASO-asuntomme takapihalta kuva, ennen kuin hanki lähtee sulamaan. Näin tässä lähipäivien aikana oletettavasti käy, mutta nyt näyttää rakennusaikaisen asuntomme takaovelta otetut kuvat tältä, kun meillä on takaoven kohdalla pieni lippa, jonka alle lunta ei ole satanut, mutta siitä eteenpäin lunta on tullut taivaan täydeltä…


Lunta varaston katolla, ehkä vähän nietostunut räystäälle.


Lumen korkeus puutarhan pöydän tasoon verrattuna. Vähän on tuuli puhaltanut joskus taloa kohden lisääkin lunta.


Lumihangen korkeus kaasugrillin korkeuteen suhteutettuna.

Tontille päästään rakennushommiin sitten kun nämä lumet ovat kokonaan tai enimmäkseen sulaneet pois. Ensimmäiset hommat ovat valutöitä, mm. kellarin katon ontelolaattojen rakojen valaminen umpeen. Lumilapiolla tontille tunkeutuminen on tai olisi aika hidasta, ja lumilingolla jos menee, niin lumet lentää isolle tielle tai naapurin tontille, eli lumilinkoa meidän tontilla ei voi ollenkaan käyttää.

Viime talvena lykkäsin lumikolalla komeat kinokset tontin laidalle, kun oli ensin suunnitelmissa aloittaa kuopan kaivaminen tontin keskelle jo hyvissä ajoin keväällä. Elokuulle se aloittaminen sitten kuitenkin viivästyi. Tänä talvena en ole lumitöitä vielä viitsinyt tehdä lainkaan. Muuta kuin sen verran että peräkärryn on pystynyt kadulta peruuttamaan tonttiliittymästä sisään. Eikä sinne lumeen ole viitsinyt ketään ulkopuolinenkaan lähteä kahlaamaan. Ei ainakaan näy hangessa jälkiä. Tai ehkä yhdet pupujussin jäljet oli viikko pari sitten. Ja kadun varressa olevien lumikasojen päälle on ilmeisesti lapset kiipeilleet.